BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

INNOSUOMI 2011 -palkinto Oulunsaloon Wegera Oy:lle

INNOSUOMI 2011 -palkinto Oulunsaloon Wegera Oy:lle

- innosuomi2011_palkinto.jpg

BusinessOulun glögitilaisuus lämmitti noin sataa osallistujaa marraskuun viimeisenä päivänä Elektroniikkatiellä. Oivallisen hyvien tarjoilujen lisäksi kuultiin iloisia Oulun aluetta koskevia uutisia.

Oulun alueelle saatiin merkittävä tunnustus, kun oulunsalolainen Wegera Oy palkittiin edellisenä päivänä valtakunnallisella tasavallan presidentin INNOSUOMI 2011 -palkinnolla. Wegera Oy:n toimitusjohtaja Veikko Pitkälä saapui BusinessOulun glögitilaisuuteen kertomaan yrityksensä toiminnasta ja voittaneesta tuotteestaan, pienikokoisesta jyrsinkone Kolibrista.

Pitkälän usko yrityksensä omaan tuotteeseen on luja ja hän näki heti alusta alkaen, että syntymässä on huippuluokan tuote: - Lahjakas CNC-koneistajamme Petri Rimpeläinen piirsi pienen jyrsimen runkoaihion ja kysyi minulta, että: "ruvetaanko Veikko tekemään pöytäkoon viisiakselisia jyrsinkoneita?". Innostuin heti asiasta, Pitkälä kertaa tuotteen alkuvaiheita.

Wegera sai tuotekehitykseen mukaan merkittävän toimijan, kun CNC-tekniikan huippuosaaja Seppo Kauppi lähti mukaan. Tuotekehitys alkoi 2009 ja seuraavana vuonna valmistui ensimmäinen kehitystyön tulos.

Pienellä koneella suuria innovaatioita

Pitkälä toteaa, että Kolibri-tuote mahdollistaa vaikka mitä, koska tuote innovoi uusia innovaatioita. Pietilä näkee, että esimerkiksi koneistusalan koulutuksessa se luo uusia mahdollisuuksia. Kolibri on jo hankittu Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikön teknisen työn opetukseen.

Pitkälä näkee tuotteensa ja yrityksensä kannalta merkittäviä kasvuodotuksia. Hän arvioi, että viiden vuoden päästä liikevaihto olisi jo kymmenkertainen. Vientitoiminta on käynnistynyt ja kontakteja syntynyt muun muassa Saksaan ja Sveitsiin. 

- Tämä luo metalliteollisuudelle uuden mahdollisuuden laitevientiin, kunhan myynnin ja markkinoinnin järjestämiseen löytyy tarpeeksi resursseja ja taloudellisia mahdollisuuksia, Pitkälä toteaa.

Oulun alue merkitsee paljon Wegeralle ja Pitkälälle; hän on elänyt pitkään Oulunsalossa ja haluaa yrityksensä toimivan Suomessa. - Positiivista on ollut havaita se, että BusinessOulun kanssa asioidessa on löytynyt toimiva yhteys. BusinessOululla on ote, jolla vaikeudet selvitetään ja on aina apuna tarvittaessa, Pitkälä kiittelee.


Taustatietoja:

Wegera Oy on Oulunsalossa toimiva metalliteollisuuden alihankkija. Wegera Oy on aloittanut toimintansa vuonna 2001. Wegera Oy:n ydintoimialana ovat metallien ja muovien koneistus ja sorvaus sekä erilaiset kokoonpanopalvelut.

INNOSUOMEN vuoden 2011 teemana oli ”Älykkäät järjestelmät ja palvelut – toimivampi maailma”. Teknologia ympäröi meitä kaikkialla ja älykkyys on sulautunut järjestelmiin, ohjelmistoihin, prosesseihin ja laitteisiin tavalla, jonka avulla hallitaan yhteiskuntaa ja sen infrastruktuuria. Vuoden teemalla kannustettiin niin yrityksiä kuin yhteisöjä hyödyntämään tuotteissa ja palveluissa älykkäitä, käyttäjälähtöisiä ratkaisumahdollisuuksia uuden teknologian ja toimintatapojen avulla.

INNOSUOMI rohkaisee uusien keksintöjen tuotteistamiseen ja kaupallistamiseen sekä kannustaa uuteen yritystoimintaan. INNOSUOMI korostaa erityisesti innovatiivisten pienten ja keskisuurten yritysten merkitystä sekä tuo esille maakunnallisia erityispiirteitä.