Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Toriportin venetsialaiset yrityksille 28.8.

Julkaistu 16.08.2017

Fondia Oyj ja Greenstep Oy haluavat auttaa yrityksiä kasvamaan, menestymään ja lisäämään bisnestään. Oulussa järjestetään aiheen ympärillä tulevana syksynä viisi eri tilaisuutta, joista ensimmäinen maanantaina 28.8. klo 14-16 Greenstepin Oulun toimistolla osoitteessa Kauppurienkatu 7, 2.krs. Ilmoittaudu mukaan!

Elokuun tilaisuudessa otamme lomien jälkeen katsauksen taloustilanteeseen, alustamme syksyn tapahtumia ja esittelemme toimintaamme sekä tietysti kannustamme Oulun seudun yrityksiä verkostoitumaan.

Ensimmäisen tilaisuuden teemana on Toriportin venetsialaiset.

Syyskuussa on sadonkorjuun aika, lokakuussa keskitytään tuloksen tekoon, marraskuussa tuomme valoa synkkyyteen ja joulukuussa kansainvälistytään porukalla. Tilaisuuksien alussa pidetään päivän aiheeseen johdattavat alustukset ja mahdollisuuksien mukaan esitellään asiaa valottava case-esimerkki.

Tilaisuudet ovat maksuttomia ja niissä tarjotaan pientä purtavaa. Katso lisätietoja ja ilmoittaudu heti mukaan.

Kaikki syksyn tapahtumat 

Fondia Oyj vuonna 2004 perustettu liikejuridiikan täyden palvelun talo ja edelläkävijä uudenlaisten palvelumallien ja teknologian hyödyntämisessä alallaan.

Fondia palvelee modernin yritysmaailman ehdoilla: nopeasti, joustavasti ja ilman turhia koukeroita Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.

Greenstep Oy on vuonna 2010 perustettu taloushallinto-, rahoitus- ja asiantuntijapalveluita tarjoava konsulttitalo ja perheyritys.

Greenstepin toiminnan lähtöajatuksena on mahdollistaa kasvuhaluisten yritysten menestyminen tuomalla tukea, tietoa ja selkeyttä taloushallintoon sekä liikkeenjohtoon.

Greenstepillä on toimistot Oulussa, Espoossa, Turussa, Tampereella ja Vaasassa.

Lisätietoja:

Margit Heiniemi / Greenstep Oy, p. 040 511 6095, margit.heiniemi@greenstep.fi
Marko Moilanen / Fondia Oyj, p. 020 7205 498, marko.moilanen@fondia.com