BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

Haku kaupungin kesätyöharjoitteluun päättyy 13.3.

Haku kaupungin kesätyöharjoitteluun päättyy 13.3.

Oulun kaupungilla on tarjolla monipuolisia kesätyöharjoittelupaikkoja oululaisille opiskelijoille. Kesätyöharjoitteluun voi hakea opiskelija, joka täyttää 18 vuotta 30.4.22 mennessä.

”Hakuaikaa on enää tämä viikko, joten nyt kannattaa pitää kiirettä”, muistuttaa palveluohjaaja Outi Söderman-Juvani Byströmin Ohjaamosta.

Kesällä 2021 yksi kesätyöharjoittelijoista oli journalismia OAMK:ssa opiskeleva Essi Puuri.

”Selailin kaupungin avoimia kesätyöpaikkoja ja ilokseni huomasin listalla useita mielenkiintoisia paikkoja, joihin olisin voinut hakea. Silmäilin erityisesti mediaan ja viestintään liittyviä työpaikkoja. Tähtäimessäni oli työ, jossa pääsisin harjoittamaan kirjoittamisen taitojani”, kertoo Puuri.

Essi Puuri haki ja tuli valituksi BusinessOulun viestintä- ja markkinointitiimiin. Työtehtävät räätälöitiin hänen osaamisensa ja mielenkiintonsa kohteiden mukaan.

”Pääsin tekemään juuri sitä mitä olin hartaimmin työltäni toivonut – kirjoittamaan haastatteluita ja tiedotteita. Ehdin viikkojen aikana kirjoittaa juttuja mm. Tietomaan opasharjoittelijan työstä, kesäyrittäjinä toimivista nuorista sekä Oulun kesäkohdevinkeistä matkailijoille. Kirjoittamisen vastapainoksi ehdin tehdä myös jonkin verran graafisia töitä”, muistelee Puuri.

Lyhytkin kesätyöjakso voi poikia jotain suurempaa

Kesällä 2022 harjoittelijoille on tarvetta muun muassa kirjastoissa, matkailuneuvonnassa, puistojen ja ulkoliikuntapaikkojen kunnossapidossa sekä ikäihmisten parissa. Myös kulttuuri työllistää nuoria. Kahden kesämuusikkobändin lisäksi haetaan tanssijoita esiintymään eri puolille kaupunkia, mm. Rotuaarille, puistoihin, palvelutaloihin ja päiväkoteihin.

”Töitä on tarjolla noin 900 opiskelijalle. Kesätyöharjoittelijan tulee olla opiskelija, joka ei valmistu tänä keväänä. Poikkeuksen tähän tekevät kevään ylioppilaat. He voivat hakea kaupungin kesätöihin”, selventää Söderman-Juvani.

Kuukauden kestävässä kesätyöharjoittelussa työtä on 30 tuntia viikossa, ja pestistä maksetaan palkkaa 1100 euroa.

”Kesätyön varmistuminen lämmittää aina mukavasti vähätuloisen opiskelijan sydäntä. Se tuntuu melkein samalta kuin lotossa voittaisi”, nauraa Puuri.

Essi Puurin kesäpesti BusinessOulussa piteni neljällä kuukaudella, sillä hän suoritti samassa tehtävässä syksyllä opintoihinsa kuuluvan työharjoittelujakson.

”Mieletön työyhteisö ansaitsee minulta erityismaininnan. Omasta tiimistäni muodostui heti ensimetreillä minulle hyvin tärkeä porukka, joka otti minut avosylin joukkoonsa ja jolta ei tarvinnut epäröidä avun pyytämistä missä tahansa asiassa. Verkostojen kasvattamista ei voi nykypäivän työelämässä korostaa tarpeeksi, ja ison organisaation sisällä työskentely tarjosikin siihen loistavat mahdollisuudet”, Puuri iloitsee.

Hakuaika kesätyöharjoitteluun päättyy sunnuntaina 13.3.2022. Avoimet paikat löytyvät osoitteesta ouka.fi/kesatyo.