Työn Taitajat
- Työn Taitajat on Oulussa kehitetty nuorisovaikuttamisen toimintamalli yritysten ja oppilaitosten väliseen yhteistyöhön.
- Tavoitteena on työllisyyden parantaminen ja osaavan työvoiman varmistaminen yrityksille ja muille työnantajaorganisaatioille oikea-aikaisesti.
- Työn Taitajat korostaa jatkuvan oppimisen merkityksellisyyttä, tukee nuorta osaamisensa tunnistamisessa ja oman paikan löytämisessä työelämässä.
- Yrittäjyys ja yrittäjämäinen asenne ovat osa Työn Taitajien toimintaa.
Yrityksille mahdollisuus vaikuttaa ja rakentaa työnantajaimagoa
Työn Taitajissa yritykset ja muut organisaatiot pääsevät viestimään suoraan tulevaisuuden työntekijöille. Yritykset ovat mukana varmistamassa tulevaisuuden osaamista ja osoittavat näin myös vastuullisuutta. Työn Taitajat tukee vahvasti yritysten ja muiden työnantajaorganisaatioiden työnantajamielikuvan ja -imagon rakentamista.
Yritysten tunnetuksi tekeminen, tietoisuuden lisääminen eri ammateista ja toimialoista sekä toimintamallin vaivattomuus ovat Työn Taitajien vahvuudet. Ura- ja yritystarinat toteutetaan joko etukäteen valmistellun esityksen tai haastattelun muodossa.
Voit kysyä lisää ja/tai ilmoittaa organisaatiosi mukaan tyontaitajat@businessoulu.com
Tästä pääset varaamaan suoraan ajan Työelämäoppitunnille. Työn Taitajat ohjeistaa ja sparraa sinut jos olet ensimmäistä kertaa mukana.
Oppilaitoksille monipuolinen ja vaivaton toimintatapa työelämäyhteistyöhön
Työn Taitajat tuo työelämän ja yritykset lähemmäs tulevaisuuden osaajia ja tukee opetushenkilöstöä ohjaustyössään. Työn Taitajat toteuttaa erilaisia lähi-, etä- ja hybriditoteutuksia; työelämäoppitunnit, opetushenkilöstön seminaarit, työnvarjostuspäivä ja Maailman suurin virtuaalinen yritysvierailu. Kokonaisuudet ovat käytännönläheisiä, osallistavia ja informatiivisia.
Työn Taitajat madaltaa kynnystä siirtyä työelämään, kannustaa yksilön oman osaamisen tarkasteluun laajemmin ja painottaa jokaisen nuoren osaamiselle olevan paikkansa Oulun seudun monipuolisessa yrityskentässä.
Työn Taitajat motivoi nuoria hankkimaan tietoa useammista työnantajista sekä syventämään tietoa jo nyt tunnetuimmista yrityksistä ja muista organisaatioista. Tietoa tuodaan myös itse työn hakemisesta ja työhaastatteluista. Nuorille kerrotaan eri aloista, ammateista, muuttuvista työnkuvista ja toiminnasta titteleiden takana.
Rakennamme yhdessä elinvoimaista Oulun seutua
Toimintaa toteuttavat BusinessOulu ja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut yhdessä laajan sidosryhmäverkoston kanssa. Kohtaamispaikkana toimii BusinessAsema.
Työn Taitajat on tavoittanut jo yli 17 000 lasta, nuorta ja aikuista. Mukana on jo yli 150 yritysten ja organisaatioiden edustajaa.
Tuotteet ja palvelut
Työelämäoppitunnit
Työelämäoppitunti on 45-120 minuutin kokonaisuus, jonka aikana osallistujat kuulevat uratarinoita työelämässä toimivilta henkilöiltä ja pohtivat omia työelämätaitoja sekä tulevaisuuden rakentamista. Yritysten ja muiden työnantajaorganisaatioiden edustajat pääsevät puhumaan suoraan tulevaisuuden osaajille ja vaikuttamaan niin nuorten valintoihin kuin työnantajaimagoonsa. Työelämäoppitunteja järjestetään läpi lukuvuoden BusinessAsemalla Oulussa ja verkon välityksellä.
Yritykset ja muut työelämänedustajat voivat varata itselleen puheenvuoroja itselleen sopiviin ajankohtiin. Koulut ja oppilaitokset varaavat Työelämäoppitunteja pitkin lukuvuotta, joten huomaathan, että varattavissa olevat ajat päivittyvät jatkuvasti.
