Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Ilmatieteen laitos ja TestLab Finland Oy yhteistyöhön - kehitteillä palvelu meriteollisuussektorille

Julkaistu 09.09.2015

Ilmatieteen laitos on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen TestLab Finland Oy:n kanssa. Yhteistyösopimus mahdollistaa innovatiivisen ja viimeisimpään teknologiaan perustuvan palvelun tarjoamisen Merenkulku- ja meriteollisuussektorille. Uuden palvelun nimi on MareCast.

Osapuolet kehittävät yhteistyössä palvelun, joka tuottaa aluksille tietoa sää- ja meriolosuhteista. Sen on myös tarkoitus antaa apuvälineitä reitin suunnitteluun ja mahdollisuus liittää järjestelmään aluskohtaisia mittauksia esimerkiksi konetehoista tai jään puristavuudesta. Ratkaisu perustuu TestLabin IoT teknologia-alustaan, johon IL tuottaa sisällön (mm. sää- ja turvallisuustuotteita). Palvelu toimii myös heikoilla internetyhteyksillä.

Palvelua tarjotaan nykyisille ja uusille asiakkaille maailmanlaajuisesti. Palveluun on liitetty tärkeitä toiminnallisuuksia tukemaan uudella tavalla myös arktisilla alueilla olevia yrityksiä. Tuote mahdollistaa kustannustehokkaan datan välityksen ja ajantasaisen jäätietojen saannin siellä toimiville yrityksille. Lisäksi sitä voidaan hyödyntää myös erilaisten kohteiden ja toimintojen valvonnassa ja ohjauksessa.

Osapuolten tarkoituksena on tällä sopimuksella sopia pitkäaikaisesta yhteistyöstä, jossa asiakkaille tullaan tarjoamaan kokonaisvaltaista ja ajantasaista palvelua suoraan päätöksenteon tueksi. Yhteistyön tuloksena syntyvä tuote on suunnattu merellä toimiville yrityksille, aluksille, satamille sekä maaorganisaatioille.

Lisätietoa:

Ilmatieteen laitos
SauliMajaniemi
sauli.majaniemi@fmi.fi
050 9110298

TestLab Finland Oy
ArtoKoistinen,
arto@testlab.fi
040 5777020