Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Suomalaisen Ecomationin innovaatio voitti pääpalkinnon kansainvälisessä Quality Innovation Award -kilpailussa

Julkaistu 24.02.2023

Quality Innovation Award on kansainvälinen laatuinnovaatiokilpailu, jossa palkitaan vuoden kovatasoisimmat innovaatiot. Tällä kertaa suomalaisen Ecomation Oy:n kuivatislausmenetelmä nimettiin vuoden 2022 parhaimmaksi innovaatioksi.

Quality Innovation Award on kansainvälinen laatuinnovaatiokilpailu, jossa palkitaan vuoden kovatasoisimmat innovaatiot. Tällä kertaa suomalaisen Ecomation Oy:n kuivatislausmenetelmä nimettiin vuoden 2022 parhaimmaksi innovaatioksi.

Myös muut mukana olleet suomalaiset innovaatiot menestyivät erinomaisesti. Kyocera Tikitin Oy:n MMS-resonaattori voitti liiketoimintainnovaatioiden sarjan ja Metsä Springin ja Valmetin yhteinen koetehdas sai toisen palkinnon potentiaalisten innovaatioiden sarjassa.

Suomi tarvitsee innovaatioita

Viime marraskuussa samat suomalaiset innovaatiot palkittiin parhaimpina Excellence Finland - Suomen Laatuyhdistyksen järjestämässä kansallisessa Quality Innovation Award -kilpailussa. Voittajainnovaatiot siirtyivät kansainväliseen kilpailuun mittelöimään paikasta maailman parhaiden laatuinnovaatioiden joukossa. Kansainväliseen kilpailuun osallistui edustajia 19 maasta.

”Kansainvälisessä laatuinnovaatiokilpailussa menestyminen on osoitus siitä, että suomalaiset innovaatiot pärjäävät erinomaisesti kansainväliselläkin tasolla. Tämä toivottavasti kannustaa kaikenkokoisia organisaatioita jatkamaan kehitystyötä, sillä Suomi tarvitsee innovointia kehittyäkseen ja pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa”, kertoo Excellence Finlandin toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio.

Lisätietoa:

toimitusjohtaja Juha Ylä-Autio
Excellence Finland – Suomen Laatuyhdistys ry,
p. 040 752 3312
juha.yla-autio@excellencefinland.fi