BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Haukiputaan yrittäjät kaipaavat vireämpää keskusta-aluetta – ”Vaatii kaikkien sitoutumista”

Haukiputaan yrittäjät kaipaavat vireämpää keskusta-aluetta – ”Vaatii kaikkien sitoutumista”

Tuulia Salmela ja Seppo Pekkala toimivat Haukiputaan Yrittäjien hallituksessa, jolla on edessään muiden paikallisten kanssa vaativa tehtävä: miten keskusta-alue saataisiin elävämmäksi?

Seppo Pekkalalla on meneillään ensimmäinen vuosi Haukiputaan Yrittäjien puheenjohtajana. Vaikka koronapandemia on tuonut paljon uusia haasteita, Pekkalan mukaan yrittäjät ovat olleet sitkeitä.

– Paikalliset ovat käyttäneet palveluja melko hyvin. Mutta niitä voisi käyttää enemmänkin, varsinkin kun tilanne normalisoituu. Toivon, että porukka lähtee aktiivisemmin liikenteeseen koronan jälkeen ja yrittäjien sitkeys palkitaan.

Pekkalalla ja hänen vaimollaan Jutalla on Martinniemessä perheyritys, joka tuottaa hevosharrastepalveluja. Itsensä hän laskee jo hyvinkin ”putaalaiseksi”, sillä hän on asunut alueella yli 20 vuotta.

Hänen mielestään Haukiputaalla parasta on luonnon läheisyys.

– Täällä ei tarvitse mennä ulko-ovesta montaa sataa metriä, kun pääsee luontoon. Virpiniemi on käsittämättömän upea ulkoilualue, ja ympäriltä löytyy paljon esimerkiksi vesistöjä.

Tällä hetkellä Haukiputaan Yrittäjien yksi suurimmista haasteista on alueen vetovoima: Miten keskustan houkuttelevuutta voitaisiin kehittää?

Tätä aihetta pohdittiin juhannusviikolla yrittäjien aamiaistilaisuudessa, jossa mukana oli Oulun kaupungin asiantuntijoita.

Muun muassa kaavoitusarkkitehti Hanna Pöytäkangas yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista kertoi asukasmäärän ennakoidusta kehityksestä ja tonttitilanteesta.

BusinessOulun asiantuntija Seija Haapalainen esitteli puolestaan toimitila- ja yritystonttitilannetta.

Aiemmin tänä vuonna eri alueiden yrittäjille on pidetty vastaavia tilaisuuksia virtuaalisesti. Haukiputaalla päästiin kokoontumaan nyt livenä; paikalla oli parisenkymmentä ihmistä.

Tilaisuudessa käytiin vilkasta keskustelua toimitilatarpeista ja Haukiputaan keskustan viihtyvyyteen panostamisesta. 

Haukiputaan keskustassa Kirkkotiellä on meneillään parhaillaan katujen saneeraus, joka liittyy alueen isompaan kehittämishankkeeseen. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelujen mukaan torialue remontoidaan, kun Kirkkotien remontti on valmis – edellyttäen että sille on rahoitus talousarviossa.

Kommenttien perusteella ilmeni, että alueelle tarvittaisiin muun muassa kiva kahvila, joka toimisi kokoontumispaikkana. Mutta ennen kaikkea yrittäjät kaipaavat vireämpää torialuetta ja keskustan elävöittämistä.

Seppo Pekkalan mukaan tapahtuma toi hänen mieleensä monia positiivisia ajatuksia. Hän on tyytyväinen, että tapahtumasta virisi myös konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, kuten toimintasuunnitelman laatiminen.

Kahden tunnin kokouksessa selvisi, että moni paikallinen kaipaa suuntaviivoja siitä, miten ja millä aikataululla alueen viihtyvyyttä voidaan parantaa.

”BusinessOulun tuki on korvaamatonta.”

Aamiaistilaisuudessa kuultiin moneen kertaan halusta laatia systemaattinen suunnitelma alueen markkinointi- ja muiden toimenpiteiden kehittämiseen.

Pekkala mainitsi, että hänelle tuli ensimmäistä kertaa tunne, että Haukiputaan keskustan elävöittämistä viedään nyt tosissaan eteenpäin ja torialueen uudistaminen onnistuu.

– Meillä on täällä Haukiputaalla aktiivisia yrittäjiä sekä vireää yhdistystoimintaa, ja BusinessOulun tuki on korvaamatonta etenkin toimintapolun alulle panemisessa.

– Mutta se vaatii sitoutumista meiltä kaikilta.

Oulun alueiden yritysillat jatkuvat syyskuussa. Ensimmäisenä vuorossa on Ylikiiminki-Kiimingin yritysilta, keskiviikkona 8. syyskuuta.


Teksti ja kuvat: Annakaisa Vääräniemi