BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Metsokankaan monitoimitalosta kokeilukulttuurin huippuympäristö

Metsokankaan monitoimitalosta kokeilukulttuurin huippuympäristö

Metsokankaan Monitoimitalon Noppeiden Kokkeilujen teemoiksi valittiin kouluyhteisölle ajankohtaiset ympäristön viihtyisyys, turvallisuus ja alueen käyttäjien liikunnan lisääminen. Nyt käynnistyviin yritysten kokeiluihin tulevat mukaan niin oppilaat, opettajat, vanhemmat kuin vapaa-ajan käyttäjät. Oulu on muutenkin ottamassa isoja harppauksia kokeilumyönteisyyden vahvistamiseksi.

Metsokankaan monitoimitalolla pääsee pian testaamaan aarteenetsintää, oppimaan matematiikkaa ongelmanratkaisupelillä, pelaamaan älypalloilla ja suunnistamaan oikeaan paikkaan sovelluksen avulla.

- Lyhyestä hakuajasta huolimatta saimme 15 kiinnostavaa hakemusta, joista kokeiluihin valittiin pisteyttämällä neljä yritystä, kertoo Metsokankaan koulun rehtori Kalle Komulainen.

Oulun kaupunginhallitus on äskettäin linjannut hankintaohjelmassaan tärkeäksi painopisteeksi kokeilumyönteisyyden vahvistamisen. Kehitysmyönteisestä ympäristöstä hyvä esimerkki on Metsokankaan Monitoimitalo. Kasvava kouluyhteisö, tahto kokeilla ja ympäröivä rakennuskanta muodostavat oivan ympäristön kokeiluille.

- Uskomme että toteutusten joukosta löytyy uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia tuleviin kehityshankintoihin. Yritykset pystyvät viimeistelemään kehittämänsä ratkaisut toimiviksi, ja ne saavat samalla referenssin tuotteidensa markkinointiin, kertoo Oulun 6Aika Avoimet innovaatioalustat projektipäällikkö Heikki Huhmo.

Nopeiden kokeilujen menetelmässä määritellään tarpeisiin perustuvia teemoja, joiden toteuttamismahdollisuuksien kartoittamiseksi ostetaan yrityksiltä kahdesta kuuteen kuukauteen kestäviä kokeiluja. Kokeiluille määritetään yhdessä tavoitteet ja toteutusympäristö, sekä huolehditaan sujuvasta toteuttamisesta kaupunkialustalla. Keskeistä on käyttäjien aito osallistuminen. Nopeiden kokeilujen menetelmää on kehitetty Helsingin Kalasataman ympäristössä jo parin vuoden ajan. Kalasataman 3000 asukkaasta 1000 on osallistunut kokeiluihin.

Menetelmän hyödyntäminen eri kaupungeissa on esimerkki 6Aika-hankkeen levittämistä käytännöistä kaupunkien välillä. 6Aika Nopeiden kokeilujen ohjelma levittää Oulun kaupungin alueelle asiakaslähtöistä kokeilukulttuuria, tehostaa kaupungin palvelujen järjestämistä ja palvelujen tuottamista kokeiluin. Kokeilujen tavoite on varmistaa kehittävien ratkaisujen toimivuus kohtauttamalla kehittäjät ja käyttäjät aidossa ympäristössä.

- Metsokankaan monitoimialueella yritykset tarkentavat suunnitelmiaan kokeilujaksolla lokakuusta joulukuuhun. Yritykset tarkentavat millaista tukea ne tarvitsevat alueen opettajilta, oppilailta, vanhemmilta ja vapaa-ajan käyttäjiltä. 6Aika Avoimet innovaatioalustat –projekti on yritysten tukena eri vaiheissa, kertoo projektikoordinaattori Risto Kallio.

Lisätietoja:
Kalle Komulainen, Metsokankaan Monitoimitalon rehtori, puh. 044 703 9960, kalle.komulainen@ouka.fi
Risto Kallio, 6Aika Projektikoordinaattori, puh. 046 921 9526, risto.kallio@businessoulu.com

 

Tutustu Metsokankaan kokeiluihin:

MetsokangasGO – aarteenetsintää

MetsokangasGO-aarteenetsintäpeliä varten monitoimitalon alueelle rakennetaan näkymättömiä aarteenetsintäratoja, joissa piilotetut aarteet ovat sellaisissa paikoissa, että ne saavat käyttäjät löytämään liikuntaan, ulkoiluun, taiteisiin, kulttuuriin ja tieteisiin liittyviä elämyksiä. Aarteenetsintään liittyy Oikian Solutionsin kehittämä MetsokangasGO-mobiilisovellus, jolla aarteet saa löydettyä ja joka kirjaa henkilökohtaiset pisteet aarteenetsinnästä. Löytämällä kaikki aarteet voi saada palkintoja.

Kohderyhminä ovat kaikki monitoimitalon käyttäjät ja monitoimitalon ympäristössä liikkujat. Aarteenetsintäpelin avulla he saavat uusia, hauskoja kokemuksia ja löytävät uusia mahdollisuuksia käyttää monitoimitaloa ja sen ympäristöä. Lisäksi he oppivat uutta kulttuurin, taiteiden ja tieteen alueilta. Näkymättömän, langattoman teknologian avulla käyttäjät saadaan liikkeelle ja hyvin tarkasti löytämään juuri niitä asioita, joita halutaan tuoda esille, esimerkiksi liikuntaväline, koulun pihan kohta, tietty kirja tai tietty kohta liikuntapolulla. Oikian on kuluttajien sitouttamiseen ja kanta-asiakkuuteen liittyvien mobiilijärjestelmien toimittaja.

