BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Qridi vie oppimisen ja arvioinnin digialustaansa maailmalle ja eri sektoreille

Qridi vie oppimisen ja arvioinnin digialustaansa maailmalle ja eri sektoreille

Oululaisen Qridin kehittämä uuden oppimiskäsityksen mukainen oppimisalusta on käytössä Utsjoelta Malediiveille. Koulujen lisäksi siitä ovat innostuneet työyhteisöt ja urheilijat.

Kuva: Toni Eskola määrittelee Qridin missioksi tuoda opettajille iloa ja oppilaille hyötyä. ”Visiomme on parantaa miljoonien ihmisten itsetuntemusta”, hän sanoo.

Miten voitaisiin tehdä arviointia oppimisen aikana eikä vasta oppimisen jälkeen? Tästä kysymyksestä kumpusi neljä vuotta sitten perustetun Qridin liikeidea.

”Alussa kävimme keskusteluja eri koulujen ja asiantuntijoiden kanssa siitä, miten sovellus vastaisi opettajien ja uusimman opetussuunnitelman vaatimuksiin. Haluamme tehdä tätä työtä oikeaan tarpeeseen, emme vain arvailla”, kertoo Qridin toimitusjohtaja Toni Eskola.

Tietämystä kouluarjesta oli Qridin sisälläkin, sillä johtamisen ja organisaatioiden kehittämisen parissa työskennelleen Eskolan lisäksi perustajakolmikkoon kuuluvat opettajataustainen Henri Karjalainen ja teknologia-alalla työskennellyt Lasse Koskela.

Qridin kehittämässä sovelluksessa opettajan antamien arviointien lisäksi oppilas voi esimerkiksi tehdä itsearviointeja, asettaa tavoitteita itselleen sekä pitää oppimispäiväkirjaa. Huomio kiinnittyy oppimisprosessiin.

”Tarkoituksena on kasvattaa itseohjautuvia oppijoita. Kun arviointi on muutakin kuin loppuarvosana, sillä on ohjaava vaikutus. Arviointi ei ole arvostelua, vaan positiivinen asia. Samalla opitaan itsereflektiota”, kuvailee Eskola.

Qridin sovelluksessa määritellään itse, minkä taitojen kehittymiseen kulloinkin keskitytään. Kun työelämässä tarvittavat taidot muuttuvat koko ajan, sovelluksen avulla uusia taitoja voidaan ottaa haltuun niin kouluissa kuin työyhteisöissäkin.

Osaaminen kiinnostaa maailmalla

Qridin ja koulujen välistä työskentelyä ei ole jätetty vain yrityksen perustamisvaiheeseen, vaan Qridi tekee koulujen kanssa yhteistyötä jatkuvasti. Tällä hetkellä yritys on esimerkiksi mukana Ritaharjun koulun Terve elämä -projektissa, jossa kokeillaan, miten aktiivisuutta voitaisiin lisätä koulupäivän aikana.

Otavan tuottamat ravintoon, liikuntaan ja terveyteen liittyvät sisällöt on tuotu Qridin alustaan, joten hyvinvointitaitojen omaksuminen on koululaisille tehokkaampaa kuin esimerkiksi paperilta luettuna. Aktiivisuuden mittaamiseen oppilaat käyttävät Polarin aktiivisuusrannekkeita.

Oulun kaupunki on hankkinut Qridin sovelluksen käyttöön kaikille kaupungin kouluille.

”Tällä hetkellä Suomen kouluista 10 prosenttia käyttää Qridiä. Tavoitteena on, että vuoden sisään osuus olisi 20 prosenttia”, Toni Eskola kertoo.

Hän esittelee Suomen karttaa, johon on merkitty paikkakunnat, joilla Qridi on käytössä. Siniset täpät levittäytyvät pohjoisimmasta Suomesta Uudellemaalle. Sovellus on käytössä myös Virossa, Qatarissa ja Malediiveilla.

Toimitusjohtaja näkee kasvupotentiaalia ulkomailla.

”Pääsemme yhä paremmin keskustelemaan isoista kokonaisuuksista Suomessa ja kansainvälisesti. Suomalaisen koulutusjärjestelmän hyvä maine avaa ovia. Kun messuilla kiertää, ihmiset tulevat kehumaan suomalaista koulutusta. Yhtiönä vahvuutemme on se, että meillä on vankkaa pedagogista ja teknologista osaamista, jota kehitämme edelleen.”

Kuva: 15 henkilöä työllistävässä Qridissä tehdään omalla sovelluksella itsearviointi viikoittain. Arvioinnit käydään yhdessä läpi perjantai-iltapäivisin. Kuvassa Toni Eskola (vas.), Minna Nieminen, Markus Rehu, Lasse Koskela ja Kimmo Koskenkorva.

Yrityksille ja urheilijoille kehittymisen tueksi

Toni Eskolan mukaan Qridi taipuu käyttöön, kun kyseessä on useamman oppijan joukko, jonka oppimista ohjataan. Sovellus onkin koulujen lisäksi käytössä myös yrityksillä ja urheilujoukkueilla. Qridi Sport lanseerattiin pari vuotta sitten.

”Kun Kimmo [Koskenkorva] tuli meille töihin, oli luontevaa laajentaa urheiluun ja juuri jääkiekon puolelle”, toteaa Eskola.

Esimerkiksi HIFK:n juniorit käyttävät Qridiä valmennuksen tukena. Jääkiekkoilijoiden lisäksi Qridi on käytössä muun muassa taitoluistelijoilla, kori- ja jalkapalloilijoilla ja voimistelijoilla.

Viime syksynä yritys julkaisi Qridi Business -sovelluksen yritysten ja työyhteisöjen käyttöön. Sovelluksessa voidaan seurata esimerkiksi työtehtävien priorisoinnin, työkuorman, tavoitteellisuuden ja fiiliksen kehittymistä.

”Toivon, että työelämässäkin kiinnitettäisiin huomiota oppimiseen. Työntekijät usein haluavat kehittyä. Työnantajat taas saattavat haluta, että työntekijät olisivat tietynlaisia, mutta kehittymistä ei johdeta tarpeeksi”, pohtii Eskola.