Päivä taitajana – suuri työvarjostuspäivä
Seuraavat Päivä Taitajana työnvarjostuspäivät järjestetään 17.10.2023 ja 20.02.2024
Työn Taitajat järjestää Päivä Taitajana -työvarjostuspäivän kaksi kertaa lukuvuodessa Oulun kaupungin yläkoululaisille ja lukiolaisille. Lokuussa pilotoidaan osallistumismahdollisuus myös OSAO:n opiskelijaryhmälle.
Päivän mittaisia työelämäkokemuksia ovat tarjoamassa oululaiset eri alojen yritykset ja organisaatiot. Yritykset ja organisaatiot ottavat yhden tai useamman nuoren tutustumaan työtehtäviin ja -yhteisöön päivän ajaksi.
Tavoitteena on tuoda työelämä lähemmäksi nuoria aitojen työelämäkokemusten kautta. Päivän aikana osallistuvat nuoret pääsevät seuraamaan eri alojen työntekijöitä ja heidän työpäiviään. Erilaiset yritykset ja organisaatiot tulevat nuorille tutuiksi ja työnantajaedustajat pääsevät tuomaan nuorille tietoa toiminnastaan ja osaajatarpeistaan.
Päivät päättyvät yhteiseen verkostoitumistilaisuuteen BusinessAsemalla (Hallituskatu 36, Oulu).
Aika:
Tiistai 17.10.2023
Tiistai 20.02.2024
Paikka:
Työnvarjostuksen osuus toteutetaan yrityksissä/organisaatioissa klo 9 - 14. Päätöstapahtuma järjestetään BusinessAsemalla (Halllituskatu 36) klo 14.45 - 16.15
Ilmoita yrityksesi / organisaatiosi mukaan työvarjostuspäivään
- 17.10.2023 - Ilmoittaudu viimeistään 18.09. - Jos haluat yrityksesi vielä mukaan olethan suoraan yhteydessä tiina.haapaniemi@businessoulu.com
- 20.02.2024 - Ilmoittaudu vimeistään 15.01.
Nuorten ilmoittautuminen on avattu!
Linkki ilmoittautumiseen Ilmoittaudu viimeistään 29.09.
Nuori, ilmoittautuduthan opinto-ohjaajalta saamasi ohjeen mukaisesti tai yhdessä hänen kanssaan.
Mukana 17.10.2023
- 1Bar
- Consti Korjausrakentaminen Oy
- Eilakaisla
- MediaTek
- Nallikari Seaside Oy
- Nokia
- Oulun 4H-yhdistys
- Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut
- Oulun kaupunki, Matkailuneuvonta
- Osuuskauppa Arina, kahvilatoiminta
- Osuuskauppa Arina / S-market Ritaharju
Edellisessä Päivä Taitajana -tapahtumassa mukana olivat
- 1bar
- Adecco
- Arffman Finland
- BusinessOulu
- Carmenia
- Elektrobit Automotive Finland
- Esko Systems
- Finland Relocation Services
- KL Mechanics
- MediaTek
- Nokia
- Osuuskauppa Arina (ravintolat)
- Oulun 4H-yhdistys
- Oulun kaupunki, Kaupunginhallitus
- Oulun kaupunki, Matkailuneuvonta
- Technopolis
- Tecinspire
Työnantajat
Päivä Taitajana on erinomainen mahdollisuus tehdä yrityksenne tutuksi nuorille ja vaikuttaa nuorten ajatuksiin jatko-opinnoista sekä työelämästä. Tapahtumaan voivat lähteä mukaan erikokoiset työnantajat alasta riippumatta. Voitte tarjota yksittäisille nuorille tai useammalle Päivä Taitajana -kokemuksen. Osallistuvat nuoret ovat yläkoulun oppilaita ja lukion opiskelijoita.
Päivän tarkoituksena on tarjota nuorille tilaisuus seurata työyhteisön ja organisaation toimintaa päivän ajan. Nuoret oppivat, millaisia taitoja työelämässä ja eri työtehtävissä tarvitaan. Päivä antaa nuorille näkökulmia ura- ja opiskelusuunnitteluun sekä arvokkaita työelämän verkostoja.
Päivä huipentuu yhteiseen päätöstilaisuuteen BusinessAsemalla (Hallituskatu 36, Oulu), jossa kaikki nuoret ja työelämäedustajat pääsevät jakamaan kokemuksiaan. Tilaisuus on inspiroiva verkostoitumishetki päivän päätteeksi.
