BusinessOulun ajankohtaisimmat uutiset

5G-testiverkko avaa uudet palvelunsa 11.12.

5G-testiverkko avaa uudet palvelunsa 11.12.

Uusi 5G-testiverkon (5GTN) yhteisö-palveluympäristö avataan palveluiden julkistus- ja yhteiskehittämistapahtumassa Oulussa 11.12. Oulun yliopiston ja VTT:n rakentama testiverkko on tällä hetkellä ainoa avoin 5G-testiverkko, johon yritykset ja yhteisöt ovat tervetulleita 5G-yhteiskehittelyn ytimeen kehittämään langatonta teknologiaa maailmanluokan tutkimuksen keinoin.

Avajaisten ohjelma päivittyy 5G-testiverkon sivustolle http://5gtn.fi/ missä on myös mahdollista osallistua tilaisuuteen etäyhteydellä. Julkistustilaisuus alkaa kello 12.30 Oulun yliopistolla, päärakennuksen Saalastinsalissa.

”Nyt kun järjestelmän raamit on luotu, on aika kehittää 5G:n mahdollistamia sovelluksia. 5GTN-kampusverkkoympäristö mahdollistaa uusien 5G-tuotteiden ja liiketoimintamallien pilotoinnin todellisessa 5G-verkossa. Testiverkko tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia koko yliopistoyhteisölle monitieteisen tutkimusdatan keruu- ja laskenta-alustana. Esimerkiksi digitaalinen kampus -konsepti saa uutta pontta 5G-verkon mahdollistamien yhteyksien kautta”, sanoo akatemiaprofessori Matti Latva-aho Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -tutkimuskeskuksesta.

”Osana testiverkkomme palvelutarjontaa avaamme kauan odotetun mobiilipohjaisen NB-IoT-verkon, joka mahdollistaa esineiden internetin testaamisen mobiililaitteilla, mikä antaa monelle kovan etumatkan. Jatkossa 5GTN-ympäristön testaustukea järjestelmä- ja laitetasolta sovelluksiin voi tilata räätälöitynä palvelutuotteina liittymällä 5GTN-yhteisöön”, kertoo 5GTN-koordinaattori Atso Hekkala VTT:ltä.

Avajaisissa valtakunnallinen näkökulma ja käytännön hyötyjä

Avajaisissa yrityksille esitellään 5GTN-yhteisön käytännön hyötyjä, julkistetaan palvelut ja yhteiskehittely-workshopin ohella tarjotaan mahdollisuus luottamuksellisiin keskusteluihin 5G-testiverkon asiantuntijoiden kanssa. Valtakunnallisen näkökulman videotervehdyksenä esittää liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

5GTN-yhteisön tarkoituksena on tukea 5G:n mahdollistamaa uudenlaista liiketoimintaa. Tulevaisuuden langattoman teknologian päälle on rakennettava täysin uudenlaisia palveluja. Kilpailu teknologiamurrosten hyödyntämisestä on kovaa eri toimialoilla, ja Suomella on 5G:n kehittäjänä etulyöntiasema suurten kansainvälisten toimijoiden rinnalla.

5GTN-yhteisön jäsenet pääsevät palveluympäristön tapahtumien mukana kansainvälisten trendien kärkeen. 5GTN-asiantuntijat tukevat yritysten kokeiluja monialaisena co-creationina.

Lisätietoja:

Akatemiaprofessori Matti Latva-aho, matti.latva-aho@oulu.fi, p. 0294482847

Olli Liinamaa, 5GTN ohjelmajohtaja, Oulun yliopisto Olli.Liinamaa@oulu.fi, p. 040 5461418

Atso Hekkala, 5GTN koordinaattori, VTT, atso.hekkala@vtt.fi, p. 040 7515708

http://5gtn.fi/

http://www.oulu.fi/yliopisto/node/49667