BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Vuosi 2018 nousujohteinen kasvuvuosi Oulun matkailussa

Vuosi 2018 nousujohteinen kasvuvuosi Oulun matkailussa

Joulukuun matkailuyöpymiset lisääntyivät kuusi prosenttia Oulussa. Erityisesti kansainvälisten matkailijoiden yöpymiset kasvoivat vahvasti – lisäystä oli lähes 22 % edellisvuoden joulukuuhun verrattuna.

Koko vuoden matkailuyöpymisissä tehtiin uusi ennätys, kun Oulussa kirjattiin 655 000 yöpymistä, jossa on noin 3 prosentin kasvu edellisvuoteen verrattuna. Kuukausista vilkkain oli luonnollisesti kesälomakuukausi heinäkuu, jolloin yöpymisiä kertyi 82 415.

Kansainvälisten yöpymisten osuus koko vuoden määrästä oli reilut 16 % (107 000), josta suurimmat eri kansalaisuuksien osuudet jakautuivat kärkikolmikossa ruotsalaisille (13 300), norjalaisille (13 200) ja saksalaisille (12 100).

Kasvua saatiin muun muassa Kiinasta, Japanista, Baltian maista ja Norjasta.

Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Päivi Penttilä on erityisen iloinen kansainvälisten yöpymisten kasvusta.

- Vuonna 2018 tehtiin paljon toimenpiteitä sekä lähimarkkinoilla että kauempana, ja tuloksia on nyt nähtävissä. Koulutusmatkailuun liittyen tehtiin myyntiä ja markkinointia erityisesti Japanissa ja Kiinassa. Tämän alueen osalta kasvuprosentit ovat oikein hyviä. Kansainvälisten yöpymisten kokonaismäärästä Aasian osuus on vielä maltillinen, joten kasvupotentiaalia on edelleen, Penttilä kertoo.

Erityisesti joulukuun erinomainen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna kertoo Oulun kiinnostavuudesta myös talvimatkailukohteena.

- Arktiset elämykset, hyvä saavutettavuus sekä monipuoliset matkailupalvelut ovat hyvä lähtökohta talvikauden kasvattamiseksi entisestään. Norjalaisten yöpymisten hienot kasvuluvut tarjoavat myös hyvän pohjan kesäkauden yöpymisten lisäämiseksi sekä kesäsesongin pidentämiseksi, Penttilä näkee.

- Alkaneen vuoden 2019 matkailun näkymät ovat valoisat. Kevään aikana on tiedossa muun muassa useita ryhmämatkoja Aasian maista. Suunta on Oululla erittäin hyvä, ja töitä tehdään nyt kovasti jatkuvan kasvun eteen, hän jatkaa.

Oulussa käyttöaste hyvä – Airbnb-kohteet lisääntyvät

Matkailuyöpymiset lisääntyivät vuonna 2018 maanlaajuisesti noin 3 prosenttia ja määrän lisäys syntyi pääosin juuri kansainvälisen matkailun kasvun myötä. Pohjois-Pohjanmaalla yöpymiset kasvoivat koko vuonna yhteensä niin ikään vajaat 3 prosenttia.

Oulun majoitusliikkeiden käyttöaste oli hyvällä tasolla vuonna 2018. Kaikissa majoitusliikkeissä se oli keskimäärin yli 64%, joka oli parempi kuin Turussa, Tampereella, Rovaniemellä, Jyväskylässä ja Kuopiossa.

Oulun tilastossa on mukana 14 majoitusliikettä, joissa on yhteensä noin 3400 vuodepaikkaa. Kapasiteetti on pysynyt Oulussa samalla tasolla viime vuosina.

Airbnb-kohteiden määrä jatkoi kasvuaan, ja joulukuussa 2018 Oulussa oli reilut 200 kokonaista asuntoa tarjolla. Lisäystä edellisvuoden määrään oli peräti 48 prosenttia. Koko asuntojen käyttöasteprosentti oli 60,4.

Lisätietoja:

Päivi Penttilä, toimitusjohtaja, Oulun Matkailu Oy
paivi.penttila@visitoulu.fi, p. 050 301 5803

Jyrki Kemppainen, BusinessOulu
jyrki.kemppainen@businessoulu.com, p. 044 499 3296