BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Kesäyrittäjyys mahdollisti harrastuksesta työn

Kesäyrittäjyys mahdollisti harrastuksesta työn

BusinessOulun ja TAT:n (Talous ja nuoret) järjestämä Kesäyrittäjä-ohjelma tarjoaa 17–29-vuotiaille opiskelijoille mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä maksuttomasti ja matalalla kynnyksellä. Oulun kaupunki tukee ohjelmaan mukaan valittuja yrittäjiä 320 euron suuruisella tuella. Liiketoiminnan mahdollistamisen lisäksi ohjelma tarjoaa tukea ja neuvoja sekä erilaisia koulutuksia ja tapahtumia yrittäjyyteen liittyen.

Lukiolaisella Katariina Mankisella, 18, on takanaan kuuden vuoden kokemus valokuvaamisesta. Pitkään mielessä pyörinyt ajatus kuvausyrittäjäksi ryhtymisestä kävi vihdoin toteen tänä kesänä, kun hänet valittiin mukaan Kesäyrittäjä-ohjelmaan. Mankisen mukaan ohjelma tuntui helpolta vaihtoehdolta aloittaa kauan haaveiltu yritystoiminta.

–Tämän kautta on saanut hyvin apuja esimerkiksi siihen, mitä yrityksen perustamisessa tulee huomioida, hän sanoo.

Alun perin innostuksen kuvaamiseen Mankinen sai omalta siskoltaan. Kamera on siitä lähtien kulkenut lähes joka paikassa hänen mukanaan ikuistaen monia elämän tilanteita. Kuvauskohteiden skaala on laaja, mutta erityisesti hää- sekä erilaiset henkilökuvaukset ovat lähellä sydäntä.

–Parasta on, kun pääsee pysäyttämään ihmisten tärkeät hetket kuviksi. Kun kuulee esimerkiksi hääparin tarinan ja pääsee siihen mukaan, niin se on tunteellinen hetki.

Inspiraatiota somesta ja ympäristöstä

Yrittäjänä toimimisessa parasta on ollut mahdollisuus itsensä kehittämiseen ja haastamiseen.

–Kukaan meistä ei ole koskaan valmis, mutta jos on avoin asenne ja halu kehittyä, niin se ajaa pitkälle.

Työn markkinointipuoli hoituu pääosin Instagramin ja vasta valmistuneiden nettisivujen kautta. Sana leviää myös tyytyväisten asiakkaiden sekä sukulaisten avustuksella.

Inspiraatiota kuvaamiseen Mankinen ammentaa sosiaalisessa mediassa seuraamistaan valokuvaajista ja ympärillä tapahtuvista asioista.

–Ympäristön tarkkailu ja hetkessä eläminen inspiroivat paljon. Tarkastelen asioita ikään kuin linssin läpi, vaikka ei edes olisi sitä linssiä mukana, hän nauraa.

Mankisen suunnitelmissa on jatkaa yritystoimintaa kesäyrittäjäkauden jälkeenkin. Itseoppinut kuvaaja on miettinyt mahdollisesti myös kouluttautuvansa valokuvaukseen liittyvälle alalle jossain vaiheessa.

Epävarmuus oman yritysidean toimivuudesta sekä asiakkaiden riittävyydestä saattaa pohdituttaa erityisesti vasta-alkaneita yrittäjiä. Mankinen myöntää miettivänsä toisinaan samoja asioita, vaikka yritystoiminta on tähän mennessä sujunutkin hyvin. Hän haluaa kuitenkin kannustaa yrittäjyyttä pohdiskelevia nuoria olemaan miettimättä riskejä liikaa, vaan ottamaan omat ideat rohkeasti käyttöön ja täyttämään unelmiaan.

–Kesäyrittäjyydessä ne riskit ovat loppujen lopuksi todella pienet. Apua on aina saatavilla. Tämä on oiva mahdollisuus päästä kokeilemaan uutta tai tekemään sitä, mistä todella unelmoi.

Tutustu Katariinaan ja hänen töihinsä tarkemmin sivustolla https://katariinakuvaa.fi/!