Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Lumo ylitti kaikki ennakko-odotukset

Julkaistu 26.11.2018

Kuudetta kertaa järjestetty oululainen valofestivaali keräsi peräti 150 000 kävijää.

Viime viikonloppuna vietetty Lumo-valofestivaali oli yleisömenestys. Kasvavaa yleisömäärä osattiin odottaa, mutta 150 000 kävijää yllätti kaikki ennakko-odotukset.

”Osasimme ajatella ennakkoon, että keskustaan saattaa syntyä ruuhkia, mutta ihmispaljous yllätti todella. Hienointa oli huomata, että oululaiset tulivat kaupunkiin varta vasten valoteoksia ihastelemaan. Kiittelevä ja positiivinen palaute on lämmittänyt mieltä”, sanoo ohjelmapäällikkö Jarkko Halunen.

Festivaali oli tänä vuonna keskitetty vain yhteen viikonloppuun.

”Se näköjään toimi, ja kaupunkilaiset nauttivat koko viikonlopun ajan elävästä kaupungista. Onneksi meitä vielä suosi hyvä sää”, lisää tuottaja Anna Lanas.

Eniten yleisöä oli liikkeellä lauantaina. Aikaisemmista vuosista poiketen sunnuntai oli vähintään yhtä vilkas päivä kuin perjantai.

Suosituimpia valoteoksia olivat Sturm Der Liebe, Initium ja The Museum of the Moon. Ensimmäistä kertaa toteutettu Lumo-kojukin otettiin ilolla vastaan. Kojusta pystyi ostamaan lämmintä juotavaa ja purtavaa. Festivaalikävijöitä riitti myös kaupungin kahviloihin ja ravintoloihin.

Ensi vuonna Lumo-valofestivaali järjestetään 22.–24. marraskuuta ja painopiste siirretään keskustasta luonnon pariin. Alueiksi vallataan myös Linnansaari ja Ainolanpuisto.

Lisäksi ensi vuonna Lumo-festivaalin yhteydessä järjestetään LUCI City Under Microscope -tapahtuma, joka on osa Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeen kansainvälistymistä.

”Myös silloin kaupungissa tulee olemaan vilinää, koska tapahtuma kokoaa noin 120 LUCI-jäsenorganisaation edustajaa Ouluun. He tulevat tutustumaan kaupunkivalaistukseen, Lumo-valofestivaaliin sekä seudun valaistusyrityksiin, opetukseen ja tutkimukseen”, kertoo Halunen.

LUCI-organisaatio on globaali järjestö, jolla on toimipisteet Lyonissa ja Soulissa.

Lisätietoja:

Vastaava tuottaja Anna Lanas, 044 317 1282, anna@annalanas.fi

Ohjelmapäällikkö Jarkko Halunen, 044 703 8274, jarkko.halunen@businessoulu.fi

Facebook: Lumo Light Festival Oulu

Valokuvia: https://ouluntapahtumapalvelut.kuvat.fi