BusinessOulu

Uutiset

Oulu 5GFWD Hackathonin voitto Intiaan

Oulu 5GFWD Hackathonin voitto Intiaan

Sairaalasuunnistus siivitti kisan kärkeen

”Pyrimme saamaan applikaatiomme käyttöön Intiaan, tänne Ouluun ja toivottavasti ympäri maailman”, voittajatiimin vetäjä Pranav Jain kertoo. Oulu 5GFWD Hackathonin Grand Prix -palkinnon voittanut intialaistiimin Navify-sovellus auttaa suunnistamaan lisätyn todellisuuden avulla. Se mahdollistaa myös esimerkiksi itsenäisesti toimivien robottien tavaratoimitukset laajoissa rakennuskomplekseissa.

Järjestämällä maailman ensimmäisen 5G-hackathonin, Oulu osoitti jälleen olevansa edelläkävijä 5G-teknologian kehityksessä. Oulussa kehitettyä teknologiaa käyttää joka päivä 2,6miljardia ihmistä ympäri maailman, ja hackathon nostaa Oulun tunnettuutta uuden teknologian kansainvälisenä keskuksena. Oulun yliopistolla lentelivät villit ideat ja kaikui kova koodien kumina, kun Oulu 5GFWD Hackathonin kansainväliset osallistujat ratkoivat 48 tunnin kisassa Telian, Nokian ja Oulun yliopistollisen sairaalan antamia haasteita viikonloppuna.

Intensiiviseen kehityskilpailuun kokoontui 70 koodaajaa ja eri alojen osaajia kolmesta maanosasta ja tiimeillä oli lisäksi taustajoukkoja apunaan internetin kautta. Tiimit kehittivät ja esittelivät supernopean, langattoman 5G-teknologian mahdollistamia ratkaisuja haasteet antaneille yrityksille.

Kisassa palkittiin voittajat kolmessa eri kategoriassa, ja heistä valikoitui koko tapahtuman Grand Prix -voittaja intialainen Navify. Tapahtuman järjestelyistä vastanneen Ultrahackin toimitusjohtajan, Mikko Järvilehdon mukaan Oulussa nähtiin hackathonien historian kovatasoisin kilpailu.

Oulu 5GFWD Hackathonin voittajat

  • Digital Factory, Nokia, 5000 €:
    SmartWorker 4.0: Virtual reality -älylasiratkaisu tehostamaan langattoman tuotannon toteuttamiseksi Nokian tehtaalla
  • Mobile Apps for 5G Age, Telia, 10000 €:
    Class Room: virtuaalitodellisuutta hyödyntävä opetusalusta kouluihin
  • Customer Journey, OYS, 5000 €:
    Navify: sujuvampi asiointi ja suunnistusapu älypuhelimen näytöllä lisätyn todellisuuden avulla.

Tuomaristo valitsi finalistien joukosta Navifyn 5000 € lisäpalkinnon saajaksi ja koko hackathonin voittajaksi. Voittaja julkistettiin osana Euroopan Komission tukemaa EuCNC-konferenssia, jossa kokoontui niin akateemisia kuin myös teollisuuden 5G-asiantuntijoita yli 30 maasta esittelemään 5G:n uusimpia tutkimustuloksia ja sovelluksia.

Kansainvälistä huomiota Oulun osaamiselle

”Hackathon on jatkoa 5G-innovaatiokisalle, jonka Oulu järjesti jo viime vuonna. Hackathonin taso oli maailmanlaajuisesti erittäin kova, osallistujia oli 10 eri maasta, ja yritykset olivat tyytyväisiä saadessaan konkreettisia sovellutuksia haasteisiinsa”, kuvaa hackathonin tuottaja Hanna Mattila BusinessOulusta.

”Hackathonin avulla kerroimme uudella tavalla, että Oulu on maailman 5G-kehityksen kärjessä. Ouluun on viime vuosina etabloitunut iso joukko kansainvälisiä yrityksiä työllistäen satoja osaajiamme, mutta lisää mahtuu edelleen mukaan hienoon ekosysteemiimme”, BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula toteaa tyytyväisenä.

Katso video tapahtumasta

---

Mikä on 5G?
5G on matkapuhelinverkkojen uusin teknologia, jonka tiedonsiirtonopeus on jopa 150 nopeampi kuin nykyisissä 4G-verkoissa. 5G:n huikea siirtonopeus ja lähes olematon viive tekevät teknologiasta ihmisille, ympäristöille ja tuotantolaitoksille aiempia verkkouudistuksia mullistavamman. Se mahdollistaa esimerkiksi aivan uudenlaisia reaaliaikaisia ja virtuaalisia viihde-elämyksiä peleinä, konsertteina ja urheilutapahtumina. Hyötykäytössä 5G:n avulla voi muun muassa ohjata robotteja vaarallisissa työympäristöissä sekä toteuttaa virtuaalisia kouluja tai lääkäriasemia.

Mikä on hackathon?
Hackathon on kova, usein koodaukseen liittyvä kisa hyvässä hengessä. Hackathon kestää yleensä 24–48 tuntia, ja siinä eri alojen asiantuntijoista kootut tiimit ratkovat ja kilpailevat keskenään aitojen haasteiden parissa.

Yrityksille hackathon tuo nopeutta kehitystyöhön tuoreiden ideoimien muodossa mutta myös hyväksi havaitun väylän uusien työntekijöiden rekrytointiin. Tiimien jäsenille menestyminen hackathonissa tuo mainetta, tärkeitä uusia kontakteja ja mahdollisuuksia edistyä urallaan.

Oulun 5GFWD Hacktahonin järjestelyistä vastaa Ultrahack, suomalainen uranuurtaja, joka on kunnostautunut Euroopan suurimman hacktahonin perustajana.

Lisätietoja

Hanna Mattila, tuottaja
Oulu 5GFWD Hackathon / BusinessOulu
Puh. 040 717 3588, Hanna.mattila@businessoulu.com

Juha Ala-Mursula, johtaja
BusinessOulu
Puh. 050 058 8430, Juha.ala-mursula@businessoulu.com

Mikko Järvilehto, CEO
Ultrahack
Puh. 040 508 6265, mikko.jarvilehto@ultrahack.org

Erno Marjakangas, Head of Excellence and Development
Nokia
Puh. 050 486 9021, erno.marjakangas@nokia.com

Mika Raitola, Innovation Manager
Telia
Puh. 040 827 1019, mika.raitola@teliacompany.com

Timo Alalääkkölä, Project Manager
Oulun yliopistollinen sairaala
Puh. 040 561 4390, timo.alalaakkola@ppshp.fi

Lisätietoa 5GFWDsta
5GFWD – Oulu 5G Hackathon: www.5gfwd.org