BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Vauhtipuisto täyttää 35 vuotta!

Vauhtipuisto täyttää 35 vuotta!

Vauhtipuisto starttaa juhlavuoteensa Vappuna 1.5.2017 klo 11.

Tänä kesänä Vauhtipuistossa vietetään 35 -vuotisjuhlaa. Vauhtipuisto perustettiin vuonna 1982 Anja ja Reijo Komulaisen toimesta ja toimintaa jatkaa heidän poikansa Kalle Komulainen.

Vauhtipuiston avajaiset Vapunpäivänä ovat osa Lasten kulttuurikaupunki Oulun ohjelmaa. Avajaispäivänä Vauhtipuiston Junateatterissa esiintyy lasten taikuri Roope. Taikashow on klo 12 ja lähitaikuutta klo 13 alkaen. Lisäksi lasten oma suosikki Vipsu Pupu on mukana avajaistunnelmissa.

Vauhtipuiston toimintaperiaatteena on koko historian ajan olla pienten pieni puuhapuisto, joka tarjoaa sytykkeitä leikkiin ja lasten omatoimiseen tekemiseen ja kokemiseen. Vauhtipuiston tavoitteena on olla koko perheen ajanviettopaikka, josta löytyy yhä enemmän puuhaa koko perheelle.

”Olemme vieneet toimintaa enemmän huvipuistomaiseen suuntaan. Kesällä 2015 teimme Vauhtipuiston suurimman kertainvestoinnin hankkimalla perheluokan huvipuistolaitteita ja samalla linjalla jatketaan. Tänä vuonna uutuuslaite on Humppa Bumppa vapaapudotus”, kertoo Kalle Komulainen ja jatkaa: ”Vauhtipuisto Oy:n toimintaa on viety myös enemmän ympärivuotiseksi. Nallikarin Talvikylä on Vauhtipuiston talvinen vastine ja Talvikylän vetovastuu on nyt Vauhtipuisto Oy:llä.”

Vauhtipuisto työllistää kesäisin Komulaisen perheen lisäksi 14 henkilöä sekä yhden pupun.

www.vauhtipuisto.fi