BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Oululainen pelimaailma näyttämönä Pamela Tolan uudessa elokuvassa

Oululainen pelimaailma näyttämönä Pamela Tolan uudessa elokuvassa

Tänä vuonna Oulussa on kuvattu useampaakin sarjaa, mutta marraskuun loppupuolella kaupunki pääsi Helsinki-filmin tuottaman elokuvan näyttämöksi. Pamela Tolan ohjaaman elokuvan sisäkohtauksista suurin osa kuvattiin pääkaupunkiseudulla, mutta osa sisäkuvista ja kaikki ulkokuvat Oulussa ja Hailuodossa.

Kuvassa Reetta Turula Pohjois-Suomen elokuvakomissiosta, tuottaja Anniina Leppänen sekä ohjaaja Pamela Tola. Kuva: Tero Suutari

Saatuaan käsikirjoituksen Tola halusi sijoittaa elokuvan tarinan jonnekin muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Tola toteaa Oulussa olevan pikkukaupunkifiilistä, mutta silti kaupunki tuntuu uskottavalta menestyneen pelifirman kotikaupunkina, sillä Oulusta löytyy yliopisto sekä teknologista osaamista ja tietotaitoa. Oulu tuntui luontevalta vaihtoehdolta myös siksi, että elokuvan maailma on kansainvälinen ja Oulu on paikka, jonne ihmisten on helppo tulla mistä vain. Myös sijainti meren äärellä viestii siitä, että kaupungista on yhteys muuhun maailmaan.

Elokuvaa kuvattiin pari päivää myös Hailuodossa, joka ympäristönä hurmasi ensimmäistä kertaa paikassa käyneen ohjaajan.

- Kun kävin tutustumassa Hailuotoon eka kerran, mietin, että tämä on todella elokuvallinen paikka. Siellä on jotain mystistä.

Kuvauspaikkoja suunniteltaessa kävi myös ilmi, että kuvaaja Arsen Sarkisiants on lähtöisin Oulusta, kuten myös moni muukin työryhmäläinen. Tätä kautta saatiinkin asiantuntevia vinkkejä alueella toimimisesta.

Kuvauspäivä Hailuodossa. Kuva: Maiju Pohjanheimo

Paikallisten yhteistyökumppaneiden kautta molemminpuolista hyötyä

Tuottaja Anniina Leppäsen mukaan kuvaukset Oulussa ovat menneet todella mukavasti. Erityisen maininnan saa monipuolinen ympäristö ja jouhevat siirtymiset kuvauspaikasta toiseen. Juuri logistiikkapuolen sujuvuus on tiukasti aikataulutetun päivän osalta työryhmälle tärkeää. Leppänen on tyytyväinen myös alueelta saatuihin yhteistyökumppaneihin.

- Tuotannon eteenpäin vieminen on helpompaa ja miellyttävämpää kun on mukana kumppaneita, jotka voivat auttaa siinä. Esimerkiksi BusinessOulu on ollut isona apuna ja auttanut työryhmän löytymisessä, ja tuotantokannustin on auttanut siinä, että on pystytty tulemaan tänne kuvaamaan.

BusinessOulun lisäksi elokuvan pääyhteistyökumppaneiksi saatiin mukaan Osuuskauppa Arina ja peliyhtiö Fingersoft. Fingersoftin PR Manager, Susanna Solajoki, kuuli yhteistyömahdollisuuksista BusinessOulun yhteydessä toimivalta Pohjois-Suomen elokuvakomissiolta. Elokuvayhteistyö kuulosti heti alusta asti todella kiinnostavalta, sillä siitä löytyi niin paljon yhtymäkohtia firman omaan toimintaan.

- Elokuvahan sijoittuu pelimaailmaan ja vielä Ouluun, niin tässähän oli aivan täydellinen tarina meille, Solajoki toteaa.

Tuottaja Anniina Leppäsen mukaan paikallisissa yhteistyökumppaneissa on mahtavaa se, että heidän avullaan voidaan tuoda Oulun seutua näkyväksi, kun elokuvaa markkinoidaan ja lanseerataan. Yhteistyökumppanuudet voidaan räätälöidä tapauskohtaisesti tiettyyn sarjaan tai elokuvaan liittyen siten, että kaikki osapuolet saavat siitä paljon hyvää irti.

Lunta saatiin kuin tilauksesta

Elokuvan kuvaukset alkoivat heti Lumo-valofestivaalien jälkeisenä tiistaina. Vielä sunnuntai-iltana Oulu oli lumeton ja pimeä, mutta maanantaina tilanne muuttui. Tola kertoo, että elo-syyskuussa tuotannossa mietittiin kovastikin, mahtaako marraskuussa Oulussa olla vielä lunta. Ohjaaja oli nähnyt kuitenkin enneunen, jossa hän oli Oulussa ja lunta oli kaikkialla. Tämän jälkeen hän päätti, ettei tarvitse huolehtia asiasta.

- Kun me tultiin tänne, niin alkoi olla pikkuisen lunta ja koko ajan tuli lunta enemmän, että hyvät tilaukset oli, Tola naurahtaa.

Kuvauksissa vuoroaan odottava, lämpimästi pukeutunut näyttelijä, Chike Ohanwe, ihastelee myös lumista maisemaa, joka on kuin postikortissa. Ohanwe toteaa, että täytyy olla vaatetta, jotta vireystila pysyy kondiksessa.

- Kyllähän tämä omat haasteensa tuo, mutta meillä on hyvät vaatteet. Tässä me yritetään napata kaikki aurinko mitä täällä on, koska se tulee näyttämään tosi kauniilta.