BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Kongressimatkailun trendit toteutuvat Oulussa

Kongressimatkailun trendit toteutuvat Oulussa

Oulun matkailufoorumissa 12. lokakuuta Finland Convention Bureaun johtaja Ines Antti-Poika kertoi Suomen olevan jälleen auki kongressimatkailulle. Puheenvuoron aikana kirkastui, miten tärkeitä tapahtumat ovat alueiden elinvoimaisuudelle. Antti-Poika markkinoi koko Suomen kongressipalveluja kansainvälisesti yhdessä Business Finlandin ja Visit Finlandin kanssa.

Korona-aika on opettanut, että virtuaaliset tapahtumat eivät voi koskaan täysin korvata fyysisiä kongresseja. Tällä hetkellä luvut kertovat, että tapahtumia on jälleen tulossa. Kongressit mahdollistavat kävijöilleen verkostoitumisen ja uusien ideoiden syntymisen.

Kongressivieraat ovat tärkeä asiakasryhmä, jotka tuovat rahaa kaupunkiin ympäri vuoden. Elinkeinoelämän toimijoista erityisesti hotellit, ravintolat, matkailuala ja ohjelmapalvelut ovat voittajia.

Tiedeyhteisöt ovat keskeisiä elinvoiman ylläpitäjiä

Oulussa yksi merkittävimmistä kongressien ja koulutusten järjestäjistä on yliopisto. Antti-Poika peräänkuulutti puheenvuorossaan paikallisen pääoman valjastamista avuksi matkailun ja kongressien elpymisessä.

Oulun yliopiston yhteistyösuhteiden vararehtori Arto Maaninen vastaa kysymykseen siitä, miten voisimme saada lisää kongresseja kaupunkiin: ”Kongressien saaminen Ouluun riippuu yksittäisistä asiantuntijoista ja heidän kiinnostuksestaan saada kollegansa Ouluun. Meidän pitäisi uskaltaa tarttua tilaisuuteen. Lisäksi asiantuntijoille tulisi esitellä tahot, jotka auttavat tällaisten tilaisuuksien järjestämisessä.”

Oulussa kaupungin Convention Bureu on se, joka tuntee paikalliset toimijat ja auttaa käytännön järjestelyissä. Oikeiden partnereiden löytäminen kongressin järjestäjälle vaatii ammattitaitoa. Kongressin järjestäjän on hyvä olla yhteydessä heihin jo siinä vaiheessa, kun suunnittelee mahdollista konferenssin anomista Ouluun. Kansainvälisten kongressien merkitys myös Oulun yliopiston menestykselle on kiistaton.

”Kansainväliset kongressit ovat yliopistoille erittäin tärkeitä tapahtumia. Niissä tutkijat pääsevät tapaamaan muita alansa kansainvälisiä asiantuntijoita, tuomaan esille omaa osaamistaan, kuulemaan viimeisimmät tutkimuksen edistysaskeleet ja luomaan suhteita, jotka ovat erittäin tärkeitä, kun muodostetaan yhteistutkimushankkeita”, Maaninen kertoo.

Oulu tarjoaa helposti saavutettavaa, pohjoista eksotiikkaa

Tällä hetkellä vastuullisuus, luovuus ja paikallisuus ovat arvoja, joita ihmiset haluavat etsiessään kongressikohteita. Koronan myötä ulkotilojen käyttömahdollisuus korostuu, ja alueen rokotekattavuudella on myös vaikutusta vetovoimaan.

Lisäksi kontaktittomat palvelut ja tekniset vaatimukset ovat kysyttyjä. Oululla on tässä tilanteessa toimijaverkon ansiosta hyvät mahdollisuudet olla mukana tarjoamassa palveluitaan kongressijärjestäjille. Vetovoima on monen tekijän summa.

”Oulussa luonto tulee lähelle kaupungin keskustaa. Täällä on neljä vuodenaikaa ja tilaa ajatuksille. Lisäksi meiltä löytyy kaikki tarvittava onnistuneeseen kokoukseen. Oulu on kompakti kaupunki, joka on hyvin saavutettavissa monesta suunnasta. Me olemme kiinnostava ja erilainen vaihtoehto monelle”, kommentoi Riina Aikio Oulun kaupungin tapahtumapalveluiden tapahtuma- ja markkinointipäällikkö.

Kuva: Arto Maaninen ja Ines Antti-Poika kävivät läpi kongressien mahdollisuuksia Oulussa.