BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Oulu loisti kongressijärjestäjänä

Oulu loisti kongressijärjestäjänä

Viime syyskuisen UArctic Congress 2018 -tapahtuman Linnanmaalla avasivat Monacon ruhtinas ja Suomen pääministeri. Arvovaltaisten vieraiden lisäksi tapahtuma tarjosi kansainväliselle yleisölle laajan kattauksen arktisia asioita.

Vuoden 2018 UArctic-kongressi jakautui kahteen kaupunkiin, Ouluun ja Helsinkiin. Tapahtuman jälkeen toteutettiin laaja kävijäkysely kaikille kongressiin osallistuneille. Sen valossa Oulu näyttäytyy erinomaisena kongressikaupunkina. ”Oulu was excellent”, tiivisti eräs osallistuja.

Tiedemaailmaan sijoittuvien tapahtumien yhteydessä ei pysytellä ainoastaan yliopiston käytävillä ja luentosaleissa, vaan merkittävän osan osallistujien kokonaiselämyksestä muodostavat aivan muut seikat. UArctic Congress 2018 -tapahtuman osallistujat arvostivat Oulussa korkealle myös virallisen ohjelman ulkopuolisia aktiviteetteja sekä oululaista ystävällisyyttä.

Uusien ja vanhojen tuttavien ja kollegoiden kanssa verkostoituminen koetaan usein kansainvälisten tapahtumien keskeiseksi sisällöksi, niin myös tällä kertaa. Siksi monipuolisen tieteellisen sisällön lisäksi myös oheisohjelmalla on tärkeä rooli. Erityiset kehut Oulussa sai Maikkulan kartanossa järjestetty lounas ohjelmineen. ”Pretty amazing”, kuvasi eräs kongressivieras elämystä. Myös Oulun Teatterissa järjestetty illallinen jäi mieleenpainuvana monen osallistujan mieleen ja Kasvitieteellisen puutarhan tunnelmalliset Venetsialaiset keräsivät positiivisia mainintoja.

Konferenssin jakautuminen kahdelle paikkakunnalle sen sijaan kirvoitti kriittisiäkin mielipiteitä: vaikka etuna nähtiin laajempi tutustuminen Suomen eri osiin, koki moni raskaaksi siirtymisen kaupunkien välillä kesken konferenssin.

Oulun yliopiston Thule-instituutin tutkimuskoordinaattori ja Arktisen yliopiston temaattisten verkostojen päällikkö Kirsi Latola on tyytyväinen tapahtuman teemaan. Hänen mukaansa UArcticin vihreä konsepti, jossa lähiruoka ja lähituottajat ovat tärkeässä roolissa, sopii myös tuleviin kongresseihin.

”Kongressi myös toi yhteen tutkijat ja hallinnon ihmiset, alkuperäiskansat ja muut ihmiset sekä Arktiselta alueelta ja sen ulkopuolelta, mikä tietysti oli tarkoituskin. Se näkyi myös palautteessa ja siinä, että paljon uusia yhteyksiä solmittiin, ideoita virisi ja uusia ajatuksia ja hankkeita suunnitellaan. On tärkeää, että kongressissa kohtaavat eri toimijat ja tekijät, jolloin esim. tutkijoiden viesti menee myös poliittisille päättäjille. Tästä hyvä esimerkki oli Alkuperäiskansojen edustajien paneelikeskustelu”, Latola summaa.

Oululainen erityisosaaminen asiakaspalvelussa nousi korkealle kongressiosallistujien arvostusasteikolla. Ystävällinen ja auttavainen ovat läpi kyselytulosten toistuvat laatusanat. Kongressipaikkojen vapaaehtoiset avustajat saivat vuolaat kiitokset lukuisilta osallistujilta. ”Oulun asukkaat”, totesi eräs osallistuja ytimekkäästi koko kongressin parasta antia tiedusteltaessa.

Muita kyselytulosten perusteella Oulussa erityisesti arvostettuja asioita olivat turvallisuus, vieraiden kielten taito, matkailijapalvelut ja kaupunkiin matkustamisen helppous. Hiukan heikommat pisteet sai kahden tapahtumakaupungin lisäksi hintataso.

- Kysely antoi meille laajan patteriston kokemustietoa siitä, minkälainen kaupunkimme on kongressikohteena, kertoo tapahtuma- ja kongressipäällikkö Riina Aikio Oulu Convention Bureausta.

OCB on BusinessOulun asiantuntijapalvelu, joka antaa tapahtumajärjestäjille maksutonta neuvontaa ja tukea kongressien paikkakunnalle hankkimiseen, markkinointiin sekä järjestelyihin. OCB toteutti kyselyn yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa.

- Olemme tietysti myös hyvillämme niistä lukuisista kommenteista, joissa Oulun oheistapahtumia ja paikallisia ihmisiä kiiteltiin auliisti, toteaa kongressiasiantuntija Helena Pikkarainen.

- Oulussa on monia uniikkeja vierailukohteita ja lämmin vastaanotto kansainvälisille vieraille.

UArcticin edustajille kyselytulokset antoivat kallisarvoisia työkaluja tapahtuman kehittämiseen tulevaisuudessa. Pilotinomaisesti toteutettu kysely on jatkossa tarkoitus lisätä Oulu Convention Bureaun palvelutarjontaan kongresseja järjestäville tahoille.



UArctic

The University of the Arctic on yliopistojen, muiden oppilaitosten, tutkimuslaitosten ja koulutusorganisaatioiden muodostama verkosto, jonka toiminta keskittyy pohjoiseen ulottuvuuteen. UArctic pyrkii vahvistamaan pohjoista yhteistyötä ja kehittää verkostoja alueen toimijoiden välillä. Se tukee pohjoisten yhteisöjen elinvoimaisuutta ja kestävää taloutta.

UArctic Congress järjestetään joka toinen vuosi. Isäntämaana toimii kyseisen kaksivuotiskauden Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa. 3–7.9.2018 Suomi isännöi viisipäiväistä kongressia, joka Helsingin päätöspäivää lukuun ottamatta järjestettiin Oulussa. Vuoden 2016 kongressi oli Pietarissa Venäjällä. Seuraavaksi tapahtuma pidetään Islannissa 31.8.–4.9.2020.

Listätietoja UArcticista:

Kirsi Latola, Tutkimuskoordinaattori ja Arktisen yliopiston temaattisten verkostojen päällikkö, Thule-instituutti, Oulun yliopisto 029 448 3565 kirsi.latola@oulu.fi

www.uarctic.org