BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Tavoitteena rakentaa Oulun alueelle PropTech-ekosysteemi

Tavoitteena rakentaa Oulun alueelle PropTech-ekosysteemi

BusinessOulu lähtee yhdessä Jalecon Oy:n kanssa aktivoimaan alueen toimijoita PropTech-yhteistyöhön.

Kuva: Esimerkiksi Haltianin IoT-ratkaisuja hyödynnetään pian avattavalla BusinessAsemalla kiinteistöteknologian kehittämisessä, kertoo PropTech-asiantuntija Tapio Koivukangas.

Olet jo kenties käyttänyt oululaisen PropTech-yritys Cubicasan tuottamaa palvelua hankkiessasi uutta asuntoa tai oululaisen Haltianin ratkaisua asioidessasi älytoimistossa. PropTech on yksi nopeimmin kasvavia toimialoja. Forbesin mukaan kiinteistöalan arvo on maailmanlaajuisesti noin 280 biljoonaa dollaria.

Toimialan digitalisoituminen on vasta aluillaan, joten PropTechin potentiaali on merkittävä. Maailman PropTech-markkinapaikaksi itseään kuvaavan Unissun mukaan PropTech-yrityksiin on sijoitettu vuonna 2019 yli 13 miljardia euroa.

PropTech tarkoittaa teknisiä ratkaisuita ja alustoja, jotka auttavat kiinteistöalan ammattilaisia ja tavallisia käyttäjiä vuokraamaan, myymään, ostamaan, rakentamaan, hallinnoimaan ja johtamaan kiinteistöjä.

”Yhden määritelmän mukaan PropTech on ratkaisuja, jotka jalostavat tai hyödyntävät kiinteistö- ja rakentamisalan arvoketjuun liittyvää dataa. Esimerkiksi kiinteistöön asennettava manuaalinen ilmanpuhdistin ei ole tämän määritelmän mukaan PropTechia, mutta ilmanpuhdistimen kytkeytyessä automaattisesti päälle vallitsevien olosuhdetietojen tai analytiikan perustella, määritellään se PropTechiksi”, kertoo PropTech Finland hallituksen puheenjohtaja Mikael Långström.

Kiinteistötoimiala kehittyy digitalisaation myötä valtavasti kohti palvelullistamista. Kuluttajat ovat tottuneet vapaa-ajallaan käyttökokemukseltaan viimeisteltyihin digitaalisiin palveluihin, ja niitä vaaditaan myös kiinteistössä tapahtuvissa palveluissa. Samalla kiinteistöalan palveluntoimittajat hakevat digitaalisuudesta oman toiminnan tehostusta, laadun parantamista sekä keinoja tarjota palvelukokemuksia.

Unissu on rekisteröinyt yli 7100 toimivaa PropTech-yritystä. Oulustakin tälle listalle on päässyt viisi yritystä, ja Suomesta yhteensä 130 yritystä.

”Nyt lähdetään selvittämään voisiko Oulusta löytyä useampia PropTech-yrityksiä. Avaamme PropTech-mahdollisuuksia ja autamme yrityksiä löytämään sopivia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita. Pian avautuva BusinessAsema toimii erinomaisena ympäristönä kehitettävien ratkaisuiden kokeiluun käytännössä”, kertoo BusinessOulun PropTech-asiantuntija Tapio Koivukangas.

”Ajankohta on hyvä, kun integraatioalustat ja seuraavan sukupolven mobiiliverkot vyöryvät sisätiloihin ja muodostavat yhtenäisen tietoliikenne- ja tiedonhallinta-alustan, joka taas mahdollistaa uusia palveluita sekä fyysisten prosessien digitalisoitumisen. Oulussa on erinomaista osaamista kasvaa PropTech-alan suunnannäyttäjäksi”, sanoo Jaleconin toimitusjohtaja Jarmo Lehto.

Aiheesta tehdään myös kirjallinen selvitys, jonka on määrä valmistua kesällä 2020.

Tämä selvitys on osa Pohjois-Pohjanmaan liiton rahoittamaa Elinvoimainen kaupunki alustana yrityksille -hanketta.

Lisätietoja:

Tapio Koivukangas, tapio..koivukangas@businessoulu.com, 040 637 6215

Jarmo Lehto, jarmo.lehto@jalecon.com, 040 833 1131