Ajankohtaista
Tähtäätkö Saksan markkinoille?
BusinessOulun mukana oululaiset yritykset saavat mahdollisuuksia kohdata uusia kontakteja monissa tapahtumissa vuonna 2019. Ensimmäisenä on vuorossa Hannover Messe huhtikuun alussa.
Matkailudiilissä uusia avauksia matkailualan työvoimapulan ratkaisemiseksi
Viime vuonna alkanutta Matkailudiili-hanketta jatketaan kolmella päälinjalla: matkailutyön imagon kohottaminen, sidosryhmäyhteistyön tiivistäminen ja TE-palvelulupauksen kehittäminen uusilla kokeiluilla.
Bookis voitti Polar Bear Pitchingin
Polar Bear Pitching -kilpailun voitti norjalainen Bookis, joka on kehittänyt uuden tavan myydä käytettyjä kirjoja suoraan henkilöltä toiselle. Voittaja sai 10 000 euron pääpalkinnon, jonka lisäksi kolmelle parhaalle annettiin japanilaisen taiteilijan Tohoku Kogein nanokomposiitista muotoilemat viinilasit.
Oulussa viime vuonna ennätysmäärä kongressikävijöitä
Oulu teki viime vuonna oman ennätyksensä kongressikävijöiden määrässä mitattuna. Kaupungissa kävi vuonna 2018 yhteensä 4 316 kongressivierasta. Viime vuoden aikana Oulussa järjestettiin 43 kansainvälistä kongressia, joiden tulovaikutus oli yhteensä noin 5,8 miljoonaa euroa.
Race of Drones Oulu keräsi 1500 hengen yleisön – voitto Latviaan
Dronelennätyksen maailmancup järjestettiin tiistaina 12.3. Ouluhallissa. Tapahtumaan oli vapaa pääsy ja yleisöä riitti jopa 1500 henkeä.