BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Ruohonjuuri tähtää monikanavakaupan huipuksi oululaisella osaamisella

Julkaistu 15.06.2015

Toukokuun alussa Oulun ydinkeskustaan toimintansa laajentanut terveysruokakauppaketju Ruohonjuuri tähtää monikanavakaupan huipputoimijaksi.

Luomuruokaan, superfoodeihin, terveystuotteisiin ja luonnonkosmetiikkaan erikoistunut Ruohonjuuri näkee kasvavan ekokaupan arvostuksen mahdollisuutena tarjota monikanavaisesti ekologisia ja eettisiä tuotteita mahdollisimman vaivattomasti. Ruohonjuurella on jo erittäin suosituksi noussut verkkokauppa kotimaassa ja seitsemän (pian kahdeksan) myyntiään kohisten kasvattavaa myymälää. Kivijalkakauppojen lisäksi Ruohonjuuri haluaa palvella asiakkaitaan paikkakunnasta riippumatta verkossa uusimpia teknologioita hyödyntäen.

Tätä päämäärää kohden Ruohonjuuri pyrkii yhteistyössä BusinessOulun kanssa. Seuraavina päivinä Ruohonjuuri tutustuu Oulun alueen johtaviin verkkopalveluiden ja – kauppojen kehittäjäyrityksiin ja start-upeihin, joilla on uusia innovatiivisia palveluita kaupan asiakaspalveluihin ja – kanaviin. Tavoitteena on löytää uusia kumppaneita ja ratkaisuja pitkäaikaiseen konseptikehitykseen sekä nopeita ratkaisuja uusiksi innovatiivisiksi palveluiksi. Tämän jälkeen projekti jatkuu heti kesälomien jälkeen elokuussa Ruohonjuuren ja yritysten yhteisellä ideariihellä.

”Oulu on innovatiivisten ICT-alan yritysten saralla todellinen edelläkävijä Suomessa. Ruohonjuurella on suuri halu tehdä yhteistyötä näiden yritysten kanssa ja olla vahvasti osana oululaisia verkostoja. Tämänlaisella toimialojen rajat ylittävällä tekemisellä Suomenkin talous saadaan eteenpäin. Ruohonjuuren arvojen mukaista on myös tukea pienten yritysten menestymismahdollisuuksia niin hedelmällisen yhteistoiminnan kuin vuosittain jaettavien apurahojenkin muodossa,” Ruohonjuuren toimitusjohtaja Arto Ranta-aho kertoo.

”Oululainen ICT-alan osaaminen on viime vuosina laajentunut useille toimialoille kuten finanssi-, terveys- ja automotive-toimialueille. Kaupan alan ratkaisujakin tuottaa kymmenkunta yritystä ja uskomme Ruohonjuuren esimerkin kiihdyttävän oululaisten ICT-osaamisen tunnettavuutta kaupan alan ratkaisujen tuottajana, ”toteaa BusinessOulun ICT-alan asiakkuuspäällikkö Janne Mustonen.

Lisätietoja aiheesta antavat:

Arto Ranta-aho,
toimitusjohtaja
Ruohonjuuri Oy
arto.ranta-aho@ruohonjuuri.fi
0503730330

Janne Mustonen, asiakkuuspäällikkö / ICT
BusinessOulu
janne.mustonen@businessoulu.com
0456752929

Jyrki Kemppainen asiakkuuspäällikkö / kauppa ja matkailu
BusinessOulu
jyrki.kemppainen@businessoulu.com
0444993296