Ajankohtaista
Oulun kaupungin vuoden 2022 yrittäjäpalkinnot jaettu
Vuosittainen yrittäjäpalkintojen luovutustilaisuus järjestettiin BusinessAsemalla tiistaina 6. kesäkuuta. Palkinnot jakoi kaupunginjohtaja Seppo Määttä.
Oulu valmistelee TE2024-uudistusta lähialueen kuntien kanssa
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 5.6., että Oulun kaupunki valmistelee TE2024-uudistuksen työllisyysalueen palvelustrategian ja järjestämissuunnitelman siten, että Oulu on järjestämisvastuussa lähikuntien kanssa muodostettavasta työllisyysalueesta.
Uudelle alalle uudessa kotikaupungissa
- En aiemmin osannut ajatella itseäni ICT-alalle tai koodariksi varsinkaan. Olin kyllä työskennellyt koodarien kanssa, mutta itse jopa jännitin tietokoneita, Mariia Zhivonitko naurahtaa nyt vuosi Diginikkarit-työkokeilun jälkeen.
Hoivatilat ykköseksi Great Place To Work -kilpailussa
Oulussa vuonna 2010 perustettu Hoivatilat on useana vuonna sijoittunut Great Place To Work -kilpailussa kärkipäähän.
Uusia pelitiimejä Oulusta
Ainakin neljällä uudella oululaisella pelitiimillä oli jännät paikat toukokuun lopussa. Edessä oli ensimmäinen osallistuminen Nordic Game -messuille Malmössä. Aika monella edessä oli myös ensimmäiset pitchaukset pelijulkaisijoille. Pitchauksessa pelinkehittäjät esittelevät peliään julkaisijoille, jotka rahoittavat pelinkehitystä ja markkinoivat pelejä pelaajille. Tätä varten tiimit olivat valmistautuneet erityisen intensiivisesti huhti- ja toukokuun ajan.