Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Antti Sivula aloittanut Mekitecin johdossa

Julkaistu 02.09.2015

Diplomi-insinööri Antti Sivula on aloittanut syyskuun ensimmäisenä päivänä työnsä Mekitec Oy:n toimitusjohtajana. Globaalisti toimiva Mekitec valmistaa röntgenteknologiaan perustuvia laadunvalvontajärjestelmiä elintarviketeollisuuden käyttöön.

Antti Sivula sanoo tärkeimmäksi tehtäväkseen Mekitecin saattamisen entistäkin vahvempaan kasvuun.

”Meidän täytyy siirtyä start up -yrityksen moodista nopeasti kasvavaksi pk-yritykseksi”, hän kuvailee.

Ennen Mekiteciin siirtymistään Sivula luotsasi espoolaista Bluegiga Technologies Oy:tä. Bluegigan hän johdatti erittäin nopeaan kasvuun muutaman vuoden kuluessa. Esineiden internetiin tarvittavia tuotteita valmistavan espoolaisyrityksen rynnistys markkinoilla herätti myös yhdysvaltalaisen pörssiyhtiön Silicon Labsin kiinnostuksen. Kevättalvella 2015 Bluegiga siirtyi 54 miljoonan euron suurkaupalla sen omistukseen.

Mekitecin hallituksen puheenjohtaja Mika Niemi on vakuuttunut, että Sivula on oikea henkilö vauhdittamaan yrityksen kasvua.

”Antilla on vahvat näytöt teknologiayritysten menestyksekkäästä johtamisesta – viimeksi Bluegigassa ja sitä ennen Elektrobitissä. Kaiken kaikkiaan hänellä on vuosikymmenten kokemus erilaisista yrityksistä eri puolilta maailmaa: niin start upeista, perheyrityksistä kuin Fortune 500 -listalla olevista kansainvälisistä suuryrityksistä kuten Tektronix Inc:stä”, hän toteaa.

Mekitecin valmistamat laitteet asennetaan elintarviketeollisuuden tuotantolinjoille. Laitteet havaitsevat ja poistavat linjoilta vialliset tuotteet. Mekitecin järjestelmät korvaavat alalla perinteisesti käytetyt metallinilmaisimet. Järjestelmät löytävät elintarvikkeista pienimmätkin vierasesineet – olivatpa ne sitten esimerkiksi luun palasia, lasia, metallia, kiviä tai muovia.

Toimitusjohtaja Sivula korostaa ruokaturvallisuuden tärkeyden korostuvan kaikkialla maailmassa. Samaa tahtia kasvavat Mekitecin bisnesmahdollisuudet. Hän sanoo Mekitecin tarjoavan asiakkailleen hienon mahdollisuuden parantaa tuotteidensa turvallisuutta ja laatua erittäin kustannustehokkaalla tavalla.

Mekitecin tavoitteena on nostaa lähivuosina liikevaihtonsa useiden kymmenien miljoonien eurojen suuruiseksi. Yrityksen palveluksessa on nyt runsaat kuusikymmentä ihmistä. Sen toimipisteet sijaitsevat Oulussa ja Helsingissä sekä Kiinan Xi'Anissa. Lisäksi yrityksellä on myyntikonttorit Hongkongissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Mekitecin edellinen toimitusjohtaja Mikko Nuutinen on siirtynyt yrityksen talousjohtajaksi.

Lisätiedot:
Mekitec Oy
Toimitusjohtaja Antti Sivula
040-8435839
antti.sivula@mekitec.com