BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Langattomia sovelluksia uusille toimialoille - WE2020 vahvistaa ja uudistaa oululaista IT-osaamista

Langattomia sovelluksia uusille toimialoille - WE2020 vahvistaa ja uudistaa oululaista IT-osaamista

Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Business Oulu ovat myöntäneet IT-toimialan uudistumista Oulun seudulla tukevalle Wireless Ecosystem 2020 -hankkeelle jatkorahoituksen vuoden 2014 loppuun saakka.

WE2020 on käynnistynyt vuonna 2012 ja sitä toteuttaa Oulun yliopiston langattoman tietoliikennetekniikan tutkimusyksikkö Centre for Wireless Communications (CWC).

Vuonna 2014 tullaan panostamaan erityisesti langattomuuden sovelluksiin uusilla toimialoilla ja yrityskumppanuuksien luomiseen.

- Tärkeänä painopisteenä on alueen pk-yritysten kansainvälinen verkottaminen muun muassa EU:n Horizon 2020 -puiteohjelman kautta, kertoo CWC:n johtaja Harri Posti.

Projektissa hyödynnetään myös Kontinkankaan ja Hiukkavaaran suurhankkeita. Niiden yhteyteen suunniteltujen kaupallisten ja teknisten pilottien kautta vahvistetaan kumppaniyritysten vientiliiketoimintaa.