Ajankohtaista
Työelämäkontaktit lisäävät kansainvälisten opiskelijoiden tyytyväisyyttä Ouluun
Uran edistyminen, elämisen laatu ja langaton verkko Oulussa saavat kansainvälisiltä yliopisto-opiskelijoilta kiitosta.
Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolulle lupaava joukko kasvuyrityksiä
Kasvupolulle haki 37 yritystä, joilla on voimakas halu kasvaa. Sparraukseen valittiin mukaan 15 yritystä, joista oululaisia on yhdeksän.
IoT-liiketoimintamahdollisuuksia Japanin markkinoilla
BusinessOulu on alustavasti suunnittelemassa delegaationmatkaa CEATEC Japan -messuille.
Pohjoissuomalainen puurakentaminen esillä Saksassa
Pohjois-Suomen puurakentaminen on päässyt mukaan BUGA 2019-messutapahtumaan Saksan Heilbronnissa 17. - 28.4.2019. Yli 2 miljoonan kävijän asumiseen, puutarhaan ja kaupunkirakentamiseen keskittyvän tapahtuman yhteydessä järjestetään myös puurakentamiseen ja puuarkkitehtuuriin liittyvä suomalaissaksalainen näyttely ja seminaari.
Proventia solmi yhteistyösopimuksen amerikkalaisen moottorivalmistaja Kohlerin kanssa
Johtava amerikkalainen moottorivalmistaja Kohler on valinnut oululaisen päästöjen hallintaan ja testausjärjestelmiin erikoistuneen teknologiayhtiö Proventian pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmiensä kehittäjäksi ja toimittajaksi. Yhteistyö koskee Kohlerin Italiassa valmistettavia 105 kilowatin moottoreita.