Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulun kaupungin ja valtion välisen ekosysteemisopimuksen toteuttamiseen suunnattu vuoden 2023 rahoitushaku avattu

Julkaistu 30.05.2023

Oulun kaupunki avasi yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan liiton kanssa valtion ja Oulun kaupungin kanssa solmittua ekosysteemisopimusta toteuttavan 3. EAKR-hankehaun 29.52023.

Vuoden 2023 haussa haetaan hanketta tai hankkeita, jotka edistävät ekosysteemisopimuksen toteutumista ja Oulun innovaatioallianssin visiota luoda Oulusta ”Euroopan paras digitaalisuudesta globaalia lisäarvoa tuottava ekosysteemi”. Hakukierroksella varaudutaan rahoittamaan hankkeita enintään 1 000 000 eurolla. Hakuilmoitus löytyy EURA2021 -järjestelmän avoimet hakuilmoitukset kohdasta.

Hankkeen tai hankkeiden tavoitteena on tehostaa korkeaan osaamiseen pohjautuvien yritysten syntymistä, kehittymistä ja kansainvälistymistä sekä lisätä alueelle kohdistuvia investointeja ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta. Rahoitettava hanke tai hankkeet vahvistavat OIA-toiminnan elinkeinoelämä- ja yrityslähtöisyyttä, pilotoivat OIA-tavoitteita edistäviä innovaatioita sekä tuovat näkyville OIA-yhteistyön vaikuttavuutta OIA-kumppanien kanssa yhteisesti tuotetuilla tapahtumilla ja viestinnällä.

Ekosysteemisopimuksen mukaisilla hankkeilla tuetaan valittujen kohdealojen* yritysklustereiden- ja ekosysteemien muodostumista, tunnistetaan niihin kuuluvien yritysten tarpeita ja palveluita, edistetään Oulun innovaatioallianssin strategian kohdealojen ja kärkiohjelmien mukaisia pidemmän aikavälin konkreettisia tavoitteita ja laajoja kokonaisuuksia sekä tuotetaan digitaalisuudesta lisäarvoa kaupunkilaisten arjen palveluihin ja rakennettuun ympäristöön.

Oulun ekosysteemisopimuksessa alueellisia panostuksia kohdennetaan seuraaville kohdealoille*:

  1. Digitalisaatio kaupunkiympäristön muutoksessa
  2. OuluHealth – Digitaaliset hyvinvoinnin ja terveyden ratkaisut
  3. Kestävä kiertotalous ja puhtaat ratkaisut
  4. Startup -yrittäjyys, osaaminen ja jatkuva oppiminen sekä yritysekosysteemien kokonaisuus ja tuki sekä kaupunki Smart City-ratkaisujen kehitysalustana

Oulun kaupungin ja valtion välinen ekosysteemisopimus löytyy täältä.

Hakuilmoitus löytyy Rakennerahastot-sivulta. Hakukierroksella pätevät 1. hakukierroksen ohjeistukset, joten erillistä hakuinfoa ei haun osalta järjestetä.

21.3.2022 EAKR- ja ESR+ -hakuinfon materiaalit ja tallenne

Webinaarin tallenne

Lisätiedot:

Ari Saine
rahoitusasiantuntija, BusinessOulu
Puh / tel. +358 (0)44-497 3117
etunimi.sukunimi@businessoulu.com / firstname.surname@businessoulu.com
http://www.businessoulu.com/