Oppilaitokset ja nuoret
Päivä Taitajana on arvokas kokemus, jonka nuori muistaa pitkään. Päivän nuori tutustuu työelämään käytännössä. Nuori pääsee seuraamaan työelämässä toimivan työntekijän eli taitajan työpäivää lähietäisyydeltä. Päivä koostuu organisaation toimintaan tutustumisesta, verkostoitumisesta ja päivittäisistä työtehtävistä sekä esimerkiksi kokouksista.
Päivä huipentuu yhteiseen päätöstilaisuuteen Oulun keskustassa BusinessAsemalla (Hallituskatu 36), jossa kaikki nuoret ja työelämäedustajat pääsevät jakamaan kokemuksiaan. Tilaisuus on inspiroiva verkostoitumishetki päivän päätteeksi.
Paikkajaossa kouluittain huomioidaan kunkin koulun oppilas- ja opiskelijamäärä sekä aktiivisuus osallistua.
Aiempien vuosien tapaan mukana on monia eri alojen yrityksiä ja organisaatioita. Ilmoittautumisen yhteydessä nuori voi tarkastella, mitä ammatteja ja työtehtäviä edustavia on mukana tänä vuonna ja esittää toiveensa juuri häntä kiinnostavista aloista. Osallistumisesta sovitaan yhteisesti nuoren ja koulun välillä. Kun nuori saa vahvistuksen koulultaan osallistumiseen, hän ilmoittautuu tapahtumaan. Ilmoittautumislinkki nuorille lisätään tälle sivulle maaliskuun alussa.
Usein kysytyt kysymykset
Työnantajat
Montako nuorta voimme ottaa työpaikalle?
Se riippuu teistä! Voitte ottaa yhden, kaksi, kolme tai vaikka viisi nuorta. Ilmoittautumislomakkeella valitsette alustavan määrän otettavia nuoria.
Saammeko valita meille tulevat nuoret itse? Miten nuoret ja työpaikat yhdistetään?
Nuoret ilmoittavat ilmoittautumisen yhteydessä kolme eri toimialaa, jotka kiinnostavat heitä. Pyrimme sen mukaan yhdistämään nuoret heitä kiinnostaviin aloihin ja varjostettaviin. Te voitte työantajan ilmoittautumislomakkeella toivoa, otatteko mieluummin yläkouluikäisiä vai lukioikäisiä päiväksi teille.
Millaisia työntekijöitä tapahtumaan kannattaa osallistaa? Pitääkö kaikkien olla johtajia? Pitääkö nuoren seurata vain yhtä työntekijää päivän ajan?
Päivä Taitajana -tapahtuma ytimessä on näyttää nuorille erilaisia työtehtäviä ja niiden taitajia. Tärkein kriteeri on motivaatio osallistumiseen ja omien kokemusten jakamiseen nuorille. Mukaan halutaan erilaisia osaajia ja työtehtäviä organisaation eri tasoilta.
Nuori/nuoret voivat seurata yksittäisen taitajan päivää tai halutessanne hän voi tutustua useamman henkilön tai tiimin päivään.
Onko päivälle virallinen runko vai saammeko itse päättää?
Saatte itse päättää, milloin aloitatte päivän ja mitä päivän aikana tapahtuu. Pohtikaa, millaisia asioita ja tehtäviä haluaisitte esitellä mahdolliselle tulevaisuuden työntekijälle. Saatte myös vinkkejä päivän toteutukseen Työn Taitajilta.
Tapahtumalla on yhteinen päätöstilaisuus BusinessAsemalla (Hallituskatu 36, Oulu), johon toivomme kaikkien nuorten ja työnantajien osallistuvan.
Onko osallistuminen päätöstilaisuuteen BusinessAsemalla pakollinen osa päivää?
Päätöstilaisuudessa pääset tutustumaan kaikkiin muihin nuoriin ja työnantajiin ja kuulemaan kokemuksia päivässä mukana olleilta työpaikoilta. Kannattaa ehdottomasti tulla mukaan. Mikäli et jostain syystä pääse osallistumaan niin ilmoitathan siitä hyvissä ajoin etukäteen. Näin pystymme varmistamaan oikean määrä tarjoiluja eikä ruokahävikkiä synny.
Toimistomme sijaitsee Oulun keskustan ulkopuolella. Miten pääsemme päätöstilaisuuteen?