Mikko Lietsalmi, mikko.lietsalmi@oikian.com, 040 501 3804.

 

Matikkaa ongelmanratkaisupelillä

Yläasteelle siirryttäessä oppilaat eivät leiki enää välitunneilla. Nuoret haluavat olla jo aikuisempia kuin välttämättä ovatkaan. Monet pelit sen sijaan kiinnostavat vielä yläasteella ja aikuisenakin. Pelit saattavat kuitenkin eristää sosiaalisesti ja olla muutenkin aivotonta ajanvietettä. Välitunneilla ei välttämättä keksitä yhteistä tekemistä. Yhteisöllinen ongelmanratkaisupeli sen sijaan valjastaa oppilaat ratkaisemaan yhteistä ongelmaa - esimerkiksi auttamaan virtuaalista tiikeriä pois häkistä ennen ajan loppumista.

Suomen Koodikoulun pelissä häkin lukot ovat koodilukkoja, joiden aukaiseminen vaatii matemaattisen ongelman ratkaisua. Ongelman ja ratkaisun voi tehdä oman kännykän avulla. Kaikkien koodilukkojen auettua tiikeri pääsee vapauteen ja oppilaat ovat voittaneet pelin. Lukkoja voi aukaista yksin tai yhdessä ja nopein avaaja saa nimikirjaimensa avattuun lukkoon. Pelin avulla suunnataan nuoren mielenkiinto ulospäin ja muihin oppilaisiin, jotta yhteinen ongelma saadaan nopeasti ratkaistua. Välitunneilla yhteinen tekeminen opettaa ryhmätyötaitojen ohella myös matematiikkaa. Yhteisen ongelman kanssa voidaan myös motivoida oppilaat tekemään erilaisia tehtäviä tunnilla. Suomen Koodikoulu voi räätälöidä yhteisestä ongelmasta kunkin koulun oppilaille sopivat tehtävät ja sisällön.

Jani Vallirinne, Suomen Koodikoulu, jani@codeschoolfinland.fi, 045 124 8795.

 

Älypallot liikkeelle

Haltian Oy on oululainen teknologiayritys, joka tuotteistaa älykkäitä langattomia ratkaisuja. Yritys pilotoi esineiden internetin (IoT, Internet of Things) mahdollisuuksia lasten liikkumiseen innostajana. Metsokankaan kokeilussa yritys tutkii, voisiko Haltianin Thingsee-sensoreille olla käyttöä liikunnallisissa ja pelillisissä ympäristöissä. Tuoko se lapsille uutta intoa liikkua, kun he pystyvät näkemään oman lentopallosyöttönsä tai jalkapallopotkunsa voiman? Tai kauanko heidän joukkueellaan pysyi pallo ilmassa? Entä jos voittavan joukkueen pallo hihkaisisi ilosta pelin lopuksi? Tai päästäisi erilaisen äänen joka kerta kun se saa osuman? Samalla tutkitaan myös, kuinka opettajat näkevät teknologian tuomisen liikunnan opetustilanteisiin ja auttaisiko se heidän työtään. Metsokankaan koulu tulee saamaan kokeiluun viisi kappaletta eri sensoreilla varustettua pehmeää, jalka-, lento- tai polttopalloksi soveltuvaa palloa sekä niistä tietoa keräävän sovelluksen. Opettaja voi seurata iPadilla ja oppilaat iPhone-puhelimillaan pallon tuottamaa tietoa.

Tuija Postari-Kivistö, tuija.postari-kivisto@haltian.com, 040 405 191424.

 

Turvallisesti – ei enää eksymistä

NOMADI on appien appi, josta löytää kiinnostavat kaupunki- ja luontokartat nopeasti. Apin avulla voi liikkua samalla sovelluksella alueen opaskartalla sekä pihalla että rakennuksen sisällä. Metsokankaan opaskartta löytyy kirjoittamalla ikonin takana olevaan hakukenttään Metsokangas tai koulun lähellä Tässä ja Nyt -listasta. Oma sijainti näkyy kartalla sekä ulkona että sisällä.

Citynomadi Oy:n konsepti kattaa karttojen käytön koko elinkaaren. WebTuunarilla voi luoda paikkakohtaista tietoa helposti ja nopeasti. Kartoille yhdistetään sekä avointa dataa että IoT-tietoa kartoille, ja visualisoinnin kohteena on niin tieto, sen muutos kuin vuorovaikutteisuuskin.

Citynomadin liiketoiminta-alueet ovat: City – kaikille fiksuille kaupungeille, Environment – luonnon havainnointiin ja kokemiseen, Building – saumaton sisä- ja ulkopaikannus ja Gaming – kouluille oppimispolkuja ja motivointia hyvinvointiliikuntaan.

Citynomadi visualisoi tietoa ja vuorovaikutteisuutta kartalla eri käyttäjille, eri käyttöön, tarjoten Metsokankaan koulun oppilaille, opettajille ja huoltajille ulko- ja sisäpaikannuksen Nomadi-sovelluksessa.

Merja Taipaleenmäki, merja@citynomadi.com, 040 484 0178