Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulu jälleen jatkossa maailman äly-yhteisöjen kisassa

Julkaistu 19.11.2012

Oulu on päässyt toisena vuonna peräkkäin mukaan Intelligent Community Forumin (ICF) kisaan maailman älykkäimmästä yhteisöstä. Vuoden 2013 erityisteemoina ovat innovaatiot ja työllisyys. Kuten viime vuonna oli nytkin hakijoita yli 350. Seitsemän finalistia valitaan 21 jatkoon päässeen kaupungin joukosta tammikuussa ja vuoden 2013 voittaja kesäkuussa New Yorkissa.

Aiemmin tänä vuonnahan Oulu pääsi vuoden 2012 finaaliin ainoana Europasta ja ensi vuoden kierrokselle lähdetään tietenkin parantamaan suoritusta. Vuoden 2012 seitsemästä finalistista on julkaistu “Seizing Our Destiny” kirja, johon on koottu ydinkohdat kaikkien yhteisöjen erilaisista menestystekijöistä. Suvi Linden on kirjoittanut tähän kirjaan esipuheen ja myös BusinessOulu sekä Oulun Energia ovat olleet sponsoroimassa kirjan tuottamista.

Oulun lähin kilpakumppani löytyy tällä kertaa Tallinasta ja vuoden 2013 semifinalistit ovat:

Ballarat, Victoria, Australia
Castelo de Vide, Portugali
Columbus, Ohio, USA
Heraklion, Crete, Kreikka
Hsinchu City, Taiwan
Jiading New City, Kiina
Kingston, Ontario, Kanada
Mitchell, South Dakota, USA
Oulu, Suomi
Philadelphia, Pennsylvania, USA
Prospect, Australia
Rio de Janeiro, Brasilia
Stratford, Ontario, Kanada
Taichung City, Taiwan
Tallinn, Viro
Taoyuan County, Taiwan
Tirana, Albania
Toronto, Ontario, Kanada
Wanganui, Uusi Seelanti
Whittlesea, Victoria, Australia
Winnipeg, Manitoba, Kanada

Lisätietoja:

Pauliina Pikkujämsä, Markkinointipäällikkö BusinessOulu
+358 40 7434362
pauliina.pikkujamsa@businessoulu.com

Outi Rouru-Kuivala, Asiantuntija , Kansainvälinen toiminta
+358 44 7031637
outi.rouru-kuivala@ouka.fi

ICF: www.intelligentcommunity.org