BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Suomen Myyntipäälliköt jatkaa hallittua kasvuaan

Suomen Myyntipäälliköt jatkaa hallittua kasvuaan

Liiketoimintakauppa laajentaa yrityksen toimintaa Hämeenlinnaan

Suomen Myyntipäälliköt Oy ja Vakka-Suomen Puhelin Oy (VSP) ovat sopineet liiketoimintakaupasta, joka koskee VSP:n uusasiakashankintaan ja asiakkuudenhoitoon liittyvää liiketoimintaa.

- Liiketoimintakauppa on osa strategista tavoitettamme. Haluamme olla alamme paras ja laadukkain yritys Suomessa. Asemamme markkinajohtajana vahvistuu, ja kykymme palvella suuria asiakkaita paranee entisestään. Otamme elokuusta lähtien 7000-8000 puhelua päivässä yli 500 päämiehelle, kertoo Suomen Myyntipäälliköt Oy:n perustaja Esa Kortetjärvi.

Vuonna 2010 perustettu Suomen Myyntipäälliköt Oy on Suomen johtava uusasiakashankintaan, erityisesti buukkauspalveluun, keskittynyt asiantuntijaorganisaatio.

Nopeasti kasvanut yhtiö työllistää lähes 70 työntekijää ja sillä on toimistot Helsingissä, Oulussa, Tampereella, Turussa, Fuengirolassa ja jatkossa myös Hämeenlinnassa. Liiketoimintakaupan myötä VSP:n Hämeenlinnan henkilöstö siirtyy uuden yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä ja toiminta jatkuu myös nykyisissä toimitiloissa.

Kortetjärven mukaan Myyntipäälliköiden kasvu perustuu erikoistumiseen, kilpailukykyyn ja laatuun. Myyntipäälliköiden menestyskonsepti on loppujen lopuksi yksinkertainen, sillä avainasemassa ovat kokeneet työntekijät, jotka ovat samalla tasolla asiakkaan kanssa.

- Olemme haluttu yhteistyökumppani, sillä on oikeasti merkitystä kuka asiakastapaamisia sopii. Liiketoimintakaupan ansiosta saamme kasvavaan joukkoomme lisää kokeneita ammattilaisia, mikä on erinomainen asia. Arvostamme VSP:n pitkäaikaista osaamista toimialalla, sanoo Suomen Myyntipäälliköt Oy:n toimitusjohtaja Mikko Mustonen.

VSP on tuottanut laadukkaita B-to-B-telemarkkinointipalveluja Hämeenlinnan palvelukeskuksessa yli 14 vuotta. Jatkossa VSP keskittyy contact center -liiketoiminnassaan ulkoistusratkaisujen, kuten monikanavaisen asiakaspalvelun, puhelinvaihteen hoidon, vika- ja hälytyspalvelujen, tilaus- ja ajanvarauspalvelujen sekä toimiston taustatyöpalvelujen tuottamiseen.

- Muutos ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä ja nykyiset palvelutuotannon yhteyshenkilöt säilyvät ennallaan. Vuosisopimusasiakkaisiin olemme asian tiimoilta erikseen yhteydessä, kertoo VSP:n palvelujohtaja Mervi Toikka.

Lisätietoja:

Esa Kortetjärvi, Suomen Myyntipäälliköt, puh. 040 733 6449

Toimitusjohtaja Mikko Mustonen, Suomen Myyntipäälliköt, puh. 010 2199 022

Asiakkuuspäällikkö Toni Nikkanen, VSP, puh. 040 580 8872

Palvelujohtaja Mervi Toikka, VSP, puh. 050 387 1130

www.myyntipaallikot.fi

Suomen Myyntipäälliköt Oy on johtava uusasiakashankintaan keskittynyt asiantuntijaorganisaatio. Vahvuutemme on alalle poikkeuksellisessa työntekijäprofiilissa. Kaikki työntekijämme ovat kokeneita ammattilaisia, joiden motivaationa on vahva asiakaslupaus TAATUSTI ENEMMÄN MYYNTIÄ. Asiakaslupauksemme ansiosta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin onnistua asiakkaamme myynnin lisäämisessä. Tulemme pitämään lupauksemme!