BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Omavalmentajat ohjaavat kohti työelämää

Omavalmentajat ohjaavat kohti työelämää

BusinessOulu palvelee nyt entistä laajemmin työntekijätarpeissa, sillä maaliskuussa 2021 käynnistyneen työllisyyden kuntakokeilun myötä TE-palveluista siirtyi Oulussa kunnan työllisyyspalvelujen piiriin noin 12 000 työnhakijaa. Yritysten työntekijätarpeisiin voidaan nyt vastata entistä paremmin, kun osaajapankki on monipuolistunut.

Kaikille 12 000 työnhakijalle on nimetty omavalmentaja, joka kartoittaa työnhakijan tilanteen ja suunnittelee asiakkaan tavoitteisiin sopivan, yksilöllisen polun kohti työtä, koulutusta tai muita palveluja.

”Tavoitteena on tarjota yksilöllistä ja sujuvaa palvelua. Omavalmentaja ottaa jokaiseen työnhakijaamme yhteyttä, mutta ihan jokaista ei välttämättä vielä ole ehditty tavoittaa. Akuuteissa tilanteissa apua saa kuitenkin ilman ajanvarausta BusinessAseman palveluneuvonnasta”, sanoo tiimiesimies Niina Keränen.

Palveluneuvonta auttaa eteenpäin

Yksi palveluneuvonnassa työskentelevistä on asiakkuusneuvoja Sanna Vuoti.

”Autamme asiassa kuin asiassa, jotka liittyvät työllistymiseen tai työllistämiseen. Meiltä kysytään esimerkiksi työttömyysturvaan tai yrittäjyyteen liittyviä asioita tai apua lomakkeiden täyttämiseen”, Vuoti sanoo.

Palveluneuvonta auttaa paitsi BusinessAsemalla, myös puhelimitse numerossa 08 558 55810 ja chatissa osoitteessa businessoulu.com.

Palveluneuvonnassa apua saa myös useilta eri kumppaneilta, joita ovat mm. KELA, Talousneuvola, Maahanmuuttajien osaamiskeskus, Uusyrityskeskus ja Yrityskummit. Palveluajat löytyvät osoitteesta businessasema.com/neuvonta.

Omavalmentajan kanssa voi selkeyttää vaihtoehtoja

Kaijonrantalainen Vesa Mahlakaarto ohjattiin TE-toimistosta BusinessAsemalle, sillä hän on yksi kuntakokeilun asiakkaista.

”Olen ilmoittautunut Oma asioinnissa työnhakijaksi. Olin noin vuoden palkkatukityössä ja kävin auttamassa päiväaskareissa vanhuksia ja vammautuneita heidän kotonaan. Työ loppui elokuussa 2021, ja siitä lähtien olen ollut työnhakijana”, Mahlakaarto kertaa.

Hän on tyytyväinen pysyvään työntekijäsuhteeseen, jossa asioidaan aina saman omavalmentajan kanssa.

”Aiemmin työntekijä vaihtui lähes joka asiointikerta, mikä lisäsi epävarmuuden tunnetta ja vei turhaan aikaa”, sanoo Mahlakaarto.

Metallialan opinnot nuoruudessa kesken jättänyt mies on tottunut käytännön töihin. Kokemusta on muun muassa nurmikonleikkuusta, lumenluonnista ja sadonkorjuusta.

”Työhakemuksia näihin hommiin ei ole juuri vaadittu. Olen mennyt paikan päälle ja sanonut tarvitsevani töitä. Palkkaa en myöskään ole kysellyt. En ajattele töitä raha edellä, vaan nautin itse tekemisestä.”

Mahlakaarto kertoo aina viihtyneensä ihmisten parissa ja pohdinnassa ovatkin nyt OSAOn hoiva-avustajakoulutus tai alan työkokeilu. Näihin pohdintoihin ja työhakemuksen tekemiseen hän saa ohjausta omavalmentajaltaan tai asioimalla BusinessAsemalla.