Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Onnellisella älykkäällä kaupungilla on sielu

Julkaistu 05.05.2015

Oulun Smart City -seminaarin kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa asiantuntijat ja kahdeksan kaupunginjohtajaa löysivät ratkaisuja tulevaisuuden älykaupungin menestymisen reunaehdoista.

"Älykäs kaupunki on onnellinen ja sillä on oltava sielu", lehdistöpaneeli ynnäsi toimittajan tiukkaan kansalaisten hyvinvointia koskevaan kysymykseen.
Luulajan kaupunginjohtaja Yvonne Stånacke lisäsi napakasti: "Älykäs kaupunki helpottaa ihmisten elämää."
”Avoin yhteistyö ja kehittyneen verkkoteknologian hyödyntäminen ovat meille keskeisiä kilpailuetuja ja parhaita keinoja kehittää palveluita, edistää innovaatioita ja luoda vaurautta alueelle”, kertoo Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen.
BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula painotti yhteistyöhön perustuvien ekosysteemien voimaa.
"5G:tä ei vielä olemassakaan, mutta tiedämme mihin pyrimme, kymmenen kertaa nykyistä tekniikkaa nopeampaan tiedonsiirtoon ja 100 kertaa suurempaan langattomaan kapasiteettiin", hän paalutti.
"Kehitämme Oulussa kahdessa 5G-testiverkossa myös uusia businessmalleja, verkon rakenteita ja energiatehokkuutta."
Oulussa kehitetään maailman kärjessä myös 3D-työkaluja esimerkiksi kaupunkisuunnittelun tarpeisiin.
"5G-maailmassa oleelliseksi kysymykseksi näyttää nousevan kuka omistaa tiedon" Ala-Mursula lisäsi. Teollinen internet luo uutta sisältöä verkkoon, jossa uudet businessmallit tulevat mahdollisiksi, samalla kun verkon nopeus kasvaa.

CHT:n johtaja Maritta Perälä-Heape kertoi projekteista älykkään teknologian hyödyntämiseksi terveydenhuollossa.
"OuluHealth ekosysteemi saattaa toimijat yhteistyöhön keskenään, jossa yritykset yliopistosairaala hakevat ratkaisuja tulevaisuuden sairaalan tarpeisiin.
Esimerkiksi Oulun Yliopistollisen sairaalan sisällä toimii living lab, testauslaboratorio, jossa yritykset pääsevät testaamaan tuotteitaan oikeassa sairaalaympäristössä.
Oulu on edelläkävijä ja myös valtakunnallinen vastuukaupunki Tulevaisuuden terveyden INKA, innovatiiviset kaupungit -ohjelmassa, jota johtaa Noora Jansson.
"Ihminen on tämän kehitystyön keskiössä. Tulevaisuudessa data kulkee ihmisen mukana, ja hän itse päättää itseään koskevan tiedon käytöstä", panelistit vakuuttivat.

KUVASSA
Kehitämme Oulussa kahdessa 5G-testiverkossa uusia businessmalleja, verkon rakenteita ja energiatehokkuutta, BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula kertoi kansainväliselle lehdistölle Oulun Smat City seminaarissa. Kuvassa myös Lauri Mikkonen Oulun kaupungin Hiukkavaara-älykaupunkiprojektista.