Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Timegate Instruments nappasi vuoden parhaan kansainvälisen työnantajan palkinnon

Julkaistu 05.11.2022


International Employer of the Year -kilpailun tarkoituksena on nostaa esille yrityksiä, jotka ovat mallikkaasti onnistuneet rekrytoimaan kansainvälisiä osaajia sekä Oulusta että ulkomailta, ja onnistuneet luomaan monikulttuurisen ilmapiirin työyhteisöön.

Oulun seudun kansainvälisin työnantaja on nyt selvillä. Voittajaksi on valittu oululainen Timegate Instruments Oy.

Voittajan valinnassa painotettiin mittareina työyhteisön monimuotoisuutta ja maantieteellistä liiketoiminta-aluetta, sekä tulevaisuuden kv-liiketoiminnan suunnitelmia. Tuomaristo painotti valinnassaan, miten yritys vaikuttaa kansainvälisten osaajien alueellisen pitovoiman vahvistamiseen.

– Vaikutuimme siitä, miten ansiokkaasti ja ennakkoluulottomasti yritys on saanut sitoutettua korkeakoulutettuja osaajia Oulun alueelle. Yritys on alusta asti rohkeasti rekrytoinut vain osaajia, välittämättä siitä, onko osaaja Intiasta, Italiasta vai Savosta. Yritys on kääntänyt monikulttuurisuuden vahvuudekseen ja hyödyntää työntekijöidensä kulttuurista tuntemusta laajentuessaan uusille markkinoille, tuomariston jäsen Mari Viirelä Oulun kauppakamarista kommentoi Timegate Instruments Oy:n toimintaa.

”Turha tehdä kv-rekrytoinnneista liian vaikeaa”

Timegate Instruments on kansainvälinen, nopeasti kasvava oululainen deep tech eli syväteknologia-alan yritys, joka on kehittänyt täysin uudenlaisen mittalaitteen erilaisten materiaalien koostumusten mittaamiseen. Suomessa Timegate on Raman spektroskopiaan perustuvien mittalaitteiden markkinajohtaja ja maailmanlaajuisesti ainoa aikaportitetun Raman-teknologian tarjoaja.

Toiminnassaan he edistävät alueen ja Oulun akateemisten osaajien pitovoimaa. Heillä on ollut jo heti alusta alkaen kansainvälistyminen ja avoin suhtautuminen kansainvälisiin osaajiin luontevasti osa heidän liiketoimintaa. Diversiteetti on selkeästi sisäänrakennettua; henkilöstöstä 25 prosenttia on kansainvälisiä osaajia yhteensä viidestä eri kansallisuudesta.

– Usein törmää ajatukseen, että kulttuurierot tai haasteet vuorovaikutuksessa liittyvät vain eri kansalaisuuksiin. Lopulta me olemme kaikki aika samanlaisia, ja eroja voi olla myös kaikilla perusluonteilla tai siinä, mistä päin Suomea on kotoisin. Turha tehdä kv-rekrytoinnneista liian vaikeaa, samanlailla haasteita voi olla organisaatioissa, joissa on vain suomalaisia, sanoo Elina Aronen-Raappana, Timegate Instruments Oy:n Marketing Director.

Kilpailu järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Oulussa. Aiemmin vastaavia kilpailuja ovat järjestäneet esimerkiksi Pirkanmaan nuorkauppakamari ja JCI United.

Kilpailun järjestäjinä toimivat Oulun nuorkauppakamari, Oulun kauppakamari sekä Oulu Talent Hub -hanke. Kilpailu tullaan järjestämään vuosittain ja Oulun alueen voittaja nimetään valtakunnalliseen International Employer of the Year -kilpailuun. Palkinnoksi voittaja saa Oulun kauppakamarin lahjoittaman kiertopalkinnon.

Kuva: Timegate Instruments Oy