BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Nopea ja vetovoimainen Oulu – 5G:n kotikaupunki järjestää maailman ensimmäisen 5G hackathonin ja isännöi EU-tason kokouksia viikon täydeltä

Nopea ja vetovoimainen Oulu – 5G:n kotikaupunki järjestää maailman ensimmäisen 5G hackathonin ja isännöi EU-tason kokouksia viikon täydeltä

Oululla on 50 vuoden osaaminen langattomissa teknologioissa. Langaton tulevaisuus kehittyy Oulussa nyt 5G:n vauhdissa. 5G:n siivittämänä kaupungissa on kesäkuussa täysi pöhinä, kun Oulu isännöi maailman ensimmäistä 5G-hackathonia, kahta EU-tason konferenssia, Arctic Economic Councilin kokousta ja muita kansainvälisiä tapahtumia.

Päivittäin n. 2,6 miljardia ihmistä ympäri maailmaa käyttää Oulussa kehitettyjä langattomia tekniikoita. Oulussa kovaa vauhtia kehittyvä 5G-teknologia tulee olemaan yhä laajemmin käytössä maailmanlaajuisesti ja tällä hetkellä ICT-ala työllistää Oulussa melkein 19 000 ihmistä. Oulua voikin hyvällä omatunnolla sanoa 5G:n kotikaupungiksi.

5G tulee mullistamaan langattoman liikenteen ja mahdollistaa uudenlaisia, kehittyneempiä palveluita. 5G tulee olemaan 150 kertaa nopeampi kuin nykyiset 4G-yhteydet, minkä lisäksi yhteysviive tulee olemaan käytännössä olematon. Nopean ja viiveettömän yhteyden ansiosta esimerkiksi suuret koneet pystyvät toimimaan itsenäisesti ja välttämään vaaratilanteita kun kaikki ympärillä olevat koneet ovat yhteydessä samaan verkkoon.

5G:n kotikaupunki Oulu esittääkin ylpeänä 9.-12.6. järjestettävän 5GFWD Hackathonin, maailman ensimmäisen 5G hackathonin, jossa 13 maasta saapuvat tiimit kehittävät ratkaisuja tulevaisuuden ongelmiin 5G:tä hyödyntäen. Hackathonin haasteenantajina toimivat Oulun yliopistollinen sairaala, Telia Finland ja Nokian Oulun tehdas. Aiheina ovat potilaan polku sairaalassa, 5G-ajan mobiilisovellukset ja digitaalinen tehdas. 5GFWD:n finaali, jossa kolmen haasteen voittajat kisaavat keskenään koko hackathonin voitosta, pidetään 12.6. Oulun yliopiston Saalastinsalissa.

EU-tason suurtapahtumia viikon täydeltä

Hackathonin päättyessä Oulussa järjestetään myös European Conference on Networks and Communications (EuCNC 2017). EuCNC on 26. kertaa järjestettävä asiantuntijafoorumi, jossa aiheena on 5G:n eurooppalainen tiekartta ja sen globaali vaikutus. 5G:n kotikaupunkina Oulu on ylpeä saadessaan isännöidä kansainvälisesti merkittävää asiantuntijoiden kokoontumista.

Oululaisilla, turisteilla ja EuCNC-vierailla on mahdollisuus tutustua 5G:hen kesäkuun 13. päivänä Oulun kaupunginteatterin ympäristössä virtuaalitodellisuuden ja muiden käytännön demojen kautta. Demojen on tarkoitus käytännönläheisesti esitellä yleisölle 5G:n mahdollisuuksia ja käyttötapoja.

Teknologiateema jatkuu samalla viikolla Oulussa järjestettävässä AEC Top of the World Arctic Broadband Summitissa. TOW-huippukokoukseen kokoontuu liike-elämän, teknologian, tieteen ja päättäjätahojen edustajia keskustelemaan turvallisesta, kyvykkäästä ja yhdistyneestä arktisesta alueesta. Huippukokous pidetään Oulussa 14.-15.6.

Osittain samanaikaisesti Oulussa pidetään vielä Suomen ulkoministeriön ja EU-komission järjestämä Kestävä kehitys arktisella alueella ja innovatiiviset lähestymistavat –seminaarin 15.-16.6. Seminaaria isännöi ulkoministeri Timo Soini, ja vieraina ovat mm. unionin ulkopolitiikan edustaja Federica Mogherini.

Lisätietoja:

Oulun ICT-ekosysteemi – Janne Mustonen, asiakkuuspäällikkö, ICT & Nano, BusinessOulu janne.mustonen@businessoulu.com +358 41 234 5678

5GFWD Hackathon – Hanna Mattila, 5GFWD-tuottaja, BusinessOulu hanna.mattila@businessoulu.com +358 40 717 3588

http://5gfwd.org/

EuCNC – Matti Latva-Aho, Akatemiaprofessori, Professori, TkT,Oulun yliopisto matti.latva-aho@oulu.fi +358 29 448 2847

http://www.eucnc.eu/

https://www.youtube.com/watch?v=p53kaY64A0s

Arctic Broadband Summit – Anu Fredrikson, johtaja, Arctic Economic Council Secretariat anu@arcticeconomiccouncil.com +47 92 813 910

https://arcticeconomiccouncil.com/second-top-world-arctic-broadband-summit-oulu-program-released/

https://ec.europa.eu/maritimeaffairs/content/register-high-level-event-sustainable-arctic-%E2%80%93-innovative-approaches_en

Kestävä kehitys arktisella alueella ja innovatiiviset lähestymistavat –seminaari – Eila Vähäkuopus, viestintäpäällikkö, Oulun kaupunki eila.vahakuopus@ouka.fi +358 44 703 1141

https://ec.europa.eu/maritimeaffairs/content/register-high-level-event-sustainable-arctic-%E2%80%93-innovative-approaches_en

BusinessOulun 5G-uutiskirje http://uutiskirje.businessoulu.com/archive/show/1628261

BusinessOulu

BusinessOulu vastaa Oulun kaupungin koko elinkeinopolitiikan toteutuksesta, kasvuyritysten tarvitsemista palveluista, aluemarkkinoinnista, viennin ja myynnin sekä investointien ja työpaikkojen edistämisestä.

Kansainvälisesti verkostoitunut BusinessOulu toimii yritysten kumppanina ja kasvun mahdollistajana, erityisesti pohjoisella ulottuvuudella, jossa vastaamme ja osallistumme Suomi-talojen toimintaan. Kehitämme määrätietoisesti eri toimialojen yritystoimintaa yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa ja autamme kokouksien, kongressien ja tapahtumien onnistumisessa. Oulun innovaatioympäristössä, ekosysteemeissä ja ajatuspajoissa luodaan uutta rohkeasti ja tuloksellisesti. Tavoitteenamme on nopea liiketoiminnan kehitys ja merkittävä startup-sijoitusten kasvu. Kaupungin elinkeinopolitiikan kärkitavoitteet ovat viennin lisääminen, työpaikkojen luominen ja investointien edistäminen. Aluemarkkinoinnin kolme vahvaa kärkiviestiämme ovat: olla johtava seutu langattomien verkkojen seuraavan kehitysaskeleen 5G:n kehittäjänä, olla tulevaisuuden terveyden edelläkävijä ja kurkottaa Pohjoisen Skandinavian näkyvimmäksi tapahtumakaupungiksi.