BusinessOulu

BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

CEVT ja Kaira Clan yhteistyökumppaneiksi rakentamaan liikenneratkaisujen innovaatio- ja kehityskeskusta Ouluun

CEVT ja Kaira Clan yhteistyökumppaneiksi rakentamaan liikenneratkaisujen innovaatio- ja kehityskeskusta Ouluun

CEVT Innovation Hubin tavoite on tarjota suomalaisille startupeille ja innovaatiotutkimuksen yrityksille selkeä polku, jotta ne voivat tuotteistaa omia ratkaisujaan autoteollisuuteen.

CEVT (China Euro Vehicle Technology AB) on ollut aktiivinen toimija Oulun vilkkaassa startupien ekosysteemissä vuoden 2018 puolivälistä lähtien. Vuoden 2020 alussa Ouluun toimitettiin testiauto yhteistyömahdollisuuksien lisäämiseksi. Nyt hiljattain päivitetyn testiauton myötä CEVT on valmis ottamaan seuraavan askeleensa ja aloittaa yhteistyön innovatiivisen ja ketterän toimintakulttuurin omaavan yrityksen, Kaira Clanin kanssa.

”Avoimen innovoinnin avulla haluamme nähdä mitä tapahtuu, kun kehitämme yhteisluomisen kulttuuria ja yhdistämme kaksi ketterää huipputeknologiaympäristöä Israelissa ja Suomessa. Meillä on testiauto myös Israelin Tel Avivissa. Kolme erilaista kulttuuria, kaksi maailman johtavaa innovaatiokeskittymää, ja niiden keskellä CEVT edistämässä ja mahdollistamassa matkaa kohti tulevaisuuden liikennemarkkinoita. Todellinen Win-win -tilanne!” sanoo CEVT:n innovaatiopäällikkö Peter Stavered.

”Tavoitteemme Ouluun perustettavalle CEVT Innovation Hubille on tarjota suomalaisille startupeille ja innovaatiotutkimuksen yrityksille selkeä polku, jotta ne voivat tuotteistaa omia ratkaisujaan autoteollisuuteen”, toteaa Kaira Clanin hallituksen puheenjohtaja Janne Siltari.

Kaira Clan tarjoaa koulutussisältöä, opastusta ja parhaita käytäntöjä luennoillaan, työpajoillaan ja webinaareillaan. Tarjolla on muitakin palveluja kuten esimerkiksi nopean kokeilun pilotointi. Painopisteenä on auttaa lahjakkaita tekijöitä jalostamaan alkuvaiheen ideansa aina loppumarkkinoille saakka.

”Olemme ylpeitä Kaira Clanin saamasta tunnustuksesta liittyen tapaamme innovoida ja rakentaa uusia ratkaisuja. Pidämme tärkeänä rohkaista pieniä, keskisuuria ja suuria yrityksiä sekä paikallisia ekosysteemejä tekemään yhteistyötä keskenään. Tämä yhteistyö CEVT:n kanssa hyödyttää jo olemassa olevaa Kaira Clanin innovaatiolaboratorioverkostoa sekä paikallisia ja kansallisia yhteisöjä, yrityksiä ja tulevia startupeja”, visioi Kaira Clanin toimitusjohtaja Tero Blomqvist.

”CEVT:n innovaatiokeskuksen avaaminen Oulussa on uusi virstanpylväs jo vuonna 2018 alkaneeseen yhteistyöhömme. Oululaisilla yrityksillä ja tutkijoilla on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen asiantuntemus radioteknologiasta, painetusta elektroniikasta, sulautetuista ohjelmistoista, IoT-ratkaisuista ja 6G-tutkimuksesta. Odotamme innolla uusien kestävän liikkumisen ratkaisujen luomista yhteistyössä CEVT:n kanssa”, sanoo Juha Ala-Mursula, Business Oulun johtaja.

Innovaatiokeskus tarjoaa Oululle tulevaisuudessa vielä lisää mahdollisuuksia.

”Olen erityisen ylpeä siitä, että jälleen yksi merkittävä kansainvälinen yritys tulee Ouluun ja haluaa nähdä, mitä meillä on tarjota. CEVT:n innovaatiokeskus tarjoaa loistavan tilaisuuden paikallisille yrityksille ja startupeille”, toteaa Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Kuvassa BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula, CEVT:n Leif Axelsson sekä Kaira Clanin Janne Siltari CEVT:n testiauton äärellä yhteistyön julkistamistilaisuudessa keskiviikkona 8. syyskuuta. Kuva: Tero Suutari

Kaira Clan
Kaira Clanin projektitoimistoa johtaa asiantuntijoiden tiimi, jolla on yhteensä yli sadan vuoden kokemus alalta. Kaira Clan on erikoistunut liiketoiminnan digitalisointiin sekä innovaatiokeskusten kehittämiseen. Kaira Clan toimii porttina yli 1200 pohjoismaisen yrityksen, innovaatiokeskuksen ja tutkimuslaitoksen ekosysteemiin. Kaira Clan hallinnoi projekteja ja luo kokonaisvaltaisia ratkaisuja sekä tarjoaa innovaatiokeskuksille erilaisia palveluita kuten konsultointia, operointia, koulutusta ja hallinnointia. Käyttämällä asianmukaisia ja ketteriä tutkimus- ja tuotekehitysmenetelmiä Kaira Clan yhdistää ainutlaatuisesti joustavaa startup-metodologiaa ja tuotekehityksen parhaita vakaita käytäntöjä. www.kairaclan.com

CEVT
China Euro Vehicle Technology AB, CEVT, on kiinalaisen Zhejiang Geely Holding Groupin innovaatiokeskus, joka kehittää tulevaisuuden liikkumisen ratkaisuja. Moduulaarinen kehitys, korkeatasoinen virtuaaliteknologia ja ohjelmistokehitys mahdollistavat CEVT:n toimittamaan huippuluokan teknologiaa kaikille Geely Groupin automerkeille. Geely Groupin tunnetuimpia brändejä Euroopassa ovat Volvo, Polestar, Lotus ja Lontoon taksit. www.cevt.se

Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä:

Kaira Clan
Harri Paadar
Innovation Program Manager
harri.paadar@kairaclan.com
+358 40 7375281

Kaira Clan
Virpi Juusola
Community Director
virpi.juusola@kairaclan.com
+358 50 5563298

CEVT
Leif Axelsson
Innovation Strategy Director
leif.axelsson@cevt.se
+46729888454