BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Viime vuoden parhaat tapahtumat pokkasivat palkintoja Tapahtumien gaalassa

Viime vuoden parhaat tapahtumat pokkasivat palkintoja Tapahtumien gaalassa

Pohjois-Pohjanmaan ansiokkaimmat tapahtumat palkittiin Uudella Seurahuoneella torstaina 28. maaliskuuta.

Yleisö sai Kalevan tammikuisessa äänestyksessä ehdottaa omaa suosikkiaan ja parhaita eri kategorioihin. Tänä vuonna yleisöäänestykseen osallistui 2 100 tapahtumista tykkäävää. Uutena palkittiin myös tapahtumatoimialan palveluntarjoaja, jota saivat ehdottaa tapahtumajärjestäjät itse.

Pohjoisen parhaat -juryyn kuuluivat puheenjohtajana Oulun kaupungin kulttuurijohtaja Samu Forsblom, markkinointipäällikkö Tiina Koskela Kalevasta, lehtori ja tutkija Saila Saraniemi Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta, toimitusjohtaja Päivi Penttilä Oulun Matkailusta, hotellinjohtaja Päivi Kaarlela Original Sokos Hotel Arinasta, tapahtumapäällikkö Jussi Saarinen Ruka-Kuusamon Matkailuyhdistyksestä sekä vaatesuunnittelija Antti Putkonen Kooma-tuotemerkin takaa.

Tuomaristo kiinnitti valinnoissaan huomiota tapahtumien sisällölliseen tasoon sekä vaikuttavuuteen ja vetovoimaan aluemaineen näkökulmasta. Tärkeinä pidettiin myös tapahtumien yhteisöllisyyttä ja vastuullisuutta edistäviä toimia. Erityisesti jury halusi nostaa esille tapahtumien kyvyn viestiä ja hyödyntää paikallisia verkostoja ja kumppanuuksia.

”Valitsimme voittajiksi tälle alueelle ja meidän ihmisille merkittäviä tapahtumia, jotka jättävät muistijäljen. Nyt palkituissa tapahtumissa näkyy usko omaan juttuun ja ylpeys omasta tapahtumasta”, kiteyttää Pohjoisen parhaat -jury.

Hifi & Tuning Show palkittiin gaalassa kahteen kertaan.

 

Pyörä- ja autoharrastajien tapahtumat vahvoilla

Vuoden business-tapahtuman palkinnon sai Oulussa järjestetty InnoFest. Raatia miellytti hackathon-henki, jonka ansiosta samalle viivalle hyväksytään niin opiskelijat kuin tiedeyhteisössä pidemmälle ehtineet innovaattorit. Painetun älykkyyden teknologia on Oulussa hyvässä kasvuvauhdissa, mistä osoituksena finalistien joukkoon ylsi kaksikin toimialaan liittyvää tapahtumaa.

Vuoden messutapahtumana palkittiin Oulun Hifi & Tuning Show. Raati kuvailee, että tapahtuma on asiaansa antaumuksella keskittynyt, monipuolinen ja hyvin järjestetty. Hifi & Tuning Show kerää vuodesta toiseen Ouluun intohimoisen yhteisön ympäri Suomea. Tapahtuma osaa markkinoinnin ja fanijoukon osallistamisen.

Vuoden urheilutapahtuman palkinto meni Pudasjärvellä järjestettäville Umpihankihiihdon MM-kisoille. Kilpailua luonnehditaan omaperäiseksi, retrohenkiseksi klassikkotapahtumaksi, jota tehdään tosissaan. Raati kysyy, voisiko tässä olla tulevaisuudessa vielä isompaa talvimatkailullista potentiaalia. Vuoden urheilutapahtuma edustaa silkkaa pohjoista eksotiikkaa.

 

Anna Lanaksen ja Jarkko Halusen luotsaama Lumo-valofestivaali sai vuoden kulttuuritapahtuman palkinnon.

Vuoden kulttuuritapahtumaksi kruunattiin Lumo-valofestivaali. Kulttuuritapahtuman viestintää ja kumppanuuksia kehutaan ansiokkaasti hoidetuiksi ja nykyaikaisiksi. Festivaalin sisältö nousi viime vuonna omaan luokkaansa ja tapahtuman voi jatkossa kuvitella houkuttelevan kävijöitä kauempaakin.

Vuoden erityismaininnan sai Flow Productionsin tuotanto The Secret Garden. Kansainvälistä tasoa oleva teos nousi jopa jurylaisten kaikkien aikojen TOP-listoille. Teosta kehuttaan hienosta yhteistyöstä opiskelijoiden kanssa. Teoksen teemat ovat tärkeät ja vastuulliset, ajassa kiinni. ”Taiteilijaprofessori Pirjo Yli-Maunula pitää yllä uskomattoman korkeaa laatua Flow Productionsin tuotannoilla – The Secret Garden on vuoden kulttuuriteko”, raati sanoo.

Vuoden tapahtumajärjestäjänä palkittiin Pudäsjärvellä Syöte MTB:tä järjestävä Pekka Tahkola. Voittajan sanotaan olevan tapahtumien tekijä suurella sydämellä. Tapahtuman puuhamiehellä on asenne kohdallaan, hymy huulilla ja yleensä pyörä alla. Väsymättömän pyöräilyn sanansaattajan ansiosta Syöte MTB on kehittynyt vuosien saatossa yhdeksi Suomen laadukkaimmista maastopyöräilytapahtumista.

Juontaja Sampo Marjomaa kuuntelee Pekka Tahkolan kiitospuhetta.

 

Vuoden palveluntarjoajan palkinnon kävi noutamassa Livepaletti Oy. Tapahtumanjärjestäjät perustelevat valintaa muun muassa näin:

”Ällistyttävän ammattitaitoinen porukka. Hommat hoituvat rauhallisesti, huomaamattomasti ja tiukoissakin tilanteissa ilman minkäänlaista draamankaarta. Artistit ja taiteilijat kiittelevät poikkeuksetta tasoa.”

Yleisön suosikkitapahtumaksi ylsi Hifi & Tuning Show. Yleisö perustelee, että kyseessä on jokavuotinen” pakkotapahtuma”, joka on aina vain parempi. Show’ta kehutaan yhdeksi tunnetuimmista autonäyttelyistä. “Hötsi on paras.”

Pohjoisen parhaat äänestyksen ja Tapahtumien gaalan järjestää BusinessOulu yhteistyössä Kalevan, Profession, Finavian ja Osuuskauppa Arinan kanssa.

Kuvat: Esa Eirola