BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Mysteeripeli – hieman erilainen kesäyritys

Mysteeripeli – hieman erilainen kesäyritys

Luova farmi -osaamishanke valmentaa luovien alojen tuottamisesta kiinnostuneita nuoria käytännön tekemisen kautta. Parikymppiset ystävykset Senni Pohjanen ja Olivia Eklund osallistuivat keväällä järjestettyyn hankkeeseen pop-up -tyylisellä Solve Oulu -mysteeripelillään. Pelin saamasta vastaanotosta innostuneena kaksikko päätti lähteä ideallaan mukaan nyt myös BusinessOulun ja TAT:n Kesäyrittäjä-ohjelmaan.

Pakohuonepeleistä on tullut viime vuosien mittaan suosittuja aktiviteettikohteita. Niissä huoneeseen suljettujen osallistujien tulee selvittää tiensä ulos vaaditun ajan puitteissa suorittaen erilaisia päättelykykyä ja yhteistyötä vaativia tehtäviä. Pohjanen ja Eklund sanovatkin olevansa kokeneita pakohuonekävijöitä.

–Sieltä se inspiraatio tähän meidän yritysideaan on alun perin lähtenyt, Pohjanen sanoo.

Yrittäjien versio pelistä eroaa kuitenkin pakohuonekonseptista sillä, ettei tarkoituksena ole päästä pois mistään tietystä tilasta. Se jäljittelee Cluedo-lautapelin sääntöjä, jossa pelaajien tehtävänä on ratkaista murhamysteeri kysymällä muilta pelaajilta kysymyksiä.

–Kyseessä on ikään kuin tosielämän Cluedo, jossa pelaajien tulee selvittää pelin aikana vastaukset annettuihin kysymyksiin tilasta löytyvien vihjeiden avulla. Me ohjaajat seuraamme peliä tarkkailuhuoneesta ja annamme vihjeitä, Pohjanen selittää.

Tilojen hankinta haasteena

Toistaiseksi mysteeripeliä on päästy testaamaan vain Luova farmi -hankkeen aikana. Silloin se toteutettiin neljä päivää kestäneenä ilmaistapahtumana Tuiranpuistossa entisen ylilääkärin asunnossa. Peli sai kaksikon mukaan kävijöiltä todella hyvän vastaanoton.

–Paljon tuli viestejä palautevihkoon, että lisää tällaista! Moni kiitteli sitä, että oli kerrankin jotain vähän erityyppistä, kuin perus pakohuonepelit.

Tapahtuman lyhyen keston vuoksi järjestäjät saivat tilat ja laitteistot ilmaiseksi käyttöönsä. Nyt yrittäjäkautena uusien tilojen hankinta on muodostunut haasteeksi, sillä Oulusta ei ole vielä löytynyt pelin järjestämiseen sopivaa kohdetta pidempiaikaiseen käyttöön. Eklund ja Pohjanen ovatkin yrittäneet kartoittaa mahdollisuuksia siihen, että peliä voitaisiin toteuttaa lyhyemmissä pätkissä eri paikoissa.

Peliä on tarkoitus alkaa järjestämään kunnolla loppukesästä, kun käytännön asiat saadaan hoidettua ja yrittäjien aikataulut antavat myöten. Resurssit peliyrityksen pyörittämiseen ovat rajalliset, mutta kaupungin myöntämä kesäyrittäjätuki on ollut korvaamaton apu. Markkinointi on suunniteltu järjestettäväksi sosiaalisen median kautta, ja mietinnässä ovat myös mahdolliset nettisivut.

–Luovan farmin aikoihin meitä oli neljä henkeä tätä järjestämässä. Silloin yksi meidän tiimistä teki nettisivut, joiden kautta pystyi varaamaan ajan peliin. Nyt kun meitä on enää kaksi, niin saa nähdä, osaammeko itse tehdä samanlaiset, Eklund nauraa.

Monessa mukana

Tapahtumatuotannosta kiinnostunut parivaljakko on järjestänyt aiemmin muun muassa tanssikerhoja ja pienempiä tapahtumia lapsille. He kuvailevatkin itseään persooniksi, jotka ”tekevät koko ajan jotain” ja ”hankkiutuvat kaikkialle”.

–Tykkäämme siitä, että on jotain tekemistä. Ehkä se on vähän sellainen yrittäjähenkisten ihmisten piirre. Olemme saaneet kommenttia, että täydennämme toisiamme osaamisessa, Eklund sanoo.

Yrittäjyysura siintääkin molempien haaveissa. Tämä näkyy myös heidän alavalinnoissaan; Pohjanen opiskelee Oulun ammattikorkeakoulussa liiketaloutta, ja Eklund aloittaa samat opinnot tulevana syksynä kansainvälisellä puolella.

–Mahdollisesti tulemme tulevaisuudessakin toimimaan yrityskumppaneina, Pohjanen hymyilee.

Eklund ja Pohjanen toivovat mysteeripelilleen olevan kysyntää silloinkin, kun he alkavat sitä jälleen loppukesästä järjestää. Ideoita heiltä ei kuitenkaan puutu, jos käy niin, ettei kyseinen konsepti otakaan tuulta alleen.

–Sitten aiomme lähteä jollekin muulle kulttuurilinjalle. Jos tämä ei toimi, niin varmasti jokin muu idea toimii. Eli emme aio lopettaa!