BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

TurvaY-hankkeesta kimmoketta yrittäjyyteen

TurvaY-hankkeesta kimmoketta yrittäjyyteen

BusinessOulun järjestämä turvapaikansaaneiden yrityskotoutushanke poiki tukun uusia yrityksiä ja houkutti toista tuhatta uutta ihmistä yrittäjyysneuvonnan piiriin.

BusinessOulun vuonna 2016 käynnistämä TurvaY-hanke on tulossa päätökseensä. Helmikuussa päättyvän hankkeen loppuseminaari järjestettiin Oulun pääkirjaston Pakkala-salissa perjantaina 18. tammikuuta. Puhujien ja muiden asiantuntijoiden lisäksi paikalle oli saapunut useampi kymmen asiasta kiinnostunutta henkilöä joukossaan monta aloittelevaa tai tulevaa yrittäjää.

Tilaisuuden avanneen BusinessOulun työllisyyspalveluiden päällikön (vs.) Noora Janssonin lisäksi puhumassa olivat oululaiseen yrittäjyyden kulttuuriin paneutunut luennoitsija Sami Niemelä Oulun innovaatioallianssista sekä yrittäjä ja median monitaituri Lauri Salovaara, joka sparrauspuheenvuorossaan esitteli omat teesinsä yrityksen perustamiseen liittyen.

Hankkeen käytäntöä ja tuloksia esitteli BusinessOulun yritysneuvoja Dlovan Ishayan, joka yhdessä virkaveljensä Henry Koivukankaan kanssa alkujaan ideoi TurvaY-hankkeen (englanninkieliseltä nimeltään From Asylum Seeker to Entrepreneur).

Seminaaritilaisuuden päätti taikuri Joni Pakanen, joka esitteli oman, pian 20 vuotta kestäneen yrittäjyystarinansa yhdistettynä yleisön mukaansa temmanneeseen taikashow’hun.

Taustalla tunnistetut tarpeet

TurvaY-hankkeen keskeisenä tehtävänä on ollut turvapaikansaaneiden yrityskotoutus Oulun alueella. Projektin taustalla on kasvava tarve maahanmuuttajille suunnattujen, työllisyyttä ja yrittäjyyttä tukevien palveluiden kehittämiseen kasvaneen turvapaikanhakijatilanteen vuoksi.

- Ensisijaisesti halusimme auttaa yrittäjyydestä kiinnostuneita maahanmuuttajia, jotka eivät tiedä, miten systeemi Suomessa ja Oulussa toimii, Dlovan Ishaya selittää.

Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää yritysneuvontapalveluita sekä yrittäjyyteen liittyvää koulutusta vastaamaan paremmin meneillään olevan maahanmuuttoaallon tarpeisiin. Projektin kautta on pyritty myös löytämään ja tunnistamaan maahanmuuttajataustaisten henkilöiden olemassa olevaa osaamista sekä kehittämään koulutuksellisia ja työllistäviä toimenpiteitä maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistämiseksi.

Pitemmälle menevinä toimenpiteinä on myös kartoitettu kansainvälisiä vientiverkostoja ja invest in -mahdollisuuksia myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden keskuudessa.

Yrityksiä perustettu liki kaksikymmentä – työ jatkuu

Turvapaikansaaneiden startup -yrittäjyyteen ja koulutustarpeisiin liittyvän tiedon keräämisen lisäksi on tärkeänä hankkeen osana pilotoitu maahanmuuttajien yrittäjyysvalmennusta. Valmennus- ja koulutustilaisuuksia on järjestetty hankkeen aikana 35 kappaletta yhteensä yli 260 osallistujalle. Yrittäjyysinfoihin ja -päiviin (n. 50 tilaisuutta) on osallistunut noin 1150 ihmistä. Yksilöllistä yritysneuvontaa on saanut yli 160 asiakasta.

Valmennusten, koulutusten ja neuvonnan tuloksena hankkeen yhteydessä on perustettu 17 yritystä ja niiden kautta työllistetty yli kuusikymmentä henkilöä. Liiketoimintasuunnitelmia on tehty 45 kappaletta sekä 81 CV:tä.

TurvaY-hankkeessa käynnistetty työ on vasta alussa. Kokemuksista ammennetaan oppia ja tavoitteena on saada alueelle käyttöön toimiva toimintamalli. Luodut toimintamallit otetaan soveltuvin osin BusinessOulun ja yhteistyökumppaneiden pysyvään käyttöön.

Tulevaisuuden kehittämiskohteet ovat myös selvät.

- Vaikka meillä on jo kattavat yrityspalvelut myös maahanmuuttajille, tarvitsemme yritysneuvontaa sekä yrittäjyyspäiviä ja yrittäjyysinfoja monella eri kielellä. Oulu on ollut kansainvälinen ihmisten ja yrittäjyyden kaupunki jo vuodesta 1605 ja meidän täytyy omalla tavallamme jatkaa tätä työtä, Dlovan Ishaya visioi.

- Monet ovat myös kaivanneet foorumia, missä voi vain jutella samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa, joten juuri sellaisen aiomme järjestää, Henry Koivukangas kertoo.

Hankkeen tuloksia ja hyviä käytäntöjä voidaan jatkossa hyödyntää BusinessOulun kautta Oulun seudulla, yhteistyöverkostoissa ja koko Pohjois-Suomessa.

TurvaY-hankkeen rahoittajia ovat Euroopan sosiaalirahasto / Pohjois-Pohjanmaan ELY –keskus ja BusinessOulu. Hanketta on toteuttanut BusinessOulu yhteistyössä alueen muiden aiheeseen liittyvien kumppaneiden kanssa. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2016–28.2.2019.