BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Oulun suurlähettilään talk show edennyt jo seitsemänteen jaksoon – vieraina vaikuttajia, yrittäjiä, opiskelijoita ja kulttuurialan tekijöitä

Oulun suurlähettilään talk show edennyt jo seitsemänteen jaksoon – vieraina vaikuttajia, yrittäjiä, opiskelijoita ja kulttuurialan tekijöitä

Tuleva ministeri Hanna Sarkkinen ja Kalevan päätoimittaja Sanna Keskinen: ”Elävä keskusta tarvitsee tuekseen myös elävät reuna-alueet.”

Oulun kaupungin talk show'n seitsemännessä jaksossa ovat äänessä kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja ja tuleva ministeri Hanna Sarkkinen sekä Kalevan uusi päätoimittaja Sanna Keskinen.

He pohtivat Oulun suurlähettilään haastattelussa Oulun kaupungin vetovoimaa nostavia tekijöitä ja tulevia haasteita.

”Oulun ongelma on, että kuntaliitosten myötä Oulu on väkimäärältään noussut Suomen suurien kaupunkien joukkoon, mutta Oulun ydinkeskusta ei näytä 200 000 asukkaan kaupungilta”, sanoo päätoimittaja Keskinen.

Hanna Sarkkinen kiinnittäisi huomiota väestön ikääntymiseen, pehmeisiin arvoihin ja reuna-alueisiin.

”Ydinkeskustan lisäksi pitäisi huolehtia myös entisten kuntakeskusten elävöittämisestä”, hän sanoo. Hän sijoittaisi tavoitteiden kärkeen Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeen, kun taas Keskinen valitsisi uuden sairaalan rakentamisen.

Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että Oulu jatkaa selkeänä pohjoisen Suomen keskuspaikkana tulevaisuudessakin ja sillä on täydet edellytykset kehittää vahvuuksiaan.

Katso edelliset talk show'n jaksot ja uusin jakso osoitteessa talkshow.oulu.com.

Aiemmissa jaksoissa ovat vierailleet muun muassa ex-kärppä Lasse Kukkonen, laulaja Suvi Teräsniska ja käsikirjoittaja Merja Aakko.

Oulun suurlähettiläs sekä talk show -sarja ovat jatkoa Oulun kaupungin imagokampanjoinnille, joka aloitettiin jouluna 2016 Helsingin Rautatientorin suurvalokuvilla. Ouluspora liikennöi Helsingissä vuodenvaihteessa 2017–2018. Viime vuonna Oulu pystytti suurlähetystön Kampin keskukseen ja esitteli Oulun suurlähettilään ensimmäistä kertaa. Kampanjalla Oulun kaupunki haluaa kasvattaa tietouttaan erityisesti Suomen suurimpien kaupunkien joukossa.

Lisätietoja:
Oulun kaupunki: viestintäjohtaja Mikko Salmi, 040 482 3223, mikko.salmi@ouka.fi
BusinessOulu: kaupunkimarkkinointi, Hanna Mattila 040 717 3588, hanna.mattila@businessoulu.com