Nuori on voinut tulla teille omalla kyydillä tai julkisilla. Keskustaan teidän kannattaa tulla yhdessä joko julkisilla tai kimppakyydillä.
Miten BusinessAsemalle saavutaan ja miten pysäköinti on hoidettu?
BusinessAseman läheisyydessä on maksullisia pysäköintipaikkoja kadun varsilla sekä Kivisydän. Valitettavasti emme pysty pysäköintiä puolestanne maksamaan. BusinessAsemalle voi saapua Citybusseilla A / B / C.
Nuoret
Millaiseen työpaikkaan voin päästä? Saanko valita paikan itse?
Ilmoittautumislomakkeella kysymme sinulta 2 mieleistä alaa, joihin haluaisit tutustua. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan toiveesi, mutta emme voi luvata sitä etukäteen.
Milloin saan tietää työpaikasta, johon pääsen?
Ilmoitamme ilmoittautuneille mahdollisimman pian ilmoittautumisen päätyttyä 18.10.2022. Tarkkaile siis sähköpostiasi.
Millainen on päivän aikataulu?
Sovitte erikseen varjostettavan kanssa, milloin ja missä aloitatte työpäivän. Päivän sisältö vaihtelee työpaikoittain. Päivä päättyy kuitenkin yhteiseen päätöstilaisuuteen, joka järjestetään Radisson Blu -hotellissa klo 14.30–17.00.
Miten valmistaudun päivään?
Kannattaa tutustua etukäteen työpaikkaan esimerkiksi netin ja sosiaalisen median kautta. Sovitte erikseen varjostettavan henkilön ja työpaikan kanssa työpäivän aloittamisajankohdasta ja muista käytännön asioista.
Pääset pitkälle jo olemalla oma itsesi, nukkumalla hyvät yöunet ennen päivää ja tutustumalla hieman työpaikkaan etukäteen.
Miten pääsen työpaikalle? Millä kuljen sinne? Maksetaanko matkat?
Pyrimme ottamaan huomioon logistiset asiat, ettei suurin osa päivästäsi mene matkustamiseen. Työpaikalle voit liikkua julkisilla, omalla kyydillä tai vaikkapa pyörällä. Voit rohkeasti kysyä myös varjostettavalta, mistä hän liikkuu, ehkä teillä on sama matka!
Me emme valitettavasti voi matkojasi maksaa.
Miten päivään täytyy pukeutua?
Päivän asukokonaisuudesta sovitaan erikseen varjostettavan ja työpaikan kanssa.
Onko osallistuminen päätöstilaisuuteen BusinessAsemalla pakollinen osa päivää?
Päätöstilaisuudessa pääset tutustumaan kaikkiin muihin nuoriin ja työnantajiin ja kuulemaan kokemuksia päivässä mukana olleilta työpaikoilta. Kannattaa ehdottomasti tulla mukaan. Mikäli et jostain syystä pääse osallistumaan niin ilmoitathan siitä hyvissä ajoin etukäteen. Näin pystymme varmistamaan oikean määrä tarjoiluja eikä ruokahävikkiä synny.
Opinto-ohjaajat ja oppilaitokset
Montako nuorta koulustamme saa osallistua tapahtumaan? Ketkä saavat osallistua?
Päivä Taitajana -tapahtumaan tehdään syyskuussa 2023 alustava paikkajako Oulun yläkoulujen ja lukioiden kesken. Kaikista kouluista pääsee vähintään 2 nuorta osallistumaan tapahtumaan ja paikkamäärään vaikuttaa paitsi yksikön koko niin myös aktiivisuus ja innostuneisuus osallistua työnvarjostukseen. Mikäli jollekin koululle osoitettu paikkamäärä ei täyty, annetaan nämä paikat muille kouluille täytettäviksi.
Saatte koulussa itse valita nuoret, jotka osallistuvat päivään. Tärkein kriteeri on motivaatio osallistua päivään sekä tasapuolinen mahdollisuus erilaisille oppijoille osallistua. Nuoret ilmoittautuvat itse. Suosittelemme, että opinto-ohjaaja on apuna ilmoittautumisessa sekä myöhemmin viestinnässä koskien itse tapahtumapäivää. Ohjeistus päivään liittyen tulee sekä nuorelle itselleen että opinto-ohjaajalle.
Lisätiedot tapahtumasta

Tiina Haapaniemi
asiantuntija, Työn Taitajat, osaamisen varmistaminen ja yritys-oppilaitosyhteistyö
050 302 3196
Ota yhteyttä