BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Tervetuloa vuoden 2017 matkailuparlamenttiin Kuusamoon!

Tervetuloa vuoden 2017 matkailuparlamenttiin Kuusamoon!

Vuoden 2017 matkailuparlamentti järjestetään Rukan upeissa maisemissa 31.8.-1.9. Pohjois-Pohjanmaan matkailun kehittämistoimikunta toivottaa kaikki matkailun parissa toimivat ja aiheesta kiinnostuneet tervetulleiksi! Erityisesti matkailuyrittäjiä toivotaan mukaan.

Suomi matkailun kohdemaana on saanut kuluvana vuonna erityistä huomiota. Useat eri matkailusivustot ja media ovat nostaneet satavuotista itsenäisyyttään juhlivan maamme ja etenkin sen luontokohteet matkailun kansainvälisten kärkikohteiden joukkoon, jopa ykkössijalle. Matkailu Suomeen on kasvussa ja meneillään oleva tapahtumarikas vuosi, runsas positiivinen huomio ja pitkäjänteinen markkinointityö antavat tähän edelleen lisävauhtia. Meneillään oleva myönteinen trendi asettaa myös haasteita niin matkailuyrittäjille kuin myös kehitystyötä tekeville tahoille; Miten pystymme hyödyntämään mahdollisuudet, vastaamaan kysyntään, kehittämään sisältöjä kiinnostaviksi ja suuntaamaan toimintaa muuttuvien asiakkuuksien mukaisesti. Matkailun on toimialana kyettävä menestyäkseen vastaamaan myös laajempialaisiin globaaleihin muutostrendeihin, kuten digitalisaatioon ja matkustustavoissa ja liikenteessä sekä viestintä- ja markkinointityössä tapahtuviin muutoksiin. Seminaarissa tarkastellaan näitä muutosvoimia, niihin vastaamista ja niiden entistä tehokkaampaa hyödyntämistä.

Mukana keskustelemassa ovat muun muassa matkailujohtaja Paavo Virkkunen /Visit Finland, tulevaisuudentutkija Ilkka Halava/Prime Frontier Oy, projektipäällikkö Henna Konu/Itä-Suomen yliopisto, toimitusjohtaja Pekka Möttö/Tuup Oy, muutosjohtaja Pauli Harju/VM, toimitusjohtaja Ilkka Länkinen/Santapark Arctic Word ja toimitusjohtaja Juhani Parhiala/Luova toimisto Ranka Oy.

Matkailuparlamentti järjestetään 31.8.–1.9.2017 Rukalla Cumulus Rukahovin kokouskeskuksessa alkaen klo 12.00. Ensimmäisen päivän päätteeksi nautitaan illallista hyvän ruoan, seuran ja musiikin merkeissä. Perjantaina ja lauantaina on mahdollisuus osallistua seminaarin jälkeiseen ohjelmaan. Parlamentin aikana on esillä tietoa Pohjois-Pohjanmaalla toteutettavista matkailuhankkeista.

Lounaat ja illallinen ovat omakustanteisia (lounas 19 eur, illallinen 42 eur). Ne maksetaan majoittautumisen yhteydessä Cumulus Rukahovin vastaanotossa tai ei-majoittautuvien kohdalla suoraan ravintolaan. Huom. sitova ilmoittautuminen!

Majoitus varataan omatoimisesti Hotelli Cumulus Resort Rukahovista (Rukankyläntie 15) rukahovi.cumulus@restel.fi / varaustunnus ”Pohjois-Pohjanmaan matkailuparlamentti”. Huonekiintiö on varattu seuraavilla hinnoilla: 85 EUR / vrk / standard yhden hengen huone, 105 EUR / vrk / superior - 103 EUR / vrk / standard kahden hengen huone, 123 EUR / vrk / superior. Hintaan sisältyy buffet-aamiainen, internetyhteys ja saunan käyttö. Hinnat ovat voimassa myös 1.9. – 3.9.2017. Seminaariin ilmoittautuminen 22.8.2017 mennessä tämän linkin takaa.

Ohjeet löytyvät myös osoitteesta www.pohjois-pohjanmaa.fi/aluesuunnittelu/matkailu.

Matkailuparlamentti on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.

After-parlamentti tapahtumat perjantaina ja lauantaina kokouskävelyn, saunaelämyksen ja Rukan tunturiajojen merkeissä järjestää Ruka-Kuusamo matkailu ry.

Pohjois-Pohjanmaan matkailun kehittämistoimikunta toivottaa kaikki tervetulleiksi Rukalle!

Lisätiedot:
Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala p. 050 433 3951, heikki.ojala@pohjois-pohjanmaa.fi
Aluesuunnittelija Auli Suorsa p. 050 386 8443, auli.suorsa@pohjois-pohjanmaa.fi