BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Oulun Nuorkauppakamari on Euroopan paras

Oulun Nuorkauppakamari on Euroopan paras

Oulun Nuorkauppakamari palkittiin viime viikonloppuna koko Euroopan parhaasta nuorkauppakamaritoiminnasta vuoden 2020 aikana. Palkinto jaettiin etänä järjestetyssä Eurooppa-kokouksessa. Palkintoraati korosti etenkin kamarin laajaa yhteistyötä mm. Business Oulun sekä Oulun Kauppakamarin kanssa, sekä kiitteli jäsenistölle tarjottua koulutustarjontaa, jonka avulla nuoret pääsevät kehittämään projektitoiminta-, esiintymis- ja johtamistaitojaan.

Lisäksi Oulun Nuorkauppakamarin viime vuoden puheenjohtaja Ulla Pirkola pääsi kolmen parhaan joukkoon parhaan puheenjohtajan kategoriassa.

- Tämä on ihan mieletön tunnustus oululaiselle nuorkauppakamaritoiminnalle. Etenkin viime vuonna meidän jäsenistölle oli äärimmäisen tärkeää, että teemme hartiavoimin töitä yhä elinvoimaisemman Oulun eteen, ja että olemme osaltamme tukemassa paikallisia yrityksiä ja muita toimijoita haastavan koronavuoden aikana, Pirkola iloitsee.

- Nuorkauppakamarimme on toki saanut tunnustusta toiminnastaan myös aiemmin, ja etenkin projektejamme on palkittu kansallisesti sekä kansainvälisesti, mutta me nykyjäsenistö emme edes muista, että onko kamarimme voittanut tätä palkintoa aiemmin, Pirkola naurahtaa ja kertoo, että jäsenistö parhaillaan selvittää, onko kamari saanut vastaavaa tunnustusta 57-vuotisen historiansa aikana.

Oulun Nuorkauppakamari tunnetaan Oulun talousalueella mm. Liikukko Nää? -liikuntatapahtumasta, Nuuttipukki -hyväntekeväisyystempauksesta ja lukuisista kaupungin elinvoimaisuutta edistävistä projekteista.

- Parhaillaan jäsenistömme suunnittelee Live Oulu -popup-tapahtumaa yhdessä BusinessOulun kanssa sekä Arvoseminaaria yhdessä Oulun Kauppaklubin kanssa, valaisee kamarin tämän vuoden puheenjohtaja Arto Tanskanen.

Lisäksi syyskuussa Oulun Nuorkauppakamari järjestää Oulussa Suomen nuorkauppakamareiden Pohjois- ja Itä-Suomen kattavan alueen vaalikokouksen.

- Aluevaalikokouksessa katsotaan tänä vuonna kohti kestävää tulevaisuutta. Ohjelmamme on rakennettu kestävän kehityksen sekä vastuullisuuden ympärille. Lisäksi kokouksen osallistujat pääsevät kuuntelemaan pohjoissuomalaisia menestystarinoita, sanoo Anni-Mari Tuori, vaalikokouksen projektipäällikkö.

Oulun Nuorkauppakamari on yksi Pohjois- ja Itä-Suomen vanhimpia ja suurimpia nuorkauppakamareita. Nuorkauppakamaritoiminta on alle 40-vuotiaiden aktiivisten nuorten järjestö, joka tarjoaa jäsenilleen kehittymis-, johtamis- ja kansainvälistymismahdollisuuksia. Seuraava kamarin jäsenhaku aukeaa loppukesällä.

Kuva: Oulun Nuorkauppakamari on koejäsenet sekä kokeneet senaattorit mukaan lukien yli 100 vaikuttajan verkosto. Kamarin toiminta palkittiin Euroopan parhaana.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Ulla Pirkola (puheenjohtaja 2020) p. 044 235 5537

Arto Tanskanen (puheenjohtaja 2021) 044 793 1260