BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Oulun imago elinkeinoelämässä parantunut huomattavasti

Oulun imago elinkeinoelämässä parantunut huomattavasti

Suomen suurimpien kuntien elinkeinoelämän edustajat arvioivat Oulun parhaaksi kunnaksi työvoiman saatavuudessa, yritysten ja oppilaitosten välisessä yhteistyössä sekä innovaatioiden tukemisessa.

Kuva: Osana Oulun imagotyötä Kampin kauppakeskukseen Helsinkiin nousi viime kesänä Oulun suurlähetystö, jossa nähtiin muun muassa Maustetytöt.

Oulun imago elinkeinoelämässä on selvästi parantunut viime vuodesta, käy ilmi Taloustutkimuksen tuoreesta Kuntien imago 2019 -tutkimuksesta. Kyselytutkimuksessa Oulun herättämiä mielikuvia arvioivat sekä oman kunnan että muiden kuntien yritysjohtajat.

Vuonna 2018 oman kunnan edustajien antaman yleisarvosanan perusteella Oulu oli sijalla 13. Muiden kuntien edustajat arvioivat Oulun sijalle 7. Tänä vuonna oman kunnan edustajat arvioivat Oulun sijalle 5. Muiden kuntien elinkeinoelämän edustajien yleisarviossa Oulu nousee sijalle 3.

”Oulussa on tehty vuodesta 2016 kunnianhimoista imagotyötä esimerkiksi alueen yritysten ja korkeakoulujen kanssa. Imagotyö on tärkeää, jotta Oulu pysyy vetovoimaisena ja mukana kilpailussa osaajista, opiskelijoista ja investoinneista. Työ näyttäisi tuottavan tulosta”, iloitsee kaupunkimarkkinoinnista vastaava Hanna Mattila BusinessOulusta.

Vastaajat arvioivat asteikolla 4–10 kaikkiaan 11 imagotekijää, joita ovat esimerkiksi kunnan yrittäjämyönteisyys, työvoiman saatavuus, yritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö sekä innovaatioiden tukeminen. Oman kunnan elinkeinoelämän edustajien arviot Oulun imagotekijöistä nostavat Oulun sijalle 4, muiden kuntien edustajien arvosanojen perusteella Oulu on sijalla 2.

Muiden kuntien elinkeinoelämän edustajien arvioiden perusteella Oulu on 1. sijalla työvoiman saatavuudessa, yritysten ja oppilaitosten välisessä yhteistyössä sekä innovaatioiden tukemisessa ja 3. sijalla yrittäjämyönteisyydessä. Oman kunnan edustajat arvioivat Oulun työvoiman saatavuuden suhteen niin ikään sijalle 1, yritysten ja oppilaitosten välisessä yhteistyössä sijalle 3 ja innovaatioiden tukemisessa sijalle 2.

Kyselytutkimukseen vastasi lähes 2000 elinkeinoelämän edustajaa Suomen 36 suurimmasta kunnasta. Taloustutkimus toteuttaa Kuntien imago -tutkimuksen vuosittain.

Lisätietoja:

Hanna Mattila, Place Marketing Manager, BusinessOulu, hanna.mattila@businessoulu.com, 040 717 3588

Mikko Salmi, viestintäjohtaja, Oulun kaupunki, mikko.salmi@ouka.fi, 040 482 3223