BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Taidetaikuri toivoo Ouluun taiteellista yhteisöllisyyttä

Taidetaikuri toivoo Ouluun taiteellista yhteisöllisyyttä

Kuva: Taidetaikuri eli Iiris Aprilla esitteli teoksiaan kesäyrittäjille suunnatussa markkinointitapahtumassa Kauppakeskus Valkeassa. Kuva: Essi Puuri

Kuumeenmittausskaba. Annan kakkosen. Unen päästä kiinni. Ihminen tarvitsee ripauksen kaaosta synnyttääkseen tanssivan tähden.

Muun muassa tämän nimisiä teoksia on syntynyt 19-vuotiaan taideyrittäjä Taidetaikurin, jutussa taiteilijanimellään esiintyvän Iiris Aprillan, siveltimestä. Iiris on hänen oikea nimensä, mutta Aprilla-nimi on muovautunut hänen syntymäpäivänsä – eli aprillipäivän – mukaan. Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukiossa opiskelevan Aprillan yritys tekee monipuolisesti taidetta, mutta pääpaino on kuitenkin kuvataiteessa. Hän sekä myy tekemäänsä taidetta että esittelee sitä näyttelyiden muodossa.

–Taidetta on helpompi myydä yrityksen kautta, kun ei tarvitse erikseen välikäsiä siihen, Aprilla kertoo.

Taidetaikurin kädenjäljessä näkyy tekijän värikäs mielikuvitus ja tietynlainen leikkisyys. Töitä katsellessa nousevat esille erityisesti sinisen sävyt ja eri kierrätysmateriaalien käyttö. Teemat vaihtelevat teoksissa aina arkisista hetkistä henkisempiin pohdintoihin.

–Käytän töissäni paljon värejä, koska mielestäni värit tuntuvat katoavan katukuvasta ja haluan säilyttää ne elämässä. Lisäksi taiteestani voi aistia tunnetiloja ja ajatuksia, perimmäisten kysymysten pohtimista ja filosofisia teemoja, Aprilla täsmentää.

Aprilla kertoo mielensä pursuilevan jatkuvasti erilaisia ideoita ja inspiroituvansa pienistäkin ympärillä tapahtuvista asioista. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ihmisten asenteet ja tyylit, väriyhdistelmät, pohdiskelut ja sanaleikit, erilaiset tuoksut tai ihan vain paljain jaloin nurmikolla käveleminen. Myös tanssi ja sirkus ovat taiteilijalle tärkeitä harrastuksia, joista saa hyvin vaikutteita oman työn tekemiseen.

–Ylipäätään muiden ihmisten kanssa oleminen inspiroi, koska siinä voi vaihtaa ajatuksia ja keskusteluissa voi tuoda erilaisia näkökulmia esille.

Iiris Aprillan lukion kuvataidediplomi "Ihminen tarvitsee ripauksen kaaosta synnyttääkseen tanssivan tähden" (2021). Teoksessa tiivistyy Aprillan oma maailmankuva ja käsitys ihmisyydestä: –Ajattelen, että kaikki ihmiset ovat omia ulottuvuuksiaan. Keskimmäisten hahmojen ympärillä olevat galaksin renkaat symboloivat näitä ulottuvuuksia – jokaisen ihmisen kautta voi siis päästä erilaiseen maailmaan. Työtä voi lukea sekä alhaalta ylös että ylhäältä alas; alin rivi on se mitä näemme ympärillämme, kuten katunäkymä, ja keskellä näkyy ihmisten henkeä ja mieltä. Ylhäällä taas on ikään kuin alkuolentoja tai kohtaloita, joista lähtee ruumiillistuma katutasolle. (Kuva: Iiris Aprillan kotialbumi)

"Haluan, että taiteeni olisi saavutettavissa kaikille"

Aprillan pyrkimyksenä on kehittää Ouluun tietynlaista boheemia taideyhteisöä, joka tarjoaisi taidepainotteista toimintaa kaikenikäisille. Hän ei ole itse törmännyt vastaavanlaiseen yhteisöön Oulussa. Tulevaisuuden haaveissa pyörii esimerkiksi idea kartanon tyyppisestä taidekeskuksesta, joka eläisi ja hengittäisi taiteesta.

–Tällä hetkellä minulla on työn alla poikkitaiteellisten tapahtumien järjestäminen, joissa yhdessä eri taiteilijoiden ja vierailijoiden kanssa voitaisiin luoda jotain.

Aprilla ajattelee hänen taiteensa puhuttelevan eritoten henkisyyttä ja filosofiaa pohtivia sekä ylipäänsä taiteellista elämäntapaa harjoittavia ihmisiä.

–Haluan kuitenkin, että taiteeni olisi saatavilla ja saavutettavissa kaikille. Taide on niin monitulkintainen käsite, että uskon kaikkien voivan löytää siitä jotain, hän summaa.

Taiteilijan työhön liittyy toisaalta myös omat haasteensa. Opiskelun ohella kaikkia ideoita ei ole ajanpuutteen vuoksi mahdollista toteuttaa.

–Täytyy pohtia, miten onnistuu tasapainottamaan sen jatkuvan inspiraation ja muun elämän. Kaikki visiot eivät myöskään aina toimi, ja täytyy kokeilla löytää ratkaisuja niihin. Niitä vaan ei välttämättä heti löydy, ja pitää palata työn pariin uudestaan myöhemmin.

Tulevaisuuden ajatuksissa Aprillalla siintää mahdollinen taideterapeutin pätevyyden hankkiminen. Tällä hetkellä hän työstää useamman työn sarjaa, jossa korostuu hänen taiteelleen tyypillinen metafyysinen teema. Hänen aikeissaan on keskittyä erityisesti suuren kokoluokan töihin, ja mahdollisuuksien mukaan päästä toteuttamaan niitä myös tilaustöinä.

–Parasta taiteilijuudessa on, kun siihen flow’hun vaan uppoutuu ja ajantaju katoaa. On huippua, kun saa tehtyä jotain, joka näyttää varteenotettavalta taideteokselta.

Taidetaikurin teoksissa on käytetty hyödyksi muun muassa karkkipapereita ja vanhoja kirjekuoria. Myynnissä on myös koruja, joissa käytetyt helmet ovat peruja Aprillan lapsuusajoilta. Kuva: Essi Puuri

Taidetaikuri Instagramissa: @taidetaikuri

TAT:n (Talous ja nuoret) Kesäyrittäjä-ohjelma tarjoaa vuosittain 17–29-vuotiaille maksuttoman ja matalan kynnyksen mahdollisuuden kokeilla siipiään yrittäjämaailmassa. Tämän vuoden oululaiset kesäyrittäjät pääsivät markkinoimaan omia kädentuotteitaan ja palveluitaan heille suunnatussa myynti- ja markkinointitapahtumassa Kauppakeskus Valkeassa 8. heinäkuuta. Tapahtumassa oli mukana kahdeksan yritystä, joiden tarjoama tuotekirjo ulottuu aina käsitöistä leivontapalveluihin. 

Teksti: Essi Puuri

Lue jutut muista kesäyrittäjistä täältä:

Käsityön monipuolinen maailma houkuttelee yrittäjyyteen

Yrittäjät arjen apureina