BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Yrityskylässä koululaisista taloustaitajia

Yrityskylässä koululaisista taloustaitajia

Peruskoululainenkin voi oppia talouden perusasioita - tutkitusti. Yrityskylässä herätetään kiinnostus talousasioita kohtaan.

Tutkimuksen mukaan yrityskylä parantaa merkittävästi koululaisten talousosaamista. Vaasan yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan kuudesluokkalaisten tietämys talousasioista parani Yrityskylän toimintaan osallistuessa keskimäärin 17 prosenttia. Tutkimusaineisto kerättiin 46 koulusta Helsingissä, Joensuussa, Kuopiossa, Mikkelissä ja Seinäjoella lukuvuoden 2014-2015 aikana.

Yrityskylän toiminnanjohtaja Tomi Alakosken mukaan Yrityskylä perustuu siihen, että oppilaat viettävät päivän talouden toimintaa simuloivassa oppimisympäristössä ja hankkivat sieltä työelämään, talouteen ja yrittäjyyteen liittyviä tietoja ja taitoja. Konseptiin kuuluu myös luokkaympäristössä pidettäviä tunteja.

”Yrityskylässä herätetään kiinnostus talousasioita kohtaan. Kiinnostuksesta syntyy motivaatio, jolla on koko elämän kattava vaikutus oman talouden hallintaan”, Alakoski sanoo.

Alakoski on iloinen siitä, että nyt Yrityskylän konseptilla on tieteellistä näyttöä Suomen Akatemian rahoittaman ja Vaasan yliopiston tekemän tutkimuksen myötä.

”Tämä on yhteiskunnallisesti merkittävä asia”, Alakoski toteaa.

Yrityskylistä on hakenut talousoppia jo yli 160 000 kuudesluokkalaista. Yrityskylän on suunnitellut ja siitä vastaa Taloudellinen tiedotustoimisto TAT. Yrityskylä toimii valtakunnallisesti ja tavoittaa 45 000 oppilasta vuosittain.

Lisätietoa:

Toiminnanjohtaja Tomi Alakoski, tomi.alakoski@tat.fi 040 501 5307

http://yrityskyla.fi/

Kuva: Yrityskylä