BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Työn Taitajat pyörähti käyntiin

Työn Taitajat pyörähti käyntiin

Työn Taitajat Oulun pilottitapahtumassa 25.11. oli mukana 170 lukion ensimmäisen vuoden opiskelijaa sekä heidän oppilaanohjaajiaan. Tapahtumassa kuultiin viiden eri yrityksen edustajan oma uratarina.

Mukana olivat teknologia-alalta CubiCasa, kestävän kehityksen ja kiertotalouden alalta Macon, terveys- ja hyvinvointialalta OYS, pankki- ja vakuutussektorilta OP ja pelialalta Resistance Games. Oulun yliopiston kemian professori Jouni Pursiainen tsemppasi nuoria opintoihin ja työelämään omassa laajakatseisessa puheenvuorossaan. Mukana tapahtumassa oli myös oululainen sarjayrittäjä ja innovaattori Jason Brower.

"Tilaisuus oli minulle todella mieluinen ja toivon, että uratarinastani on hyötyä opiskelijoiden päätöksenteon tukena tulevaisuudessa. Olisi mukavaa, jos CubiCasan tarina motivoi nuoria rohkeasti yrittäjyyteen. Yrittäjyys ei ole kaikille ehkä kaikista mielenkiintoisin vaihtoehto varsinkaan uran alussa, mutta itselleni se on tuonut äärimmäisen mukavia kokemuksia, laaja-alaista osaamista ja kontakteja ympäri maailmaa", kommentoi CubiCasan perustaja ja operatiivinen johtaja Jarmo Lumpus Työn Taitajien pilottitapahtumaa.

Työn Taitajat Oulu on monen tahon yhteistyötä. Työn Taitajat Oulun toiminnassa on mukana yli neljäkymmentä eri toimialojen yritystä ja muita toimijoita. Toiminnassa mukana oleminen nähdään merkittävänä ajatellen yritysten, organisaatioiden ja eri aloilla tarvittavan osaamisen tunnetuksi tekemistä ja näin tulevaisuuden osaajien varmistamista Oulun seudun yrityksiin.

”Työn Taitajat -ohjelman ja OYS:n välinen yhteistyö käynnistyi sähköiselle innovaatioalustallemme kirjatun yhteydenoton kautta. Ohjelman ja OYS:n tavoitteet varmistaa osaava, motivoitunut työvoima sekä vahvistaa alueemme pito- ja vetovoimaa sopivat hyvin yhteen ja käynnistimme sopivien yhteistyömuotojen suunnittelun. Yhteistyön avauksena laatupäällikkömme Elina Kippola osallistui puheenvuorollaan ohjelman tapahtumaan", kertoo PPSHP:n innovaatiokoordinaattori Pauliina Hyrkäs.

"Puheenvuoro lisäsi kokeneen, innovatiivisen osaajamme kuvaamana nuorten tietoisuutta sote-alasta ja yliopistollisesta sairaalasta työympäristönä, samalla kehittämistyön merkitystä esille tuoden. Ratkaisukeskeinen työote ja kehittämisosaaminen ovatkin taitoja, joita tulevaisuuden osaajien on tärkeää harjoitella uran alusta alkaen – ihan kaikilla toimialoilla”, Hyrkäs jatkaa.

Tapahtuman työpajaosuudessa lukiolaiset pääsivät kertomaan ajatuksiaan tulevaisuuden työelämästä. Eniten uravalintoihin vaikuttavana asiana koettiin olevan oma kiinnostus valittavaa alaa kohtaan. Kysyttäessä unelmien työpaikkaa ei monikaan tässä vaiheessa osannut sitä vielä nimetä. Työelämätaidoista merkittävimmäksi koettiin vuorovaikutustaidot sekä kyky tunnistaa ja kehittää omaa osaamista, jota Työn Taitajat Oulu omalla monen eri tahon yhteistyöllään tukee. Toiminnassa ovat yritysten lisäksi mukana Oulun kaupungin koulut ja oppilaitokset, Oulun kauppakamari ja TAT Yrityskylä.

”Lähdin mielelläni mukaan Työn Taitajat -tapahtumaan kertomaan omasta työurastani Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Oli mukava palata pohtimaan omaa työuraa, osaamisen kehittymistä ja millaisia taitoja olen työelämässä tarvinnut. Omaa tulevaa alaa ja työuraa pohtiville nuorille on erittäin tärkeää tuoda esille erilaisia vaihtoehtoja sekä urapolkuja. Erityisen tärkeänä koin kertoa sen, että ammatin valintaa voi suunnata myöhemminkin työuran edetessä ja jatkokoulutuksella voi täydentää omaa osaamistaan mielenkiinnon mukaan", pohtii Oulun yliopistollisen sairaalan laatupäällikkö Elina Kippola Työn Taitajat -ohjelman antia.

"Puheenvuoroni aikana minulla oli mahdollista vaikuttaa kuulijoiden mielikuvaan sairaalasta työpaikkana ja Oulun yliopistollisesta sairaalasta monipuolisena työnantajana. Mielikuvan luomisella voi olla tärkeä vaikutus nuoren alan valintaan. OYS – Maailman älykkäin sairaala toivottaa heidät lämpimästi tervetulleiksi!”

Seuraavat tapahtumat lukiolaisille järjestetään helmikuun alussa ja niistä tiedotetaan BusinessOulun sivuilla Työn Taitajat -ohjelman yhteydessä: https://www.businessoulu.com/fi/businessoulu/ohjelmat-ja-hankkeet/tyon-taitajat-oulu.html