Työn Taitajat ❤ Opetushenkilöstö
Työn Taitajien opetushenkilöstölle suunnatuissa aamupäivätapahtumissa tarjotaan työkaluja, verkostoja ja inspiraatiota nuorten ohjaamistyön tueksi. Seminaarissa kuulet ajankohtaista tietoa Oulun seudun elinkeinoelämästä ja työelämässä tarvittavasta osaamisesta nyt ja tulevaisuudessa. Tapahtumat teemoitetaan ja niihin voi osallistua koko Pohjois-Pohjanmaan opinto-ohjaajat ja muu opetushenkilöstö. Työn Taitajien opetushenkilöstölle suunnattuja tapahtumia järjestetään BusinessAsemalla. Myös etäosallistuminen on mahdollista.
Työn Taitajat ❤ nuorten hyvinvointi
Työn Taitajat ❤ nuorten hyvinvointi on lukiolaisille suunnattu hyvinvointitapahtuma, mikä järjestetään BusinessAsemalla 12.10.2023. Tapahtuman tarkoituksena on tarjota nuorille yhteisöllinen hetki omasta hyvinvoinnista huolehtimisen teemojen ja taitojen äärellä. Nuoret ovatkin itse viestineet aikaisempien kohtaamisiemme yhteydessä, että hyvinvoinnista huolehtimisen teemat ovat heille merkityksellisiä, ja ovathan elinvoimaiset tulevaisuuden tekijät myös Oulun elinvoimaisuuden ehto. Näin ollen tavoitteenamme on kehittää konseptia palautteen perusteella eteenpäin kohti tapahtumasarjaa ja opinnollistaa konsepti mahdollisesti myös valinnaiseksi kurssiksi. Tapahtumaan on tulossa mukaan neljä asiantuntevaa puhujaa, ja tarkempia aamupäivän aikana käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa palautuminen ja nuorille suunnatut hyvinvointipalvelut.
Päivä Taitajana
Päivä Taitajana -työvarjostuspäivä järjestetään kaksi kertaa lukuvuodessa Oulun kaupungin yläkoululaisille ja lukiolaisille. Lokuussa 2023 pilotoidaan osallistumismahdollisuus myös OSAO:n opiskelijaryhmälle. Päivän mittaisia työelämäkokemuksia ovat tarjoamassa oululaiset eri alojen yritykset ja organisaatiot. Yritykset ja organisaatiot ottavat yhden tai useamman nuoren tutustumaan työtehtäviin ja -yhteisöön päivän ajaksi. Päivä Taitajana päättyy yhteiseen verkostoitumistilaisuuteen BusinessAsemalla.
Maailman suurin virtuaalinen yritysvierailu
Maailman suurin virtuaalinen yritysvierailupäivä järjestetään kerran lukuvuodessa huhti-toukokuussa. Tavoitteena on tehdä kulloinkin valittu toimiala ja sen tarjoamat uramahdollisuudet tutuksi. Päivä sisältää kohdennetut sisällöt eri ikäisille lapsille ja nuorille. Vierailun aikana nähdään, millaisia yrityksiä ja ammatteja kulloinkin kohteena olevalla alalla on, miltä näyttää työpäivä alalla ja millaisia taitoja alalla tarvitaan. Uratarinoiden kautta opitaan, millaista osaamista ja asennetta alalla tarvitaan sekä millaisilla oppiaine- ja opintojen valinnoilla voi työllistyä alalle. Maailman suurin virtuaalinen yritysvierailu toteutetaan verkossa Oulun kaupungin YouTube-kanavalla.
Työntaitajiksi
Työntaitajiksi on nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu kerran vuodessa järjestettävä nuorten ammatti- ja työelämätapahtuma. Tapahtumassa on ammattikirjasto, urakahvila, työnäytöksiä sekä yrityksiä ja muita keskeisiä toimijoita nuorten työelämäosaamiseen liittyen näytteilleasettajina. Työntaitajiksi järjestetään Työn Taitajat toteuttaa tapahtuman lavaohjelman.
Lisätietoja:
Tiina Haapaniemi
Asiantuntija, BusinessOulu
tiina.haapaniemi@businessoulu.com
Lue lisää:
Yrityksiä kannustetaan yhteistyöhön oppilaitosten kanssa
Lukiolaisille työelämätietoutta ja -tarinoita virtuaalisesti
Mitä kertoisit nuorelle työstäsi?
Työn Taitajat tuo opoille työkaluja nuorten ohjaamiseen
Työn Taitajat avasi kiertotalouden synnyttämiä osaajatarpeita opinto-ohjaajille
Nokia avasi ovensa tuhansille nuorille ja lapsille Oulussa
Päivä Taitajana on osa työnantajaimagoa
Päivä Taitajana Oulu 2023 - Suuri työnvarjostupäivä Arffmanilla
3600 lasta ja nuorta vieraili matkailu- ja ravintola-alan yrityksissä

Tiina Haapaniemi
asiantuntija, Työn Taitajat, osaamisen varmistaminen ja yritys-oppilaitosyhteistyö
050 302 3196
Ota yhteyttä