BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Rajoja rikkova yhteistyö lisää sekä yritysten että tutkijoiden kyvykkyyttä

Rajoja rikkova yhteistyö lisää sekä yritysten että tutkijoiden kyvykkyyttä

University Business Forumissa 16. lokakuuta pohdittiin yliopisto- ja yrityskentän yhteistyötä muun muassa tulevaisuuden työelämätaitojen, maailmanlaajuisten megatrendien ja 6G:n näkökulmasta.

Kuva: Iain Jawad Frost & Sullivanilta kertoi, mitkä megatrendit mullistavat maailmaa ja elämäämme vuoteen 2030 mennessä. (Kuva: Lasse Lehto, Oulun yliopisto)

University Business Forumissa Oulun yliopistolla kuultiin tutkijoiden ja yritysten edustajien näkemyksiä, tutustuttiin yrityksillekin avoimiin yliopiston tutkimusympäristöihin sekä verkostoiduttiin. Puheenvuoroissa korostuivat monialainen yhteistyö, luovuus ja jatkuva oppiminen.

Yrittäjyystaitoja tarvitsevat muutkin kuin yrittäjät, toteaa projektipäällikkö Tiina Salmijärvi MindBusiness-hankkeesta, jossa Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoille on järjestetty yhteisiä yrittäjyysopintoja.

”Tulevaisuuden työelämässä on oltava vähän kuin yrittäjä, joka kykenee työskentelemään monialaisissa tiimeissä, brändäämään omat taitonsa ja löytämään uusia mahdollisuuksia”, Salmijärvi sanoo.

Samoilla linjoilla on henkilöstö- ja talouspäällikkö Hanna-Leena Keskitalo tutkimuslähtöisestä IndoorAtlaksesta. Hän sanoo, että startupille ihanteellisia ovat T:n muotoiset työntekijät. T-kirjaimen pystyviiva kuvaa syvää ydinosaamista; vaakaviivalle asettuvat taidot, joita työntekijä hankkii substanssiosaamisensa rinnalle.

”Tarvitaan ymmärrystä siitä, mitä minä osaan ja mitä tiimin muut jäsenet osaavat. Heidän kanssaan omia kykyjä voi laajentaa.

Keskitalo korostaa, että osaamisen päivittäminen ei saa jäädä vain korulauseiksi.

”Jos osaamista ei kehitä, oma markkina-arvo työelämässä katoaa.”

Elisan henkilöstöhallinnon varajohtaja Piritta Leinonen siteerasi puheenvuorossaan Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilaa, joka on todennut, että ainoa pysyvä kilpailuetu on halu ja kyky oppia.

Hanna-Leena Keskitalo liputtaa sen puolesta, että kaikilla aloilla terveydenhuollosta opetukseen hyödynnettäisiin uutta teknologiaa avoimin mielin.

Muutoksiin on vastattava

Tutkimustietoon pohjautuvasta bisneksestä kuultiin esimerkkinä Oulusta maailmalle ponnistaneen Polarin tarina. 1980-luvun alussa syntynyt Polar on nojannut vahvasti tutkimustietoon ja monialaiseen yhteistyöhön, sanoo yhtiön strategiajohtaja Marco Suvilaakso.

Polarin menestystekijöiksi Suvilaakso listaa muun muassa proaktiivisen otteen ja muutosten haistelun, innovointiin ja riskinottoon kannustamisen sekä API-rajapintojen hyödyntämisen yhteistyökumppaneiden kanssa.

Frost & Sullivanin strategisten kumppanuuksien johtaja Iain Jawad kehui puheessaan oululaista yhteistyötä ja ekosysteemejä, kuten OuluHealth-verkostoa.

”Lisäksi Tellus, Business Kitchen ja 6G-lippulaivaohjelma ovat mahtavia esimerkkejä luovasta yhteistyöstä”, Jawad listaa.

Hän listasi 12 megatrendiä, jotka muuttavat maailmaa ja ihmisten elämää vuoteen 2030 mennessä. Trendeihin on reagoitava yritysten ja yliopistojen yhteisvoimin.

”Kaikki, mikä liikkuu, tulee automatisoitumaan: autot, dronet ja niin edelleen. Äly tulee koteihin, työpaikoille ja kaupunkeihin. Virtuaalitodellisuus laajentaa kokemuksiamme. Alustatalous niin sanotusti überisoi yhteiskunnan. Ihmisillä on entistä yksilöidympiä tarpeita, jotka luovat uudenlaisia liiketoimintamalleja. Data on tulevaisuuden öljy”, Jawad luettelee.


Marja Matinmikko-Blue, Petri Ahokangas, Seppo Yrjölä ja Steven LaValle hahmottelivat 6G:n tulevaisuutta ja vuotta 2030.

Mitä tapahtuu kymmenen vuoden päästä?

Iain Jawadin vetämässä 6G-aiheisessa paneelikeskustelussa yleisö sai esittää kysymyksiä Oulun yliopiston 6G-lippulaivaohjelman tutkimuskoordinaattori Marja Matinmikko-Bluelle, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkija Petri Ahonkankaalle, Nokian pääinsinööri Seppo Yrjölälle sekä tietokone- ja insinööritieteiden professori Steven LaVallelle.

Alkajaisiksi paneeli sai määritellä, mitä 6G heidän mielestään on.

”Se mahdollistaa kokemusten seuraavan tason, kun ympäristöstämme tulee entistä responsiivisempi”, Ahokangas kuvailee.

Virtuaalitodellisuuteen erikoistunut LaValle visioi, että 6G mahdollistaa ihmisten välisen yhteistyön aivan uusissa ulottuvuuksissa, virtuaalitodellisuuden avulla luoduissa paikoissa.

”Tämä tulee vähentämään myös matkailun tarvetta, mikä on maapallomme tulevaisuuden kannalta kestävä ratkaisu.”

”Toisin kuin Iain aiemmin sanoi, data ei ole tulevaisuuden öljy, vaan vesi, joka virtaa koko ajan”, Yrjölä kommentoi.

Keskustelussa nousi esiin liiketoimintamalleihin, etiikkaan ja datan omistajuuteen liittyviä kysymyksiä. Valmiita vastauksia ei ole, vaan työtä tehdään kovasti.

”6G:n on oltava tarjolla kaikille. Se ei liity pelkästään teollisuuteen, vaan myös julkisiin palveluihin, kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen”, huomauttaa Matinmikko-Blue.

Iain Jawad kiteytti paneelin päätteeksi, että nyt aivot on käännettävä kohti oppimista ja luovuutta.