Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulu lanseerasi alueellisen AV-alan tuotantokannustimen

Julkaistu 15.06.2021

Tuotantokannustimen tavoitteena on lisätä Oulussa toteutettavien tuotantojen määrää, ja siten vaikuttaa positiivisesti niin aluetalouteen kuin kaupungin vetovoimaan.

Oulun AV-alan tuotantokannustimen hakuprosessi on avattu 15.6.2021. Oulun kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 17.5.2021, että kaupungin kehittämisrahastosta rahoitetaan audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta 265 000 eurolla vuosina 2021 ja 2022. AV-alan tuotantokannustimen tavoitteena on lisätä Oulussa toteutettavien tuotantojen määrää, ja siten vaikuttaa positiivisesti niin aluetalouteen kuin kaupungin vetovoimaan. AV-alan tuotannot myös työllistävät alueella suoraan ja välillisesti suuren määrän ihmisiä.

Tuotantokannustimen käytännön koordinoinnista vastaa Pohjois-Suomen elokuvakomissio, joka toimii Oulun kaupungin alaisuudessa Business Oulu -liikelaitoksen yhteydessä. Pohjois-Suomen elokuvakomission palveluiden avulla kehitetään ja kasvatetaan audiovisuaalisen alan liiketoimintaa sen eri osa-alueilla.

Oulun audiovisuaalisen alan tuotantokannustin mahdollistaa tuotantoyhtiölle jopa 10 % palautuksen Oulussa syntyneistä kustannuksista. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat esimerkiksi oululaisille työntekijöille maksetut palkat sekä paikalliset palvelu- ja tavaraostot. Tuotantokannustinta voi hakea yritys tai muu yhteisö taikka yksityinen elinkeinonharjoittaja, joka toimii audiovisuaalisen tuotannon vastuullisena tuottajana. Kannustinta hakevalla tuotannolla tulee olla levityssuunnitelma ja sopimus jakelusta, sekä kokonaisbudjetista koossa 50 %. Tuotantokannustin maksetaan tuotantoyhtiölle jälkikäteen toteutuneiden, relevanttien kulujen perusteella.

Vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi nimeäminen ja av-alan tuotantokannustimen lanseeraaminen kertovat omalta osaltaan siitä, että Oulussa tapahtuu kerralla suuria edistysaskeleita luovien alojen suunnalla. Nyt ymmärretään, kuinka kulttuuria tukemalla ja elinkeinopolitiikkaa vahvistamalla edistetään myös elinkeinorakenteen ja luovien alojen kasvua.

Tuotantokannustinhakemus ja yleiset ehdot löytyvät BusinessOulun nettisivuilta, www.businessoulu.com/tuotantokannustin.

Lisätietoa:
Reetta Turula
Asiantuntija, Pohjois-Suomen elokuvakomissio
reetta.turula@businessoulu.com
040 489 5865