BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Sata tekoa Oulusta –tunnustuksen 85 saa Pohjois-Suomen Erämessut

Sata tekoa Oulusta –tunnustuksen 85 saa Pohjois-Suomen Erämessut

Sata tekoa Oulusta –listalle teoksi numero 85 pääsee Pohjois-Suomen Erämessut, jotka järjestettiin 11. kerran Ouluhallissa 14.–17.5.2015. Messut ovat omalla alallaan Pohjoisen Skandinavian suurimmat tuoden paikalle läheltä ja kaukaa noin 50 000 metsästyksestä, kalastuksesta, retkeilystä ja luonnosta kiinnostunutta kävijää. Jo pelkästään yli 500 näytteilleasettajaa kertoo tapahtuman laajuudesta ja suosiosta.

Erämessujen tarkoituksena on tarjota kaupunkilaisuudelle vastapainoa luonnosta ja luontokulttuurista. Messuilla korostetaan alan osaamista, luodaan verkostoja sekä markkinoidaan tuotteita ja palveluita. Messut kestävät neljä päivää ja monipuolista ohjelmaa on tarjolla jokaisena messupäivänä niin alan harrastajille, yrittäjille kuin luonnosta kiinnostuneelle yleisölle. Toimintaa on sekä sisätiloissa että laajalla ulkoalueella.

Ohjelmaan kuuluu jo perinteen muodostanut Riistakeskuksen järjestämä metsästystrofeenäyttely, jossa trofeiden parhaimmisto esiteltiin Kisahallissa. Tänä vuonna Erämessujen yhteydessä järjestettiin lisäksi Eläintentäytön Euroopan Mestaruuskisat, jossa Euroopan lahjakkaimmat eläintentäyttäjät tuovat työnsä arvosteltaviksi. Kilpailijoita oli 16:sta eri maasta ja töitä nähtävillä lähes 200. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran Oulussa, aikaisemmin kilpailu on ollut kerran Suomessa 20 vuotta sitten. 100 Tekoa Oulusta –valintaraati pitää tätä hyvänä lisäarvona sen lisäksi, että Erämessut ovat kokonaisuudessaan tunnustuksen arvoinen tapahtuma.

Lisätiedot:
Johanna Nakkula, myyntipäällikkö, 040-182 6069, info@eramessut.net

Pentti Uusi-Illikainen, puheenjohtaja, 0400-689 813, eramessut@eramessut.net

Lue lisää http://www.eramessut.net / https://www.facebook.com/events/1553903131546435/