BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

UROS Groupilla satojen miljoonien liikevaihtotähtäin

UROS Groupilla satojen miljoonien liikevaihtotähtäin

Vuonna 2011 perustettu kansainvälinen mobiilipalveluyritys UROS Group kasvaa huimaa vauhtia. Vielä toissa vuonna yhtiön liikevaihto oli 3,5 miljoonaa euroa. Viime tilikaudella se yli kymmenkertaistui 43 miljoonaan euroon ja tänä vuonna lukema on jo sadoissa miljoonissa euroissa. Tähän mennessä yhtiö ei ole vielä tehnyt tulosta.

Roaming-palveluihin ja mobiilimokkuloihin keskittyvän UROS Groupin omistajia ja perustajia ovat Microcellin luoja Jyrki Hallikainen ja ST Microcellin johdossakin toiminut Tommi Uhari. Toukokuun alussa yhtiön toimitusjohtajana aloitti Jerry Raatikainen.

UROS esitteli vuonna 2012 Goodspeed-mokkulan globaalien matkalaisten mobiilimaksujen alentamista varten. Mokkulan avulla nettikäyttäjä liikkuu käyttömaan sisäisessä verkossa sen verkon omalla hinnalla. Laitteen voi joko ostaa tai vuokrata.

Goodspeed kattaa koko maailman Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta. UROS Groupin laitevalmistaja on jättimäinen kiinalaisyhtiö ZTE. Mokkuloiden lisäksi UROS on esitellyt kaksi älypuhelinmallia, jotka sisältävät myös e-SIM-ominaisuudet. Näitäkin on myyty jo satoja tuhansia.

Toukokuussa UROS ilmoitti laajentavansa mokkulanvuokraustoimintaansa Venäjälle tytäryhtiönsä Goodspeed Rentin kautta.

Tällä hetkellä UROS Group työllistää noin 50 henkilöä, joista suurimman osan Oulussa. Tänä vuonna yrityksen tarkoituksena on palkata suunnilleen saman verran lisää, lähinnä Ouluun tuotekehitys- ja ohjelmointitehtäviin.

UROS Groupin uuden, 2000-neliöisen toimitalon ja pääkonttorin avajaisia vietetään Oulun Kaarnatiellä 18. elokuuta.