BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

QuietOn vauhdittaa kasvuaan uusilla nimityksillä ja rahoituskierroksella

QuietOn vauhdittaa kasvuaan uusilla nimityksillä ja rahoituskierroksella

Vastamelukorvatulppia kehittävän QuietOnin toimitusjohtajana aloittaa Jussi Lemiläinen ja hallituksen neuvonantajana Rovion aiempi toimitusjohtaja Mikael Hed.

Teknologiayritys QuietOn tavoittelee globaalia johtoasemaa vastameluteknologiassa. Yhtiö on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Jussi Lemiläisen. Väistyvä toimitusjohtaja Pekka Sarlund jatkaa hallituksen jäsenenä.

Jussi lemiläinen

“Olen haltioissani tästä mahdollisuudesta liittyä osaksi QuietOnin huipputiimiä. Olemme ainutlaatuisessa asemassa, jossa pystymme skaalautumaan kasvaville kansainvälisille turvallisuus- ja hyvinvointimarkkinoille. Tavoitteemme on, että QuietOn on seuraava Pohjois-Suomesta globaaliksi brändiksi ponnistava menestyjä”, Jussi Lemiläinen sanoo.

Uusiin nimityksiin kuuluu myös kansainvälinen yritysjohtaja ja Rovion aiempi toimitusjohtaja Mikael Hed, josta tulee hallituksen neuvonantaja.

"QuietOn tarjoaa kuulonsuojausta uusiin käyttökohteisiin ja uusille ammattialoille. QuietOnin tiimillä on uskomaton osaamisen taso. Jussi Lemiläisen nimitys toimitusjohtajaksi mahdollistaa kunnianhimoisten kasvutavoitteiden saavuttamisen”, Mikael Hed kertoo.

“Mikaelin vankka kokemus ja asiantuntemus ohjaavat meitä globaaliin markkinaan. Jussin laaja kokemuspohja kansainvälisistä tuotemarkkinoista ja operaatioista puolestaan auttaa meitä saavuttamaan kasvutavoitteemme”, sanoo Janne Kyllönen, QuietOnin tuotepäällikkö ja hallituksen puheenjohtaja.

Kasvun vauhdittamiseksi yritys on kasvattanut omaa pääomaansa myös rahoituskierroksella.

“Olemme innostuneina siirtymässä seuraavaan kasvuvaiheeseen ja luomassa tuotteillamme hiljaisuutta sitä tarvitseville. Tarjoamme parempaa unenlaatua, miellyttävämpää ja turvallisempaa työympäristöä ja sitä kautta parempaa elämänlaatua asiakkaillemme”, Kyllönen jatkaa.

QuietOn on kansainvälistynyt ja kehittynyt nopeasti perustamisvuodestaan 2015 lähtien. Yritys on kehittänyt ja kaupallistanut ainutlaatuisen tuoteportfolion elektronisia vastamelukorvatulppia eri kohderyhmien tarpeisiin muun muassa teollisuuteen, matkailu- ja terveysalalle sekä kuluttajasegmenttiin.

Täysin uudenlaisen, ensisijaisesti kuluttajakäyttöön suunnatun QuietOn Sleep -tuotteen lanseerauksen myötä yritys kasvaa voimakkaasti. QuietOn Sleep on pienikokoinen, käyttömukava vastamelukorvatulppa, joka mahdollistaa paremman unenlaadun meluisassa ympäristössä. Uutuustuotteen maailmanlaajuiset toimitukset on aloitettu elokuussa 2019 ja se on saanut erinomaisen palautteen käyttäjiltä.

Vuonna 2016 lanseerattuja QuietOn Original -vastamelukuulokkeita on myyty jo yli sataan maahan. Niitä myyvät maailman johtavat lentoyhtiöt, kuten Finnair, Lufthansa, Qatar Airline, Cathay Pacific ja Singapore Airlines. Portfolion uusinta QuietOn Sleep -tuotetta on myyty globaalisti ennakkotilauksina jo yli 1,5 miljoonan euron arvosta.

Lisätietoja:
Jussi Lemiläinen
Toimitusjohtaja, QuietOn
jussi.lemilainen@quieton.com
www.quieton.com

QuietOn Oy on vuonna 2015 perustettu oululainen teknologiayritys, jolla on Nokia -tausta. Yritys kehittää ja tuottaa patentoituja elektronisia korvatulppia, jotka hyödyntävät vastameluteknologiaa. QuietOn-korvatulpat ovat olleet erityisen suosittuja teollisuus- ja terveyssektorien lisäksi lentomatkustajien keskuudessa ja niitä myyvät maailman johtavat lentoyhtiöt. Kuluttajakohderyhmään suunnatun QuietOn Sleep -lanseerauksen myötä yritys kasvaa voimakkaasti.