BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Kaupunkiseikkailu RotuaariRalli tulee taas toukokuussa

Kaupunkiseikkailu RotuaariRalli tulee taas toukokuussa

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty RotuaariRalli järjestetään tänä vuonna 4. toukokuuta. Kaupunkiseikkailussa pääsee työkavereista tai vaikka kaveriporukasta kootulla joukkueella suorittamaan erilaisia nokkeluutta, tasapainoa ja nopeutta vaativia rasteja Oulun ytimessä.

RotuaariRallin taustalla on Tapahtumatuotanto VOLTTI Oy. Sen toimitusjohtajalla Niina Seppäsellä on pitkä kokemus tapahtumajärjestäjänä: ”Ensimmäiset tapahtumat tuli tehtyä jo noin 10 vuotiaana, mutta varsinainen tapahtumaura lähti käyntiin messujärjestäjänä 90-luvun lopulla.”

Seppänen työskenteli Likkojen Lenkin parissa seitsemän vuotta ennen siirtymistään yrittäjäksi. RotuaariRalli sai alkunsa halusta tarjota yrityksille valmis paketti tyky- ja virkistyspäiville. Rallin keskeisenä ajatuksena on, että tapahtuma soveltuu kaikille sukupuolesta ja liikunnallisuuden tasosta riippumatta.

Yleisötapahtumien järjestämispaikkana Oulu saa Seppäseltä kiitosta. Hänestä Oulussa on hyvä henki ja tekemisen meininki. Viime vuoden RotuaariRalliin osallistui 101 joukkuetta, reilut 500 henkeä. Nyt tapahtumaan odotetaan 500–600 osallistujaa. Tänä vuonna luvassa on paljon uusia, hauskoja rasteja, joista Seppänen ei kuitenkaan halua vielä paljastaa liikaa.

Osallistujat pääsevät myös tukemaan OYS:n lastensairaalaa, sillä jokaisesta osallistumismaksusta lahjoitetaan 3 euroa Lastenklinikan Kummit ry:lle. Seppänen rohkaisee ihmisiä sankoin joukoin paikalle: ”Tapahtumassa on hauskaa, ja tiimi- ja yhteishenki oli viime vuonna mahtava! Työporukoiden lisäksi myös esimerkiksi kaveri- ja polttariporukat ovat tervetulleita mukaan Ralliin!”

Lisätietoja:
http://www.tapahtumatuotantovoltti.fi/rotuaariralli/

Niina Seppänen, toimitusjohtaja
Tapahtumatuotanto VOLTTI Oy
niina@tapahtumatuotantovoltti.fi
p. 040 580 7971